Tähtikirurgi

Kollegasta on hankala kannella. Joskus kanteleminen pelastaa ihmishenkiä – ja tuhoaa oman uran.

Eurooppa 11.01.2019 06:00
Teksti Veera Jussila Kuvitus Lasse Rantanen

Ensikohtaaminen Paolo Macchiarinin kanssa oli ”melkoisen erityinen kokemus”. Sydänkirurgi Karl-Henrik Grinnemo tosin puhuu hänestä etunimellä: Paolo.

Oli joulukuu 2010. Karoliinisen instituutin luento järjestettiin Tukholmassa, toisella lääketieteellisen yliopiston kampuksista.

Eturiviin asettui professoreita Nobel-komiteasta. Karoliininen instituutti tunnetaan juuri lääketieteen Nobelin jakajana.

Grinnemon paikka oli taempana. Hän oli 38-vuotias lääketieteen tohtori, joka teki väitöskirjan jälkeisiä opintoja yliopiston sydänlaboratoriossa. Se yhdistettynä kirurgin työhön yliopistosairaalassa oli unelma. Grinnemo tutki, miten sydämen kudoksia voitaisiin infarktin jälkeen korjata kehon omien kantasolujen avulla.

Siksi Grinnemo oli kiinnostunut myös Macchiarinin esitelmästä. Italialaiskirurgin kerrottiin tehneen mullistavaa työtä kantasolujen kanssa. Ja hän tulisi nyt Grinnemon kollegaksi!

Lavalle kiipesi viisikymppinen, hivenen harmaantunut mies istuvassa puvussa. Huivi oli heilautettu olan yli.

Mies aloitti hiljaisella äänellä.

Macchiarini esitteli menestystarinansa. Vuonna 2008 hän oli asentanut kuolemansairaalle barcelonalaisnaiselle uuden henkitorven. Hän oli kuorinut elinluovutuksesta saadun henkitorven vanhoista soluista ja istuttanut tilalle naisen luuytimestä saatuja kantasoluja.

Nainen pelastui, Macchiarini kertoi. Silti tämäkin tekniikka oli jo eilistä päivää.

Macchiarini näytti kuvia porsaiden henkitorvista. Hän kertoi niiden olevan tehty muovista. Ja tässä olisi tulevaisuus. Istuttamalla muoviin ihmisen omia kantasoluja voitaisiin jatkossa kelle vain potilaalle tehdä sisäelin tilaustyönä.

Kun esitys loppui, oli täysin hiljaista. Sitten koko sali nousi aplodeeraamaan.

”Se oli kuin herätyskokous. Kaikki olivat odottaneet tällaista läpimurtoa”, Grinnemo sanoo.

Hän lähti luennolta energiaa puhkuen.

”Mielessä pyöri mahdollisuuksia. Tunsin, että nyt kantasoluista todella voitaisiin tehdä jotain uutta – Paolon tekniikan avulla.”

Macchiarinin paljastanut Karl-Henrik Grinnemo työskentelee nykyisin ylilääkärinä Uppsalassa. © TOMAS LUNDIN / UPSALA NYA TIDNING

Tammikuussa 2016 suomalaisprofessori Carl Gahmbergin puhelin soi. Biokemian emeritusprofessori työskenteli parhaillaan laboratoriossaan Viikin kampuksella.

Näytöllä välkkyi +46-alkuinen numero. Ruotsista siis.

Se ei ollut erikoista. Gahmberg oli mukana monessa, myös maailmalla. Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia oli pyytänyt hänet jäsenekseen vuonna 2007. Akatemian komiteat jakavat muun muassa fysiikan ja kemian Nobelin palkinnot.

Gahmberg vastasi. Mies linjan toisessa päässä esitteli itsensä. Oikeusneuvos Sten Heckscher, Ruotsin korkeimman hovioikeuden entinen puheenjohtaja.

Heckscherillä oli pyyntö. Tulisiko professori Gahmberg lääketieteen tuntijana mukaan työryhmään, joka tutkii Karoliinisen instituutin toimintaa?

Tukholmassa oli tekeillä jotain hyvin kummallista.

Gahmberg kuunteli, suostui häkeltyneenä. Puhelun jälkeen hän alkoi etsiä verkosta tietoa.

