Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tiedeuutinen ei kaipaa asiantuntematonta opponenttia

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 2.7.2014 11:49

Tiedejournalismi ja tiede eivät aina sovi yhteen.
Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma kirjoitti tuoreessa Turun Sanomien kolumnissaan varsin painavaa asiaa. Hän otti kantaa Ylen jokin aika sitten lähetettyyn MOT-jaksoon, jossa kritisoitiin masennuslääkkeitä.
Ohjelma herätti kiivas…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Eikö tosiaan psykologilla, joka masennuslääkkeitä määrää ja näkee niiden vaikutuksen potilaissaan, ole mitään sanomista lääkkeestä ja sen hyödyistä?

MOT ei ole mikään tiedefoorumi. Samoilla perusteillahan voisi kritisoida vaikkapa poliitikkojen talouspuheita, koska he eivät ole taloustieteilijöitä.

Ja jos nyt puhutaan masennuslääkkeistä (tai lääkkeistä yleisemmin), niin miksi ihmeessä masennus on nykyään epidemia? Kyse ei kuitenkaan ole tarttuvasta taudista. Miksi siis noin 10 vuotta sitten nuorten masennuspotilaiden määrä lähti jyrkkään nousuun ja on pysynyt hyvin korkeana siitä lähtien? Onko kyse masennuksesta vai ihan vaan kivasta reitistä eläkkeelle lääkkeiden avulla? Onko tässä lääketokkuraisessa maailmassa kyse ihan muusta kuin tieteestä, esim siitä, että lääkkeitä määrätään kun niitä kerran on ja tauteja ylidiagnosoidaan varmuuden vuoksi?

Kunnon journalisti ei anna faktojen pilata hyvää tarinaa.

Eivät psykologit määrää lääkkeitä tai anna lääkehoitoa. He eivät myöskään tee lääketieteellisiä diagnooseja. Lääkehoidosta vastaa aina lääkäri.

Poliitikko on politiikanteon asiantuntija ja hänen pitää perustella tekemiään päätöksiä. Poliitikoilla on myös käytössään asiantuntijoiden armeija.

Ja tokihan tieteestä saa keskustella kuka tahansa; tarkoitin nyt nimenomaan tiedejournalismia, jossa esitellään ja kritisoidaan tutkimuksia ja niiden tuloksia. Jos halutaan asiantuntevaa ja uskottavaa kritiikkiä, sitä pitää hakea nimenomaan asiantuntijalta.

Olen kirjoittanut masennuksesta enemmän joskus aiemmin, ainakin tuosta löytyy:
https://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/masennus-ja-anne-pohtamon-arvotyhjio/?shared=206-12b6f62b-999

Määräsi lääkkeitä tai ei niin vaikutukset psykologi työssään näkee kuitenkin ja on minusta aivan kelpoinen kommentoimaan asioita MOT:ssa vaikkei sanoja kelpaisikaan lääketutkimuksen tiedejulkaisijaksi.

On olemassa tieteenaloja, joissa pyörii valtavat rahamäärät, kuten lääketutkimus tai ilmastotiede. Kaikissa lääkkeissä ei ole kaikki speksit aina ihan kohdallaan, kuten jokainen tietää historiasta, vaikka alan huippuammattilaiset ovat niitä tutkineet ja myyntiin hyväksyneet ja käyttäjille määränneet. Viimeisin suuri epäonnistuminen taisi olla lääkejätti Merckillä, jonka lääke Vioxx saatiin vasta lakimiesten toimesta todettua vaaralliseksi. Eipä juristitkaan mitään lääkealan tiedemiehiä ole, mutta silti voivat noinkin paljon vaikuttaa lääketeollisuuteen, miksei siis masennusta hoitava psykologi voi puhua masennuslääkkeiden tehosta, jonka hän itse työssään näkee?

Erinomainen teksti – kuten myös tuo Lauerman kolumni Turun Sanomissa. Todellisia silmänavaajia molemmat!
MOT on tosiaan kummallinen ohjelma. Siellä on välillä aivan kelpo juttuja, mutta varsinkin ympäristöasioissa on (ainakin aikaisemmin) haettu marginaalista mitä kummallisempia todistuksia milloin minkäkin asian taakse.
Hannu Pietiäinen

MOT:han on keskittynyt myös ilmastotutkimuksen kritiikkiin, jossa polttoaineena on selvästi ollut toimittajan fiksaatio ilmastonmuutoksen kieltämiseen.

