Luonto tuhoutuu, kun järjestelmä on kankea eikä tieto kulje
Alkuviikosta Helsingistä kantautui jo moneen kertaan kuultu uutinen: Kaupunki haluaa rakentaa jotain sinänsä olennaista paikkaan, joka on asukkaille luonto- ja virkistysarvoiltaan tärkeä. Asukkaat nousevat vastarintaan, mutta kaupungin edustajien mielestä rakentamissuunnitelmien muuttaminen olisi liian hidasta, vaivalloista ja byrokraattisessa mielessä jopa mahdotonta.
Tällä kertaa kyseessä oli päväkodin rakentaminen luonnontilaiselle kalliolle Kumpulaan. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat. Suunnitelmia vastustavien asukkaiden mielestä parempi paikka päiväkodille olisi vanhalta koululta tyhjäksi jäänyt kenttä.
Rakennus on kuitenkin jo ehditty suunnitella kalliolle. Uusien suunnitelmien teko hidastaisi liikaa rakentamista, sanovat kaupungin edustajat. Alueen vanha kaava mahdollistaa rakentamisen kalliolle.
On siis helpompaa rakentaa paikkaan, joka vaatii työlästä räjäyttämistä ja louhimista, kuin tehdä uusi suunnitelma paikkaan, joka on tasamaata ja jossa on ennenkin sijainnut suuri rakennus.
Välillä tuntuu, että suhteemme luontoon määrittää luomamme järjestelmä.
Järjestelmä tuhoaa luontoa, emmekä me enää itse pysty pysäyttämään sitä. On kuin Terminator-elokuvien Skynet olisi kaapannut vallan. Kaupunkisuunnittelu on näemmä muuttunut sellaiseksi, että kertaalleen tehdyt suunnitelmat on pakko toteuttaa, vaikka siinä sivussa tuhoutuvat luontoarvot ja vaikka itse rakentaminenkin on työläämpää ja kalliimpaa kuin se uudelleen suunniteltuna olisi.
Meillä on paljon tietoa luonnosta, sitä uhkaavasta elonkirjon vähenemisestä sekä toimenpiteistä, joilla voisimme asiaan vaikuttaa. Monesti toimenpiteet ovat sinänsä pieniä ja konkreettisia: Tehdään tiedon pohjalta valintoja siitä, mihin rakennetaan ja miten, mistä kaadetaan puita, kuinka lähiluontoa hoidetaan.
Näin emme kuitenkaan toimi. Järjestelmä ei anna toimia niin.
Viittaan usein Juha Kauppisen Monimuotoisuus–kirjaan, ja tässä vielä yksi viittaus: Kirjassa yhtenä esimerkkinä katoavasta luonnon monimuotoisuudesta on ruusuruoho, joka on ruusuruohomaamehiläisen tärkeä ruokakasvi ja edelleen eliökunnan verkostossa elintärkeä kasvi vaikkapa ruusuruohomaamehiläisen loislajeille. Kun ruusuruohokasvustot vähenevät, verkosta katoaa solmu. Mikä kasvin hävittää?
Ruusuruohoa uhkaavat yksittäiset, konkreettiset valinnat. Kun Kauppinen käy kirjassa Mikkelin suunnalla katsomassa paikallisesti erittäin tärkeää ruusuruohokasvustoa pururadan varrella, se onkin niitetty. Vain yksittäisiä kukkia on jäljellä. Paikallinen ELY-keskus on tietoinen kasvista, mutta silti oikea ohjeistus pienen niiton hoidosta ei ole päätynyt niille henkilöille asti, jotka lopullisen niiton tekevät. Vuodesta toiseen kasvusto niitetään parhaaseen kukkimisaikaan, ja hyönteiset kärsivät.
Tällaista luonnon tuhoutuminen käytännössä on: rakennusaikeita, joiden muuttaminen tuntuu liian työläältä, ja niittämistä, josta ei ole tullut ohjeistusta perille.
Pystyisimme kyllä parempaan.