”Tapaus oli järkyttävä monella tavalla.”

 

Syksy 2010 näytti täydelliseltä hetkeltä Macchiarinin palkkaamiseen.

Edellisvuonna Ruotsin hallitus oli päättänyt jakaa miljardeja kruunuja niin sanottuun strategiseen tutkimukseen. Haluttiin innovaatioita. Ajankohtaisiksi alueiksi nimettiin muun muassa syöpä ja diabetes – sekä tiedemaailmassa hyvin muodikkaat kantasolut.

Myös Karoliiniselle instituutille luvattiin satoja miljoonia. Kantasolujen suhteen ongelma oli, että yliopistolla tehtiin aiheesta lähinnä perustutkimusta.

Sitten, syksyllä 2009, rehtori Harriet Wallberg-Henriksson sattui tapaamaan Macchiarinin tiedekonferenssissa Göteborgissa. Sielläkin tämä luennoi barcelonalaisen pelastamisesta.

Jälkikäteen rehtori on sanonut Macchiarinin tehneen aloitteen työpaikasta. Tämä taas on sanonut rehtorin lähestyneen häntä. Jo samana päivänä kirurgi kuitenkin lähetti CV:nsä rehtorin sihteerille. Samalla hän esitti ajatuksen uudesta huippuyksiköstä, joka hoitaisi hengitysteiden ongelmista kärsiviä potilaita ympäri maailman.

”Olen myös erittäin innostunut pelkästä tutkijan paikasta, jos vain voin jatkaa kliinistä potilastyötä Euroopassa (- -) mikäli pestin kliinisessä puolen toteuttamisessa tulisi joitain ongelmia.”

Yliopistolla CV:tä tarkasteli muun muassa lääketieteen Nobel-komiteaan kuuluva genetiikan professori Urban Lehndal. Ansioluettelo oli vaikuttava: Barcelonan yliopiston lisäksi professuuri Firenzen yliopistolla, artikkeleita Nature-julkaisussa ja niin edelleen.

Macchiarini pyydettiin käymään. Pian Li Felländer-Tsai, yksikön esimies, kirjoitti rehtorille ”valtavan innovatiivisesta” kirurgista.

”Hänellä on ominaisuuksia, joita tietäraivaavilla kirurgeilla usein on. Hän olisi mainio sillanrakentaja sekä instituutin sisällä että ulkopuolella.”

Koska Karoliininen instituutti on julkinen yliopisto, sen rekrytointeja ohjaavat laki ja säädökset. Nyt valittiin kuitenkin oikotie – olihan taloon mahdollista saada tähti.

CV hyväksyttiin tarkistamatta. Koska suunniteltiin vain kolmen vuoden vierasprofessuuria, ei rekrytoinnin yleensä edellyttämiä ulkopuolisia asiantuntijoita kuultu.

Macchiarinilta kysyttiin todistusta siitä, että pääasiallinen työnantaja hyväksyisi vierasprofessuurin. Hän vastasi:

”Meidän täytynee puhua tästä puhelimessa, mutta itse asiassa minulla ei ole tämän rekrytoinnin takia sopimusta minkään muun yliopiston kanssa.”

Pian yliopistoon otti yhteyttä italialainen keuhkolääketieteen professori. Hän varoitti, ettei Macchiarinia pitäisi palkata. Italiassa tämän uutisoitiin muun muassa väärennelleen CV:tään.

Seurasi selvittelyä, jota johti Felländer-Tsai. Tuli ilmi, että Macchiarini oli työskennellyt Barcelonan yliopistosairaalassa ja Hannoverin yliopistossa, mutta ei professorina. Näissä paikoissa häntä pidettiin yhteistyökyvyttömänä ja etiikasta piittaamattomana.

Mutta lontoolaisesta sairaalasta saatiin hyvin positiivinen arvio.

Tulkinta: ristiriitoja herättävä henkilö. Kuten Felländer-Tsai kirjoitti rehtorille:

”Elävien ihmisten leikkely tutkimustyössä vaatii tietynlaista persoonallisuutta.”

Syyskuussa Felländer-Tsai esitteli Macchiarinin nimityksen rekrytointivaliokunnalle. 14 professoria puolsi allekirjoituksineen, myös Nobel-komiteaan kuuluva Urban Lehndal.

