Tietokirjaniksejä, 2. Osa: Eheys tuo koukuttavuutta
Viime kerralla kirjoitin blogiin siitä, kuinka olennaista tietokirjalle on hyvä idea.
Tällä kertaa haluan tähdentää ehjän kokonaisuuden merkitystä. Onnistunut tietokirja vaatii niin sisällön kuin toteutuksen yhtenäisyyttä.
Eheys tekee kirjasta kiinnostavan ja sen lukemisesta koukuttavaa. Vaikka kysymys ei olisikaan varsinaisesti tarinallisesta, ”juonellisesta” tietokirjasta, tietosisällön looginen eteneminen ja onnistunut rajaus luovat odotuksia ja pakottavavat lukemaan eteenpäin. Kun myös kerronta on eheää, lukeminen etenee sujuvasti.
Tietokirjoja lukiessa tulee usein mieleen, että kirjoittajat hallitsevat paremmin sisällön eheyden kuin kerronnallisen eheyden: Taustatyötä on tehty pitkään, oma asiantuntemus on suurta, arkistot on käyty läpi ja turhista rönsyistä onnistuttu luopumaan. Lukija joutuu kuitenkin raivaamaan edestään tekstilajien viidakkoa, jotta pääsisi eteenpäin.
Tietokirjojen taustamateriaali on yleensä hyvin moninaista. Kirjoittaja on kerännyt aiheestaan tutkimusartikkeleita, uutisia, kirjeitä, elämäntarinoita, haastatteluja, päiväkirjamerkintöjä, karttoja, valokuvia ja vaikka mitä.
Liian usein nämä materiaalit tai osia niistä liitetään kirjaan sellaisinaan. Syitä siihen on paljon: joskus toki myös laiskuus ja kiire, mutta varmaan useammin halu kunnioittaa lähteitä ja luoda lukijalle kuva autenttisuudesta. Sota-ajan kirjeessä ei tietenkään ole tärkeää pelkkä tietosisältö, vaan myös käytetty kieli.
Fragmenttinen rakenne tekee kuitenkin myös lukukokemuksesta katkonaisen. Kun kerronta etenee ilman tekstilajien välisiä raja-aitoja, lukijan ajatus ei katkea. On helpompi keskittyä vaikeaankin sisältöön, kun teksti pitää otteessaan.
(Tutkimuskirjallisuuden säännönmukaisuudet ovat tietysti asia erikseen. Tapa käyttää ja näyttää aineistoa on erilainen kuin yleistajuisissa tietokirjoissa, joista tässä tekstissä puhun.)
Kerronnalliseen eheyteen kannattaa panostaa myös äänikirjaversion takia. Äänikirjassahan ei voi esimerkiksi taittoratkaisuiden avulla kertoa, millaisesta tekstilajista on kysymys: siirryttiinkö juuri leipätekstistä ja kirjoittajan omista päätelmistä päähenkilön päiväkirjaan vai kirjeeseen veljelle.
Äänikirjan kohdalla on myös vaikeampi palata taaksepäin kertaamaan, millainen hyppäys kirjassa hetkeä aiemmin tapahtuikaan.
Sisällön muotoilu ehjäksi tekstiksi ei tarkoita, etteikö mukana voisi olla katkelmia vaikkapa kirjeistä tai uutisista. Ne vain kannattaa ottaa mahdollisimman usein osaksi varsinaista tekstiä lainauksina ja omin sanoin kerrottuina viittauksina.
Jos tietokirja tuntuu nipulta erilaisia tekstejä, kirjoittaja on antanut vallan lähdemateriaalilleen. Se on väärin. Kaiken pitää olla alisteista ehjälle kokonaisuudelle.