Paavolle sanoisin, että vasta-argumentti väitteillesi löytyy Raevaaran tekstistä: Journalismi samoin kuin tiede pyrkii totuuteen. Lääkkeisiin liittyvä paras tieto löytyy lääketieteestä, ja sitä olisi toimittajien syytä hyödyntää. Vaikkei MOT ole tiedefoorumi, totuusfoorumi sen pitäisi olla samoin kuin muunkin median. Ja minun maailmassani totuus on se, jonka puolesta löytyy eniten todisteita.

Minä en oikein nyt ymmärrä. Minä katsoin sen ohjelman ja siinähän oli asiantuntijana eräs arvostetuimmista tiedemiehistä pohjoismaisen cochrane järjestön perustaja professori Peter Götzsche. Aku Kopakkala on psykologi joka on usean vuoden ajan perehtynyt siihen lääketieteelliseen kirjallisuuteen – siis vakavaan tieteelliseen kirjallisuuteen – joka suomessa on vaiettu ja josta kollegat eivät ole olleet kiinnostuneita. Eivätkö ihmiset halua ymmärtää, että psykiatristen lääkkeiden käytön valtava lisääntyminen on lumipalloilmiö josta hyötyvät taloudellisesti nin monet tahot, että sitä ei pysäytä mikään ellei tätä kritiikkiä aleta ottamaan vakavasti. USA:ssa lääkitään jo valtavasti lapsia. Joka seitsemännellä lapsella on lääkitys! Ja toimittajat katsovat aiheekseen lynkata tämän kriittisen näkökulman sanansaattajat. Kyse ei ole mistään pseudotieteestä. Kriittistä keskustelua käydään lääketieteellisissä lehdissä ja kansainvälisessä mediassa. Nature, New York Times, Guardian, Science, Lancet, Brittish Medical Journal… Nyt on aika avata silmät eikä haukkua niitä jotka vaivautuvat Suomessa avaamaan suunsa.

Paivavaa puhetta. Olen paljolti samaa mieltä. Mutta minun mielestänitiede ns. tiedejournalismiakaan ei voi rajata tiukan muodollisten kriteerien perusteella pelkästään oman allan asiantuntijoille semminkin kun rajanvedot tieteiden välillä ovat välillä liukuvia. Olisi väärin rajata vaikka psykologi Aku Kopakkala pois masennuslääkekeskustelusta. Ihan yhtä väärin on se, että ko. keskustelussa on ollut liian vähän psykiatreja. Hannu Lauerman puheenvuoro on piristävä poikkeus. Tiina Raevaaran jutusta käy hyvin ilmi, miksi monet tiedeihmiset suhtautuvat epäillen nykymediaan. Yksi mahdollisuus olisi juuri Lauerman tapaisten kolumnien rohkea kirjoittaminen. Vaikeastakin asiasta voi kirjoittaa selvästi ja aika lyhyesti, silloin kun on asiantuntija ja kynä pysyy kädessä.

Veikko Tarvainen

Tämä ei olesyytös nimimerkkiä Lääkäri kohtaan, mutta jos olette lääkäri, miksi käytätte nimimerkkiä? Ei kai tilanne niin paha voi olla. Tekstissänne voi olla paljon totta – minä en tiedä – mutta vakuuttavampi se olisi oikean nimen kera. Selaista keskustelua kaivattaisiin lisää,

Veikko Tarvainen

Joskus kokemukseen perustuva tieto voi olla tulokseltaan täysin päinvastainen kuin tutkimukseen perustuva. Syitä voi olla monia, kuten pieni otanta tai aika- ja paikkasidonnaisuus, mutta se ei tee siitä välttämättä vähempiarvoista. Tutkimuksen osuvalla rajauksella saadaan helposti haluttuja tuloksia. Valitettavan usein rahoittajia miellyttäviä. Toisaalta myös maallikot saavat liian helposti asiantuntijan maineen ilman todellisuuspohjaa. Joten toivottavasti jatkossa saadaan aina useampi näkökulma.