Negatiivista lausunnoista ei kerrottu valiokunnalle.

Työsopimus vahvistettiin marraskuussa 2010. Macchiarini toimisi osa-aikaisesti sekä professorina yliopistolla että ylilääkärinä yliopistosairaalassa. Se mahdollistaisi kirurgin lukuisat muut toimet: hän oli juuri tehnyt ensimmäisen operaationsa Venäjän Krasnodarissa.

Saman vuoden lopussa hän sai 2,6 miljoonan dollarin apurahan Venäjän valtiolta.

Macchiarini itse oli maailmalla, mutta Grinnemo ja kollegat auttoivat laboratorion rakentamisessa.

Emeritusprofessori Carl Gahmberg Viikin kampuksen laboratoriossa Helsingissä. © MARJO TYNKKYNEN

Huippukirurgin epäeettisyydestä varoitettiin etukäteen. Hänet palkattiin silti. ”Elävien ihmisten leikkely tutkimustyössä vaatii tietynlaista persoonallisuutta.”

Toukokuussa 2011 Macchiarinin saksalainen avustaja tuli Grinnemon puheille.

”Hän kertoi, että nyt Paolo on löytänyt potilaan, joka saa uuden henkitorven.”

Pian Macchiarini itse lähestyi Grinnemoa. Haluaisiko tämä tulla seuraamaan ensimmäistä synteettisen henkitorven asennusta?

”Ymmärsin jo silloin, että nyt kirjoitetaan historiaa”, Grinnemo sanoo.

Potilas, 36-vuotias geologian opiskelija Andemariam Beyene, oli tuotu sairaalaan Islannista. Eritrealaisella Beyenellä oli henkitorven seudulla suuri kasvain. Macchiarinista henkitorven rippeet kannatti korvata muovisella versiolla.

Grinnemo katsoi sivusta, kun Macchiarini aloitti kymmentuntisen operaation.

”Kuuden seitsemän aikaan illalla kaikki olivat niin lopussa, että Paolo pyysi minua sulkemaan potilaan teräslangoilla. Joten sen kymmenen minuuttia olin mukana.”

Kuukauden päästä toipilas kotiutettiin Islantiin. Yliopisto tiedotti, että maailman ensimmäinen synteettinen henkitorvi oli onnistuneesti asennettu sen oman professorin toimesta.

Elokuussa Macchiarini soitti Grinnemolle. Lääketieteen ykköslehti The New England Journal of Medicine ottaisi heiltä artikkelin tapauksesta.

Grinnemosta tuntui, ettei hänellä ollut tekstiin oikein annettavaa. Macchiarini vakuutti, että olisi. Grinnemo kääntäisi epikriisin ja kirjoittaisi tiivistelmän hoidosta operaation jälkeisen kuukauden ajalta.

”Jälkikäteen näkee, että nämä olivat tapoja saada muut osasyyllisiksi.”

Artikkeli ei mennyt läpi. Lehti halusi dataa pidemmältä ajalta. Mutta toiseen huippujulkaisuun, Lancetiin, se kelpasi.

Grinnemo ei osallistunut tekstiin enää uusilla tiedoilla. Hän ei myöskään kuullut ilmiannosta, jonka belgialainen kirurgian professori lähetti yliopistolle. Tämä varoitti, ettei ollut mitään näyttöä siitä, että Macchiarinin henkitorvet toimisivat.

Päinvastoin, ihmisiä oli kuollut.

Rehtori vastasi. Hän kehotti professoria ottamaan yhteyttä Barcelonaan, koska tämän kritisoima artikkeli sijoittui Macchiarinin Barcelonan-vuosiin.

Syyskuussa Macchiarini tiedotti, että kaksi uutta potilasta olisi jo jonossa. Silmä-, nenä- ja korvaklinikan ylilääkäri vastasi sähköpostissa, että Tukholman eettiseltä toimikunnalta saatava lupa pitäisi ensin hoitaa kuntoon.

