Nettilehti Conversation: Ryhtyvätkö tutkijat journalisteiksi?

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Voiko tutkija ottaa toimittajan paikan?

Conversation on englanninkielinen nettilehti, jota tekevät tutkijat. Se syntyi Australiassa, mutta nyt lehdestä on myös brittiversio. Ideana on siis se, että tutkijat kirjoittavat lehteen ajankohtaisista aiheista oman tieteenalansa pohjalta.

Kirjoittajaksi kelpaa kuka tahansa, joka todistaa olevansa akateeminen tutkija ja kirjoittaa omaa tutkimusalaansa sivuten. Conversation haluaa vakuuttaa nimenomaan vahvalla asiantuntemuksella. Lisäksi kirjoittajien täytyy tehdä selvitys esimerkiksi taloudellisista kytköksistään aiheeseen, mutta se on normaali käytäntö tieteellisessäkin julkaisemisessa.

Mitään tieteenalaa ei syrjitä: Conversationiin mukaan pääsevät niin luonnontieteelliset, tekniset, yhteiskunnalliset kuin vaikkapa kirjallisuustieteellisetkin aiheet.

Viime aikoina lehdessä on käsitelty tietysti Ukrainaa ja esimerkiksi malesialaislentokoneen katoamista, mutta eivät kaikki artikkelit ole aivan noin akuutisti kiinni ajassa. Itseäni viehätti esimerkiksi kirjoitus siitä, kuinka ilmaston muuttuminen helpotti aikoinaan Tšingis-kaanin maailmanvalloitusta.