Hyvä näkökulma, mutta jutussa jätettiin mainitsematta, että MOT-ohjelmassa haastateltiin tutkijaprofessori Peter Götzschea.

Professor Peter C Gøtzsche graduated as a master of science in biology and chemistry in 1974 and as a physician 1984. He is a specialist in internal medicine; worked with clinical trials and regulatory affairs in the drug industry 1975-1983, and at hospitals in Copenhagen 1984-95.

Peter has published more than 50 papers in ”the big five” (BMJ, Lancet, JAMA, Ann Intern Med and N Engl J Med) and his scientific works have been cited about 10,000 times.

http://www.cochrane.dk/about/profiles/pcg-profile.htm

Tässä on jotain oireellista, jos psykologi ei voi ihmetellä, mikseivät potilaat kuntoudu nykyisillä hoidoilla. Samaa olen tullut ihmetelleeksi itsekin.

Olen pitkään toiminut psykiatrina ja totesin jo 2000-luvun puolivälissä, että jokin tässä mättää. Tuli tunne, että me ”paketoimme” potilaiden tunteet, jotka ovat keskeisessä roolissa silloin, kun ihminen prosessoi elämäänsä psykoterapiassa.

Lääkkeet eivät paranna ketään. Tarvitaan muitakin muutoksia, ja muutosten tulee tapahtua aivoissa funktionaalisella tasolla.

On lisäksi huolestuttavaa, mikäli asioiden ihmettely halutaan vaientaa, joko lääkäreiden tai tiedetoimittajien toimesta.

Kaikki lääkärit ovat olleet järjestelmällisen markkinoinnin ja lahjonnan kohteina, niin minäkin. Olemme tehneet sitä myös virkatehtävissä ollessamme, ja se on ollut yleisesti hyväksyttyä. Lääkkeiden markkinointi on ollut niin laaja-alaista, että se on sokeuttanut meidät.

Haluamme laajaa ja perusteellista keskustelua, johon voivat osallistua paitsi lääkärit, myös kaikki muutkin mielenterveysasiakkaita kuntouttavat ammattiryhmät ja erityisen paljon myös ongelmista kärsivät itse.

@Lääkäri, olin tuossa taannoin uimahallissa tyttäreni kanssa, hän oli silloin noin kymmenvuotias. Hän katseli ihmisiä ja tuumasi vakavana minulle; iskä, minä rupean isona lääkäriksi, ja kun lihavia ihmisiä tulee hoitoon, minä lähden niiden kanssa lenkille.

Minusta se oli aika hyvä ajatus. Suurin osa lääkkeistä määrällisesti voitaisiin korvata urheilulla. Kakkostyypin diabetes, verenpaine, tuki- ja liikuntalinsairaudet, kolesteroli, erilaiset aineenvaihduntahäiriöt jne voitaisiin hoitaa tehokkaammin liikunnalla ja ruokavaliolla kuin lääkkeillä. Silti lääkkeet ovat aina se ensisijainen hoitomuoto eli oireiden poistaminen eikä syyn poistaminen. Tulee vaan mieleen että tuollaisesta ei lääketehtaat saa tuloja, joten elämäntaparemonttia eivät lääkärit edes ehdota.

Tiina Raevaara, katsoitko MOT-ohjelman? Ohjelmassahan haastateltiin Peter Gotzschea, lääketieteen professoria, Cochrane-ryhmän perustajaa, jolla on melkoiset akateemiset meriitit.

Kirjoitat, että masennuslääkkeistä kannattaisi kuunnella asiaa tutkinutta professoria, mutta eikö sitä Gotzsche juuri ole? Cochrane-ryhmä käsittääkseni perustettiin nimenomaan luotettavimman tutkimustiedon keräämiseksi. Eikö Cochrane-katsauksia pidetä jonkinlaisena kultaisena standardina lääketieteessä? En myöskään ymmärrä lainkaan Hannu Lauerman kommenttia Aku Kopakkalan julkaisuluettelosta. Kovimmat argumentithan ohjelmassa esitti juuri Gotzsche, joka on lääkäri. Ja eivätkö itse argumentit ja empiirinen näyttö ole tieteessä tärkeintä?