Puhe eettisestä luvasta jäi pyörimään sähköpostiin. Marraskuussa Macchiarini operoi henkitorven syövästä kärsineen 30-vuotiaan Christopher Lylesin. Kolme kuukautta myöhemmin tuli tieto, että Lyles oli kuollut sairaalassa Yhdysvalloissa.

No, potilaathan olivat kuolemansairaita, Macchiarini perusteli.

 

Kolmas potilas, 22-vuotias taideopiskelija Yesim Cetir, saapui Istanbulista kesällä 2012. Hän lensi Tukholmaan omin päin, söi ennen sairaalaan tuloa McDonald’sissa.

Cetir halusi Macchiarinin mielipiteen. Henkitorvessa oli parin sentin mittainen vaurio. Mitä sille kannattaisi tehdä?

Grinnemo oli tässä vaiheessa noussut sydänlaboratorion johtajaksi. Sairaalassa sattuneesta tapauksesta hänellä on toisen käden tietoa:

Kun Macchiarini tähysti Cetirin henkitorvea, se jostain syystä hajosi kokonaan. Seurasi nopeita toimenpiteitä: Macchiarini poisti naiselta toisen keuhkon ja kytki tämän ulkoiseen ECMO-happijärjestelmään, jotta vasen keuhko saisi happea.

”Ja sitten Paolo päätti, että hän saa muovisen henkitorven”, Grinnemo sanoo.

”Jos on vähän vainoharhoihin taipuvainen, on helppo uskoa, että hän teki itselleen tarkoituksella uuden potilaan.”

”Jos on vähän vainoharhaisuuteen taipuvainen, on helppo uskoa, että hän teki itselleen tarkoituksella uuden potilaan.”

Pronssinvärinen putki on vuoroin kapea ja paksu, kuin mutkalle kierretty vappupallo. Se on rotan muovinen henkitorvi, kertoo poikkileikkauskuvaa esittelevä kirurgi Oscar Simonson.

Tuolta henkitorven ei todellakaan pitäisi näyttää.

Ollaan Simonsonin kotona Tukholman Östermalmilla. Kuten vieressä istuva Grinnemo, myös hän teki aluksi yhteistyötä Macchiarinin ryhmän kanssa.

Henkitorven siirto on ihmisen elinsiirroista hankalimpia. Se on lähes mahdoton ajatus, kahdesta eri syystä.

Koska henkitorven kautta kulkee paitsi happea myös bakteereja ja infektioita, on siihen liittyvä puolustusjärjestelmä erityisen ärhäkkä. Se tarkoittaa, että keho hylkii henkitorven vierasta materiaalia aggressiivisesti.

Toinen syy on, että henkitorven verenkierto perustuu hyvin ohuisiin verisuoniin. Jos ne katkotaan, ei niitä ole mahdollista ommella kiinni uuteen henkitorveen. Niiden pitäisi kasvaa itsestään, ja siinä ajassa potilas ehtii kuolla.

Kaiken tämän pystyi Macchiarinin mukaan kiertämään muovilla. Sen nanokuidut imitoisivat aitoa kudosta, joka alkaisikin sitten vauhdilla kasvaa siihen kiinnitettyjen kantasolujen ja hormonien avulla.

Possuja oltiin Macchiarinin mukaan jo testattu. Siksi Simonson tutki hänen ryhmänsä kanssa syksystä 2012 alkaen rottia.

Ihmisillä muovielimiä jo olikin.

Ensin implantteihin kieriteltiin soluja noin maitotölkin kokoisessa ”bioreaktorissa”. Muovisen henkitorven Simonson näki ensimmäistä kertaa, kun se piti ommella rottaan.

”Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä ei kyllä näytä elimeltä.”

Ensimmäiset rotat kuolivat kahdessa päivässä. Niiden henkitorviin ei ollut istutettu kantasoluja.

Kahden viikon päästä muiden rottien henkitorvissa alkoi näkyä tukkeumia. Neljän viikon kohdalla henkitorvi oli jo lähes kiinni. Sen on täytynyt olla eläimestä hirveää.

”Kun aloin kyseenalaistaa näitä tukkeumia, tuli ryhmässä hyvin hiljaista.”

Simonson ei kuitenkaan hätääntynyt. Beyene, Islantiin palannut potilas, oli viime tietojen mukaan edelleen hyvässä kunnossa.

