Tietokirjailija ansaitsee mahdollisuuden uraan
Kenen pitäisi kirjoittaa tietokirjoja?
Vähän outo kysymys, mutta tässä taustaa sille: Minulta ja kirjallisuusagentti Urpu Strellmanilta ilmestyi keväällä tietokirjan tekemisestä kertova kirja, Tietokirjailijan kirja (Docendo, 2019). Kaiken muun asian ohella puhumme kirjassa sen puolesta, että tietokirjailijakin voisi olla arvostettu nimenomaan kirjoittamistaitonsa vuoksi. Nyt tietokirjoja tarkastellaan hyvin yksipuolisesti pelkkien aiheidensa kautta.
Kirjassa kannustamme kirjoittamaan lisää kirjoja esikoisteoksen jälkeen, ja toisaalta puhumme paljon siitä, millaisia asioita tietokirjailijan uralla voi tulla eteen aina apurahojen hankkimisesta ulkomaanoikeuksien myymiseen. Lyhyesti sanoen: kannustamme lukijaa lähtemään tietokirjailijan uralle.
Kirjan Tiedetoimittaja-lehteen arvioinut Sanna Kivimäki tarttui ajatukseen kriittisesti: Jos tietokirjoja tekevät ammatikseen niitä kirjoittavat, käykö niin, että esimerkiksi tutkijat eivät pääse omaehtoisesti ääneen? Onko tietokirjallisuudessa tilaa myös asiantuntijoille, ei vain ammattikirjoittajille? Tällaisia tulkitsen Kivimäen pohtineen.
”Itseäni vaivaa ajatus jonkinlaisesta yleistietokirjailijasta, joka periaatteessa voisi kirjoittaa tietokirjan mistä vain, vailla erityistä alan asiantuntijuutta. Miten uskottava tällainen tietotehtailija on? Luonnontieteissä ja tekniikassa voi olla kysyntää science writereille, yleistajuisten teosten kirjoittajille, mutta ihmistieteissä on toisin”, hän kirjoittaa.
Olen tosiaan pitkään ollut sitä mieltä, että tarvitsemme lisää ammatikseen kirjoittavia tietokirjailijoita, sellaisia, jotka pystyvät tarttumaan monenlaisiin aiheisiin, hallitsevat tyylin ja kerronnalliset ratkaisut sekä kykenevät kirjoittamaan monenlaisille yleisöille.
Haluaisin, että myös tietokirjailija voisi olla ennen kaikkea kirjailija – samalla tavalla kuin kaunokirjailijat nyt ovat. Kun olen päässyt kurkistamaan sekä kauno- että tietokirjallisuuden maailmaan, olen tehnyt muun muassa seuraavat huomiot:
- Tietokirjoja käsitellään julkisuudessa, myös kirja-arvosteluissa, ennen kaikkea aiheen kautta. Tietokirjakritiikit ovat usein pikemminkin kirjaesittelyitä. Asiasisällön paikkaansapitävyyttä arvioidaan kyllä, mutta tietokirjan kirjallista onnistumista arvioidaan paljon vähemmän.
- Tietokirjailijat ovat julkisuudessa aiheensa edustajia, asiantuntijoita. Tästä kertoo myös Maaria Lingon selvitys vuodelta 2010. Kaunokirjailijoita puolestaan käsitellään luovina ihmisinä, jotka ovat nimenomaan sellaisina kiinnostavia. Asiaan keskittyvä julkisuus ei tietenkään ole huono asia – moni kaunokirjailijakin toivoisi, että haastattelijat kysyisivät enemmän kirjan teemoista kuin taannoisesta avioerosta. Tuntuu kuitenkin, että tietokirjojen kohdalla itse kirjoittamisen taitoa ei arvosteta samalla tavoin kuin kaunokirjallisuudessa, eikä tietokirjailijaa nähdä luovana siinä missä kaunokirjailija nähdään.
Jotkut kirjailijat kirjoittavat vain yhden kirjan, ja niin on hyvä. Pitkä ura tuo kuitenkin mahdollisuuden kehittyä. Kirja kirjalta tekijä oppii hallitsemaan aineistonsa paremmin, luomaan toimivamman kaaren kokonaisuudelle; hän uskaltautuu kokeilemaan tyylillä tai vaikkapa tarinallisuudella.
Siksi toivon, että tietokirjojen tekijöillä on mahdollisuus tehdä työtään ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti, olivat he taustaltaan keitä tahansa – tai oli heidän pääasiallinen ammatti-identiteettinsä jotain muuta kuin tietokirjailija.
Usean kirjan kirjoittaminen ei liioin automaattisesti tarkoita sitä, että aihevalikoima kasvaisi ja kirjoittaja joutuisi kirjoittamaan “mistä vain”. Samasta aiheesta voi kirjoittaa vaikka kuinka monta kirjaa. On erilaisia kohderyhmiä, erityylisiä kirjoja eri tarkoituksiin.
Takaisin alun kysymykseen: Kenen pitäisi kirjoittaa tietokirjoja?
Kysymyshän on järjetön. Kaikenlaisista taustoista tulevien ihmisten, tietysti.
*
P.S. Tänään vietetään säätiöpäivää. Yksityiset säätiöt ovat merkittäviä tieteen ja taiteen rahoittajia Suomessa. Tietokirjailijalle säätiöiden merkitys korostuu. Esimerkiksi valtiollinen kulttuurinrahoittaja, Taiteen edistämiskeskus Taike ei myönnä pitkiä, vuosien mittaisia apurahoja tietokirjailijoille – kaunokirjailijoille niitä myönnetään. Tätä puutetta säätiöt paikkaavat.