Luen juuri Gotzschen tuoretta kirjaa, ja olen kauhuissani, koska hänen argumenttinsa vaikuttavat tieteellisesti pelottavan vakuuttavilta. Kirjoitat, että ”tieteen sisällä [kriitikoiden] kanta on varsin mitätön”, mutta Gotzschen kirjan ja hänen asemansa ja taustansa perusteella tätä tuntuu tässä tapauksessa vaikealta uskoa. Itse asiassa koko tämä keskustelu ja myös Lauerman puheenvuoro vaikuttavat Gotzschen kirjaa lukiessa todella hämmentäviltä, monella tavalla. Olisin todella kiinnostunut kuulemaan, mitä ajattelet Gotzschen kirjasta.

Yksilön mielentiloista lienee tehty viimeiset parikymmentä vuotta osin omituista tiedettä. Kohteen – siis yksilön mielentilojen – mittaaminen ja arviointi on siis kehittynyt – tosi huimasti. En nyt muista miten monta ”uutta ja lääkittävää” mielentilaa mm. USA:ssa on ”löydetty” tänä aikana. Muistan vain luvun olevan suuren. ”Mielen tervehdytttämistä” tarvitsevien määrät ovat vastaavasti nousseet. Ja heitä siis hoidetaan ”uusin lääkkein.”

Asiasta on kijoiteltu paljon. Mutta nuo jutut eivät ole ainakaan allekirjoittaneelle selvittäneet, mikä tuon tieteen mittaustekniikka on. Miten – tai voiko – ”mielen tilaa” mitata tieteellisesti? Saatan olla ennakkoluuloinen; olen kolmasti tullut ”tasapainottomaksi” tai ”paranoidiseksi” julistetuksi itse. Yksikään ”analyytikoista” ei ollut pätevä. Yhtä ei ollut olemassa. Toinen katosi, kun lähetin ns. ”vastaavalle ministerille” Tanskassa ”analyysin” plus mariginaaliin lisätyn kysymyksen: ”What is this piss?”

Eli voiko ”yksilön mielen tiloista” tehdä täsmätiedettä?

Ja nyt aivan kolmanteen asiaan: tämä on ensimmäinen kerta tietääkseni kun uudessa SK:ssa on syntynyt keskustelu. Loistava juttu, jos nyt on saatu kriittinen massa pitämään keskustelua yllä muissakin artikkeleissa.

SK on ainoa nettimedia http://www.trooli.fi :n lisäksi, mistä olen valmis maksamaan,

Olihan ohjelmassa ihan tieteellistäkin dataa. Ainakin tarpeeksi, jotta voidaan esittää kysymys onko ylipäätään tarpeeksi tarkkaa tietoa lääkkeiden pitkäaikaisista vaikutuksista suhteessa niiden käyttöön. Ei tiede ja tieto ole vain asiantuntijoiden suljettu piiri, mitä ei voisi ulkopuolelta kritisoida (tai harjoittaa). Ei mitään pidä purematta niellä journalismin mielivallassa eikä tieteessäkään. Jos on olemassa todella pitävää tieteellistä tutkimusta, niin silloinhan ne epätieteelliset väittämät voidaan osoittaa virheellisiksi. Turhauttavaa välillä. Totta. On ylevää odottaa että journalismin ja tieteen pyrkimys on aina totuudessa, näin ei kuitenkaan aina ole, tai siinä ei olla onnistuttu.

Lääketieteen tutkimuksen standardiksi on muodostunut lääketutkimuksista tuttu kaksoissokkotutkimusmetodi. Se soveltuu joten kuten lääketutkimukseen, mutta muita varsin monimutkaisia menetelmiä tutkiessa sillä on vakavat rajoituksensa.

Silloin, kun liike-elämän sallitaan tehdä ”puolueetonta” lääketutkimusta rahoittajan ominaisuudessa, on tutkimuksen puolueettomuus aina kyseenalainen. Täysin julkisin varoin tuettua lääketutkimusta on minimaalisen vähän verrattuna lääketehtaiden rahoittamiin (ja manipuloimiin) tutkimuksiin.