Sitten, syksyllä 2013, Beyne saapui takaisin teho-osastolle.

 

Tässä vaiheessa kolmas potilas, turkkilainen Cetir, makasi teho-osastolla.

Uusi henkitorvi oli hajonnut. Tilalle oli asennettu toinen. Silti Cetirin hengitystiet tuottivat niin paljon limaa, että hän oli tukehtua kuoliaaksi. Joka neljäs tunti ne avattiin nenän kautta työnnettävällä letkulla. Hoitava lääkäri Thomas Fux käytännössä muutti teho-osastolle.

Macchiarini syytti elvytystä. Teho-osastolla Cetirin rintakehää oli pian alkuperäisen operaation jälkeen paineltu. Yhä sisällä ollut happiletku oli kirurgin mukaan tärvellyt henkitorven.

Kollegat uskoivat pitkään. Myös Grinnemo, Simonson, Fux ja sydänkirurgi Matthias Corbascio. Mutta kun potilas Beyene palasi, he tajusivat.

Myös Beyone oli tukehtua. Lääkärin tutkimuksessa selvisi, että muovinen henkitorvi roikkui hädin tuskin paikallaan.

Neljä kirurgia – Grinnemo, Simonson, Fux ja Corbascio – ryhtyivät selvitystyöhön. He hankkivat Cetirin ja Beyenen omaisten kautta käsiinsä kaiken mahdollisen potilasdatan. Selvisi, että Beyenen tila oli romahtanut jo Islannissa, mutta Macchiarini oli vaiennut asiasta. Löytyi useita artikkeleita, joissa hän vääristeli tietoja potilaiden voinnista.

Tässä vaiheessa Macchiarinilta oltiin Cetirin kalliin jälkihoidon ja yhteistyöongelmien takia kielletty kirurgin toimet. Uusi rehtori Anders Hamsten oli kuitenkin päättänyt jatkaa Macchiarinin sopimusta tutkijana.

Grinnemo alkoi haastaa Macchiarinia. Eikö muovi toiminutkaan? Miten voivat potilaat Venäjällä? Ja missä viipyi Grinnemon osuus apurahasta sydäninfarktien tutkimukseen?

”Hän raivostui aivan hillittömästi ja sanoi minun vielä maksavan tästä.”

Kosto tuli muutamaa viikkoa myöhemmin. Macchiarini valitti rehtorille, että Grinnemo oli yhteisessä apurahahakemuksessa varastanut hänen tutkimuksensa sydämen aorttaläpistä.

Apurahan myöntäjä, Ruotsin tutkimusneuvosto, totesi Grinnemon syyttömäksi. Karoliininen instituutti kuitenkin asettui Macchiarinin puolelle ja syytti Grinnemoa huolimattomuudesta.

Siihen loppuivat Grinnemon apurahat.

”En saanut ylilääkärin töitä, en enää sähköposteja, joissa kerrottiin työpaikoista. On helkkarin hankalaa joutua tilanteeseen, jossa kaikki itse rakennettu murenee.”

 

Hengityskone ei auttanut. Tammikuussa 2014 potilas Beyene kuoli.

Grinnemo ja kollegat vaativat ruumiinavausta. Selvisi, että rintaontelon sisältö oli pitkälti mädäntynyt.

Lääkärit vaativat rehtorilta asian selvitystä. Vastaanotto oli torjuva. Grinnemo uskoo, että syynä oli raha: miljoonapotti jopa sadan potilaan hankkeeseen oli tulossa, ja myös Macchiarinilla markkinoitu hoitokeskus Hongkongiin vireillä.

Kirurgeille riitti. Koko kesän 2014 he kirjoittivat yliopistolle ilmiantoja. Ensin rottien ruokatorvia koskevasta artikkelista, johon Macchiarini oli manipuloinut Simonsonin laatimia rottakuvia. Toinen, liitteineen yli 500-sivuinen paketti, kyseenalaisti kuusi artikkelia henkitorvista. Oli selvää, ettei mitään eläinkokeita ollut tehty ennen ihmiskokeita.

”Paolo oli onnistunut luomaan paradigman: osoittamaan, että maapallo on litteä. Kuten aikanaan, vaadittiin valtava työ todistamaan, että se on pyöreä”, Simonson sanoo.

