Monimuotoinen ihminen, monimuotoinen koira

Mikä on ”laji”? Onko eliökunnan jakamisessa lajeihin oikeastaan mitään järkeä?

Olen kirjoittanut kysymyksestä aiemminkin. ”Laji” on ennen kaikkea ihmisen keksimä käsite – ei biologinen tosiasia. Ihmisellä on tarve luokitella.

Nyt lajeihin jakamisen ongelmallisuutta on jälleen kerran ryhdytty pohtimaan ihmisen omankin evoluution kohdalla.

Moottorina keskustelulle ovat toimineet georgialaiset Dmanisin fossiililöydöt. Dmanisista on kaivettu esiin 1,8 miljoonan vuoden ikäisiä ihmisen esi-isän fossiileja. Ne ovat samalla vanhimpia Afrikan ulkopuolelta löydettyjä Homo-suvun edustajia.

Dmanisin löytö on kokonaisuudessaan harvinaisen laadukas: se koostuu viiden yksilön jäänteistä. Yksityiskohtaisemmin itse löydöstä ja siihen liittyvistä tutkimuksista voi lukea vaikkapa Marko Hamilon artikkelista.

Dmanisin ihmisfossiilit ovat erityisen merkityksellisiä käsitykselle varhaisten ihmislajien luokittelulle: ”Tähän asti on uskottu, että yli miljoona vuotta sitten on elänyt useita ihmisten sukuun kuuluvia lajeja, pystyihminen (Homo erectus), heidelberginihminen (H. heidelbergensis), turkananihminen (H. rudolfensis) ja käteväihminen (H. habilis). Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että kaikki nämä eri lajeiksi määritetyt fossiililöydöt olisivatkin kuuluneet samaan lajiin, pystyihmisiin, vaikka ne näyttävätkin erilaisilta”, kirjoittaa Marko Hamilo.

Jos Dmanisista löydetyt yksilöt olisi löydetty eri puolilta maailmaa, ne olisi tulkittu eri lajeihin kuuluviksi. Dmanisin ihmiset poikkeavat hieman toisistaan, mutta yksi yksilö (erityisesti on tutkittu ”kalloa nro 5”) kantaa myös monen ihmislajin piirteitä.

Ihminen on ollut (ja on edelleen) varsin varioiva laji, ja fossiiliaineistossa on aina ongelmana huono edustus. ”Lajin” olemassaolo saatetaan joutua päättelemään yhden yksilön perusteella.

Vertaan ihmisen tilannetta koiraan. Jos tulevaisuuden kosminen arkeologi löytää yhden kappaleen chihuahuan luurankoa ja yhden tanskandoggifossiilin, hän lähtee liikkeelle oletuksesta, että yksilöt edustavat eri lajeja.

Suunnilleen näin toimittiinkin pitkään. Keski-Euroopasta löydettiin 1860-luvulla useita noin 10 000 vuotta vanhoja koirien jäännöksiä, ja niiden edustamaa koiraa alettiin kutsua nimellä Canis familiaris palustris, suokoira. Laatokan rannalta löytynyt raskastekoinen koira edusti muotoa Canis familiaris palustris ladogensis, kääpiökokoinen eteläeurooppalainen fossiili muotoa Canis familiaris spaletti ja hieman myöhäisemmät koirat muotoja Canis familiaris leinieri, C. f. intermeditus ja C. f. matris optimae.

Tosiasiassa esihistorialliset koirat eivät ole lainkaan näin selkeästi luokiteltavissa. Koira vain on todella muunteleva laji. Muinaisten koirien eroavaisuudet voivat johtua pelkästään muuntelusta yksilöiden välillä eivätkä lainkaan eroista populaatioiden välillä.

Itse ajattelen, että eliöpopulaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa, ja esimerkiksi koiran ja suden suhde on niin monimutkainen, että lajirajoja niiden välille tai sisälle on vaikea ja osin turhakin vetää.

Niin asia taitaa olla muinaisen ihmisenkin kohdalla.