Vain kollektiivinen vastuu takaa tutkimusetiikan

Nuori tutkija: Kun saat nimesi mukaan tutkimusartikkelin kirjoittajakaartiin, tiedätkö olevasi vastuussa siitä, että jokainen kanssatutkijasi on toiminut eettisesti?

Keinotekoisia henkitorvia potilaisiinsa asentaneen kirurgi Paolo Macchiarinin tapaus tuli julkisuuteen muutama vuosi sitten ja on ollut kokonaisuudessaan paitsi järkyttävä, myös surullinen.

Toimittaja Veera Jussilan tuoreessa artikkelissa käydään läpi sitä, kuinka Macchiarinin teot olivat ylipäätään mahdollisia ja millaisessa roolissa olivat hänen ympärillään työskennelleet ihmiset.

Macchiarini pestattiin Karoliiniseen instituuttiin vuonna 2010, sillä hän kertoi kehittäneensä tavan, jolla esimerkiksi henkitorven rappeumasta kärsineelle potilaalle saatettiin asentaa henkitorven tilalle muovinen putki, jonka pinnalle oli istutettu kantasoluja.

Instituutti koki löytäneensä kultakimpaleen, sillä kantasolututkimus oli (tuolloinkin) kuuminta hottia, jolta kaivattiin konkreettisia sovelluksia. Jo kirurgin palkkaamisessa oltiin huolimattomia, eikä esimerkiksi CV:n epäselvyyksiä selvitetty kunnolla. Veera Jussilan artikkelissa nouseekin esiin tutkimusympäristön – siis muiden ihmisten – merkitys sille, millä tavoin tutkimusvilppi oli ylipäätään mahdollista.