Ilmiantojen jälkeen tuli ”aivan hullun hiljaista”. Kirurgit lähettivät tietojaan myös muille viranomaisille. Vain lääketurvallisuusvirasto reagoi: siellä tehtiin poliisille rikosilmoitus.

Marraskuussa 2014 ilmestyi The New York Timesin juttu. Johtavaa kirurgia epäillään väärinkäytöksistä kokeellisissa elinsiirroissa.

Grinnemo sanoo, ettei jutun lähde ollut kukaan heistä.

”Vuotaja oli varmastikin yliopistossa korkeassa asemassa. Luultavasti kytköksissä Nobel-palkintoon, jonka maineesta oli huolissaan.”

Päivä jutun ilmestymisen jälkeen rehtori tiedotti, että tapaukselle oli palkattu ulkopuolinen selvittäjä. Hän oli professori Bengt Gerdin Uppsalan yliopistosta.

Pian selvisi, ettei yliopisto halunnut tarjota Gerdinille kaikkea materiaalia. Henkitorvia koskevan ilmiannon hän joutui lopulta hakemaan Retraction Watch -nimiseltä vuotosivustolta, jonne se oli jonkun lataamana päätynyt.

Keväällä 2015 Gerdin oli valmis. Hän syytti Macchiarinia vilpistä.

Oman harkintansa jälkeen yliopisto ilmoitti järjestävänsä tiedotustilaisuuden. Valvomosta otettiin yhteyttä Grinnemon esimieheen.

Tarvittaisiinko vartijoita, jotta ilmiantajat eivät rynnisi tilaisuuteen?

”Tuli olo, että mitä hittoa… pitävätkö ne meitä huligaaneina”, sanoo Grinnemo.

Tiedotustilaisuudessa rehtori kertoi Macchiarinin syyllistyneen huolimattomuuteen. Ei vilppiin. Tämä ilmeni rehtorin mukaan ”tiedoista”, jotka hän oli ”saanut selvityksen jälkeen”.

Sen sijaan yliopisto oli tehnyt ilmiantajista rikosilmoituksen. He olivat kuulemma hyödyntäneet selvityksissään potilastietoja laittomalla tavalla.

Kirurgeja uhkailtiin. Kun riippumaton komitea valitsi Oscar Simonsonin ylilääkärin virkaan, koko työpaikka lakkasi olemasta.

Kollegat kehuivat rohkeudesta, mutta eivät esimiesten kuullen.

Kesken painajaisen Grinnemo sai työtarjouksen Uppsalan yliopistosairaalasta.

”Sanoin puhelimessa, että otan paikan vastaan saman tien. Sillä ehdolla, että Oscar voi tulla mukaan.”

Paolo Macchiarinin kirurginura on jatkunut kohusta huolimatta muun muassa Turkissa. © LINA ALRIKSSON / DN / LK

Macchiarini listasi häihin kutsuttavat ystävänsä: Obamat, Putinit, Sarkozyt, Kofi annan. Vihkimisen suorittaisi paavi Franciscus.

Myös Macchiarini oli kiireinen näinä vuosina. Hän vastaili ilmiantoihin ja lensi välillä Venäjälle, välillä Atlantin yli.

Macchiarinin kaksivuotias potilas Hannah Warren oli kuollut henkitorven asennuksen jälkeen jo kesällä 2013. Nyt Macchiarinia vei Yhdysvaltoihin suhde tv-tuottaja Benita Alexanderiin. Macchiarini listasi häihin kutsuttavat ystävänsä. Obamat, Putinit, Sarkozyt, Kofi Annan… Yksi tärkeimmistä ystävistä, paavi Franciscus, vihkisi heidät kesäpalatsillaan.

Ruotsissa Macchiarinin määräaikainen työ oli loppumassa. Syksyllä 2015 hän kertoi yliopistolle amerikkalaisesta hyväntekijästä, joka lahjoittaisi hänen työhönsä jopa kymmenen miljoonaa dollaria.

”Toivottavasti tilanteesi on nyt kääntynyt rauhallisemmaksi ja nautittavammaksi. Milloin mahdat olla seuraavan kerran Tukholmassa?” rehtori kirjoitti sähköpostissa.

