
Aivot voi urheilla terveeksi – mutta joissakin lajeissa aivovamman riski on huomattava
Huippu-urheilu on hyväksi aivojen terveydelle, kunhan ei loukkaa päätänsä.
Tietyt urheilulajit, kuten jääkiekko, liitetään usein aivovammoihin, jotka voivat seurata päähän kohdistuneista iskuista pitkällä aikavälillä.
Jos vammautumisia ei huomioida, urheilu on uuden amerikkalaistutkimuksen mukaan kuitenkin hyväksi aivojen terveydelle ainakin yhdellä mittarilla: urheilu valmentaa aivoja erityisesti ympäristön havainnointiin. Tähän tulokseen päätyivät Illinoisin Northwestern-yliopiston tutkijat.
“Kukaan ei kiistä sitä, etteikö urheilu johda parempaan fyysiseen kuntoon, mutta emme aina ajattele aivojen terveyttä urheilun yhteydessä”, kertoo tutkija Nina Kraus tiedotteessa . “Urheilulajin harrastaminen voi virittää aivot ymmärtämään aistiympäristöään paremmin.”
Asiaa testattiin vajaalla tuhannella 17–23-vuotiaalla koehenkilöllä, joista noin puolet oli yliopistourheilijoita useista eri lajeista. Lajit vaihtelivat golfista amerikkalaisen jalkapallon tapaisiin kontaktilajeihin.
Koehenkilöille soitettiin kuulokkeista ääntä ja samaan aikaan elektrodeilla mitattiin heidän aivojensa toimintaa. Kuulokkeista kuului ihmispuhetta, johon oli lisätty vaihteleva määrä taustakohinaa. Tutkimuslaitteisto tarkkaili aivojen osia, jotka liittyvät ihmispuheen tunnistamiseen.