Suurin osa lääketutkimusten tuloksista jää julkaisematta, koska niiden tulokset eivät tue rahoittajan intressejä. Tästä on kyse ns. julkaisuharhassa. Lääketehtaiden menettelytavat ovat lisäksi kyseenalaisia ja ne synnyttävät uusia diagnooseja.

Myös lääkevirastojen puolueettomuus on kyseenalaista, sillä kaikki lääkevirastoissa työskentelevät ovat olleet lahjonnan kohteina.

On hämmentävää, jollei tiedetoimittaja näe tässä mitään ristiriitaa. Itse näen, ja koen itseni myös petetyksi – olenhan itsekin ollut kohteena sitä oikeastaan täysi tajuamattani, se kun on ollut maan ja maailman tapa.

Tiina Raevaara, olisi suotavaa, että lukisit Götzschen kirjan. Samoin kuin Ihmettelijä tuossa äsken totesi, kirjaa on vaikea ohittaa. Eikä Götzschen ansioita tutkimusten arvioitsijana voi ohittaa kukaan suomalainen tieteentekijä.

Ja kaikki ovat saaneet osansa lääketehtaiden markkinointibudjetista: ovat olleet lahjonnan kohteina, saaneet luentopalkkioita tai palkkioita lääketutkimuksiin värvätyistä potilaista, olleet mukana kongressimatkoilla jne jne. Takavuosina lääkärit kävivät perheineen lomamatkoilla lääketehtaan piikkiin.

Jollei tämä vaikuta lääkäreiden lääkkeenmääräämiskäytäntöihin, mikä sitten? Myös Lauerman esittämät väitteet lääkkeistä ovat suoraan lääketehtaiden markkinointipuheista.

Lääkkeillä on varmasti paikkansa. MOT-ohjelmassa keskityttiin minun nähdäkseni lääkkeiden pitkäaikaisvaikutusten pohdintaan. Se on se ongelma. Meidän maassamme masennuslääke jää liian usein ainoaksi hoidoksi – ja liian usein se jää myös ”päälle” vuosikauksiksi. Lääkkeiden vaikutuksista ei ole tehty pitkäaikaistutkimuksia. Sen vuoksi Kopakkala on huolissaan. Ja sen vuoksi, etteivät ihmiset näytä toipuvan.

Luulisi sen huolestuttavan myös toimittajia.

Ilmastomuutosjutuissa kolumnisti on itsekin kirjoittanut että siinä pännii pakko hyväksyä aivan kaikki alarmistien jutut jottei olisi denialisti. Esimerkiksi 3 asteen kuolemanraja on vain stetsonista vedetty helposti ymmärrettävä luku joka ei perustu oikein mihinkään.

Mallejakaan ei saa kyseenalaistaa ettei olisi vähintään persu. Vaikka teorioiden kyseenalaistus kuuluu tieteentekoon saumattomasti. Eivät uusia teorioita vanhojen tilalle tuoneet kaverit yleensä suinkaan olleet mitään tiedeyhteisön lemmikkejä vaan ykaittäisiksi hörhöiksi leimaaminen jatkuu kunnes todisteita ei enää mitenkään voi olla huomioimatta.

Ilmastonmuutoksen tapauksessa esimerkiksi noen vaikutus albedoon tuli matkan varrella mukaan vaikka ”science is settled” mikä ilmaston lämpenemisen kolmen desimaalin tarkkuudella aiheuttaa ja mitä sille pitää tehdä.

Ennenkaikkea ilmastomuutosaktiivien atomivoimaviha on asia joka aiheuttaa pahaa päänsärkyä vähän pidempään asiaa miettiessä.

Tiina, nyt huomasin tämän vanhemman kirjoituksesi. Tästä kantasi käykin selväksi: Kopakkala ei saisi keskustella, Götzsche ilmeisesti saa. Ihmetyttää, miksi niin moni on sitten reagoinut juuri Kopakkalaan, sinäkin.

Kyllä minusta pitää sallia tiedeasioissa sellainen poikkitieteellinen linja tai valistunut maallikko -ajatus, että voidaan keskustella yli akateemisten rajojen. Miten sinä itse voit kirjoittaa mediakritiikkiä, jos et ole retorikko tai viestintäkasvattaja tai viestinnän tutkija tms.?

Näitä luetaan juuri nyt