 

Tammikuun 13. päivä 2016 Ruotsin televisio lähetti ensimmäisen osan Bosse Lindquistin dokumentista Experimenten. Dokumentti paljasti Macchiarinin karmean projektin.

Selvisi, että Beyene oli ollut implantista etukäteen kauhuissaan. Myöhemmin Macchiarini oli tajunnut, että implantit kuivuivat kehossa pilalle, mutta ei ollut kertonut Beyenelle.

Venäjällä potilaisiin oli kuulunut entinen ballerina. Ballerinan äiti muisteli tyttärestään viimeisinä päivinä lähtenyttä hajua.

”Tajusin, että hän mädäntyy elävältä.”

Virheistä opitaan, vaikutti olevan Karoliinisen instituutin vastaus.

Nyt tapauksesta puhui koko Ruotsi. Suomessa professori Carl Gahmbergin puhelin soi.

 

Marraskuussa 2018 Gahmerg istuu olohuoneessaan Helsingin Kruununhaassa. Hän poimii pöydältä vihreän, toimistopapereille tarkoitetun muovitaskun.

”Perustutkimus olisi ollut helppo tehdä: ottaa muovimateriaali ja testata laboratoriossa, voiko siinä ylipäätään viljellä soluja. Sellaista ei ikinä tehty.”

Gahmberg, oikeusneuvos Heckscher ja tiedejournalisti Ingrid Carlberg aloittivat Karoliinisen instituutin tilaaman selvitystyönsä helmikuussa 2016. He saivat luettavakseen yli 3 000 sähköpostia.

Selvisi nopeasti, ettei Macchiarinin taustaa ollut selvitetty kunnolla. Vaikutti siltä, ettei haluttukaan. Keskiportaassa mukauduttiin siihen, että johto halusi Macchiarinin taloon.

Kun kritiikki kiihtyi, yliopisto vieritti vastuuta sairaalalle ja sairaala yliopistolle.

Selvitysryhmä haastatteli lähes 30:a ihmistä.

”Suurin osa yritti sanoa, että eivät he olleet oikein mukana asiassa.”

Macchiarinin vuoro oli viimeisenä. Hän esiintyi pehmeästi. Eettisen luvan suhteen hän sanoi luottaneensa ruotsia osaaviin kollegoihinsa.

”Hän sanoi kaiken menevän hienosti. Ja kuitenkin lähes kaikki potilaat kuolivat.”

Syyskuussa 2016 ryhmä julkaisi tuloksensa. Instituutti osoitti piittaamattomuutta lukuisissa asioissa. Tiedotustilaisuudessa Hecksher vinoili, että jos hän kuulisi alaisensa istuneen Macchiarin tapaan kotiarestissa Italiassa, hän selvittäisi asiaa.

Potkut sai koko yliopiston hallitus, samoin rehtori Hamsten. Aiempi rehtori Wallberg-Henriksson siirrettiin sivuun uudesta työstään yliopistokanslerina. Lehndal oli jo aiemmin väistynyt Nobel-komitean sihteerin tehtävästä.

Tuntuu käsittämättömältä, ettei yliopisto reagoinut kritiikkiin, jossa Macchiarinin kerrottiin olevan hengenvaarallinen.

”Ehkä he toivoivat, että asiat alkaisivat jossain vaiheessa mennä hyvin. Se olisi ollut heille voitto.”

Koska tarina ei ole vielä päättynyt, Gahmberg haluaa lähettää terveiset Grinnemolle ja muille ilmiantajille.

”Voit kertoa heille, että pidän heitä melkoisen syyttöminä.”

 

Kesäkuussa 2018 Karoliininen instituutti lopulta sen tiedotti: Macchiarini oli syyllistynyt vilppiin. Samoin Karl-Henrik Grinnemo.

Syynä oli artikkeli ensimmäisestä potilaasta. Simonson ja Corbascio nimettiin erääseen artikkeliin osallistuneina ”moitittaviksi”. Päätöksen antoi uusi Norjasta hankittu rehtori, Ole Petter Ottersen.

Nyt Grinnemo oli vilpistä tuomittu kirurgi, uransa lopussa. Yliopisto linjasi, ettei päätöksestä voi valittaa.

