Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Valkohain kanssa voi elää, miksei siis myös suden?

Blogit Tarinoita tieteestä 30.11.2016 08:38
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Edellinen bloggaukseni käsitteli Etelä-Afrikassa heränneitä ajatuksiani yliopistojen yhteiskunnallisesta vastuusta.

Tämäkin teksti on saanut alkunsa Etelä-Afrikassa. Kävimme nimittäin tutustumassa Kapkaupungin lähistöllä olevaan uimarantaan, jolla oli nyt kymmenen vuoden ajan kokeiltu erityistä haihälytysjärjestelmää. Projektista vastaa Kapkaupungin yliopisto.

En voi olla vertaamatta ihmisen ja valkohain suhdetta ihmisen ja harmaasuden suhteeseen. Eroja on tietysti paljon – pelkästään jo se, että eteläafrikkalainen valkohai on ihmiselle paljon vaarallisempi otus kuin suomalainen susi.

Ytimeltään esimerkeissä on kuitenkin kyse ihmisen ja petoeläimen rinnakkaiselosta, pelosta sekä uhanalaisen eläinkannan suojelusta. Valkohai on tosiaan ainakin Etelä-Afrikassa hyvin vaarantunut laji. Sitä uhkaa muun muassa geneettisen monimuotoisuuden puute, joka heikentää kannan elinvoimaa. Siksi haiden tappaminen ei ole ratkaisu – niin kuin suden tappaminenkaan ei saa olla ratkaisu Suomessa. Petoeläiminä molemmat myös ovat ekosysteemiensä avainlajeja.

Uimarannalla, jossa kävimme, periaatteena oli tarkkailla haita ja ilmoittaa niistä rannalla olijoille.  Ranta oli suojattu haiverkolla, joka ulottui pinnalta pohjaan ja joka vietiin paikalleen joka aamu. Toisin kuin jossain muualla päin maailmaa, kyseinen verkko oli malliltaan sellainen, ettei hai tarttunut siihen. Oppaamme mukaan hain vangitsevia ja tappavia verkkoja on käytössä ainakin Australiassa.

Rannan lähistön korkeille paikoille oli sijoitettu haitarkkailijoita. Heidän tehtävänään oli huomata rannalle suuntaamassa olevat hait. Ihmissilmä on ilmeisesti toistaiseksi tarkin työväline, jota tehtävään on löydetty. Testattavana on ollut kameralla varustettuja drooneja, mutta niiden ohjaaminen on hankalaa ja hyöty ehkä olennaisinta tilanteissa, joissa seurataan kerran jo havaittua haita.

Jos hain huomataan lähestyvän rantaa, rannalla soitetaan hälytyssireeniä, jotta ihmiset nousisivat pois vedestä. Lähistöllä nähdyistä haiyksilöistä kerrotaan myös erivärisillä, haikuvioisilla lipuilla. Vihreä lippu kertoo, että haita ei ole havaittu, vaikka havainto-olosuhteet ovat olleet hyvät. Musta lippu kertoo, että olosuhteet ovat esimerkiksi aaltojen takia niin huonot, ettei tarkkailija voi tehdä työtään kunnolla. Punainen lippu kertoo, että rannalla on haivaara – lähialueella on nähty hai. Valkoinen lippu kertoo, että uimarannalla tosiaan on hai eikä veteen saa mennä. Haitilannetta pystyy seuraamaan myös puhelinsovelluksen kautta.

Vaikka valkohain ja harmaasuden elinympäristöt ja elintavat ovat kovin erilaiset, haivaroitusjärjestelmästä voi ehkä lainata jotain suden ja ihmisen rinnakkaiselon helpottamiseen.

Jotain meillä on jo ollutkin: pannoitettujen susilaumojen liikkeitä on ainakin ajoittain voinut tarkistaa verkosta, tuotantoeläimiä on pitkään suojattu susilta verkkoaidoilla. Kaipaisin kuitenkin hommaan samanlaista järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, millä haivaroitusjärjestelmää on rakennettu.

On tietenkin paljon yksinkertaisempaa vahtia yksittäisiä uimarantoja kuin suomalaisen susipopulaation moninaisia reviireitä. Vaikutuin silti siitä, millaisia tuloksia järjestelmällä oli saatu:

Projektia esitellyt Kapkaupungin yliopiston tutkija kertoi, että kymmenen vuotta sitten ihmiset suhtautuivat haivaroituksiin aivan toisin kuin nyt.

Kun sireeni soi rannalla, ihmiset nousivat vedestä rannalla ja lähtivät vihaisina kotiin.

Nykyään ihmiset kyllä nousevat rannalle, mutta siirtyvät leppoisina ottamaan aurinkoa ja odottamaan akuutin vaaran ohimenoa. Sitten he palaavat uimaan.

Järjestelmä on lievittänyt kahden lajin kohtaamisesta syntynyttä mielipahaa – ja mikä tärkeintä, itse konflikteja. Pelot ja suuttumus ovat vähentyneet, ja valkohaista on tullut kovan aallokon tapainen realiteetti, joka pystytään kohtaamaan sinänsä neutraalina olosuhteena.

Vaikutuin myös yliopiston tiedottajan sanavalinnoista: hän nimittäin puhui ”haiyhteisön” ja ”ihmisyhteisön” kohtaamisesta. Siitähän on kyse Suomessakin, kahden yhteisön rinnakkaiselosta, jonka helpottamiseen löytyy muitakin keinoja kuin toisen yhteisön raju pienentäminen.