”Yritin kesäkuun lopussa löytää juristia, joka edes ymmärtää, mistä meidät on tuomittu… Se oli aivan helvetillinen tilanne, kun koko ura oli tuhoutunut yhdessä yössä.”

Marraskuussa hallinto-oikeus päätti, ettei valitusoikeutta ole. Nyt kirurgeja auttaa kolmannen sektorin järjestö, Centrum för rättvisa. Hallinto-oikeuden päätös pyritään kumoamaan kamarioikeudessa.

Se tarkoittaisi vasta, että kirurgit pääsevät puolustautumaan oikeudessa Karoliinista instituuttia vastaan. Ja käräjille he haluavat.

”Kuka tahansa voi rekrytoida sekopään. Mutta yksikään tähänastisista selvityksistä ei ole perehtynyt siihen, miksi näitä asioita piilotellaan. Tai miksi meitä on painostettu”, Simonson sanoo.

”Monella tavalla on tehty kuin Paolo itse. Peitellään vanhoja valheita uusilla.”

Ilmiantajat puhuvat Ruotsin ”yhteisestä isosta valheesta”. Se viivytti eettistä keskusneuvostoa, joka reagoi vasta, kun ikävä julkisuus repesi alkuvuodesta 2016.

”Koska Nobel on myyntinimi Ruotsille. Uhan ilmetessä alkaa hiljentäminen, usein hyvin korkealta taholta.”

Kaikkiaan kahdeksan ihmistä maailmalla ehti saada muovisen henkitorven. Yhteensä Macchiarini operoi henkitorven, muovisen tai luovutetun, parillekymmenelle potilaalle. Heistä vain kolme oli loppuvuodesta 2018 elossa. Turkkilainen Cetir vietti Tukholmassa teho-osastolla yli kolme vuotta. Hän kuoli 26-vuotiaana keväällä 2017. Syyttäjät kertoivat syksyllä 2017, että vaikka karkeita rikkomuksia ja törkeää huolimattomuutta oli ilmennyt, ei Macchiarinia tai ketään muutakaan voisi syyttää rikoksesta.

Se vaatisi todisteita siitä, että potilaat olisivat eläneet pidempään ilman muovisten henkitorvien asennusta.

 

Viisi viime vuotta ovat opettaneet ihmisestä paljon, Simonson sanoo.

”Paolon tapaisia ihmisiä tulee aina olemaan. Mutta tämä kertoo ihmisestä sen, että vaikenijoita riittää. On vaikea uskaltaa olla eettinen.”

Uppsalassa Grinnemo ei ole enää sydänlaboratorion johtaja, vaan ”tavallinen” ylilääkäri yliopistosairaalan rintaelin- ja sydänklinikalla. Tutkimusta haittaa rahoituksen puute. Simonson toimii lääkärinä ja tutkijana yliopiston puolella.

Kaksi muuta ilmiantajaa, Fux ja Corbascio, työskentelevät yhä Karoliinisessa instituutissa. Jäljellä on monia Macchiarinin aikaisia esimiehiä, yksi erityisenkin vaikea tapaus, Grinnemo sanoo.

Vuonna 2016 virastaan eronnut rehtori Hamsten asuu samoissa kortteleissa kuin Simonson. Joskus he osuvat kadulla vastakkain.

”Hän kääntää silloin katseensa. Ei uskalla katsoa silmiin.”

Viime keväänä Journal of Biomedical Materials Research julkaisi Macchiarinilta artikkelin paviaanien muovisista ruokatorvista.

”Kuulemani mukaan hän toimii Turkissa, Espanjassa ja Italiassa kirurgina. Luulen, että hän on aivan tyytyväinen”, Simonson sanoo. Grinnemo uskoo samoin.

”Paolo Macchiarinilla ei ole koskaan ollut vaikeuksia saada töitä, eikä tule olemaan.”

 

SK tavoitti Paolo Macchiarinin puhelimitse. Hän kieltäytyi haastattelusta. Anders Hamsten työskentelee nykyään Ruotsin valtioneuvoston kansliassa ja kieltäytyi haastattelusta, samoin yliopiston nykyinen johto sekä Li Felländer-Tsai.

Sisältö