Kuukausiliite hurahti huuhaa-kaksosiin

Ei voi kuin ihmetellä, millä innolla suomalainen media tarttuu tyylipuhtaaseen, moneen kertaan nähtyyn ja kuultuun potaskaan.

Tänään asialla oli Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Saska Saarikoski. Hän on nimekäs kirjoittaja, juuri ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi.

Saarikosken pitkä artikkeli Identtiset kaksoset jahtaavat kummituksia Mustion linnassa on teinipoikamaisessa kritiikittömyydessään kaiken kaikkiaan hämmentävä.

Artikkelissa esitellään juuri kirjan julkaisseet identtiset kaksoset, Harri ja Ilkka Virolainen, joiden “tietokirja” Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia on saanut paljon huomiota julkisuudessa. Olen itsekin kirjoittanut heistä.

Toimittajia tuntuu ennen kaikkea ihastuttavan se, että Virolaiset ovat “tiedemiehiä”, molemmilla on siis tohtorin tutkinto. Kirjan kustantaneen Tammen mainoslauseet ovat näemmä menneet hyvin perille: kustantamon kirjaesittelystä löytyvä kappale “Harri Virolainen ja Ilkka Virolainen ovat identtisiä kaksosia ja tiedemiehiä, joilla kummallakin on neljä maisterintutkintoa ja yksi tohtorintutkinto. He ovat perehtyneet yliluonnollisiin ilmiöihin jo kahdenkymmenen vuoden ajan niin kokemusperäisesti kuin tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta” jopa löytyy sellaisenaan Saarikosken artikkelista. Toki ilman sitaattimerkkejä.

Vaikka kaksosten tutkintojen alat (kauppa-, kasvatus-, terveys- ja liikuntatieteet) ovat hyvin kaukana esimerkiksi luonnontieteistä, joilla ensisijaisesti tuntuisi olevan merkitystä yliluonnollisiksi väitettyjen ilmiöiden totuudellisuutta tutkittaessa, Saarikoski puhuu heistä “asiantuntijoina”.

Todellisuudessahan “yliluonnollisten ilmiöiden asiantuntija” on paradoksaalinen ilmaisu. Tässä tapauksessa asiantuntemus näyttää syntyvän täydellisestä hurahtamisesta.

Kuukausiliitteen jutussa toimittaja Saarikoski lähtee Virolaisten kanssa Mustion linnaan kummituksenmetsästysretkelle. Artikkeli on täynnä yksityiskohtia, jotka ovat tuttuja muista tämäntyyppisistä kertomuksista. Kerrotaan esimerkiksi hämmentävästä sattumuksesta, joka on tapahtunut tutun tutulle, ja jota “ei ole syytä epäillä”. Saarikosken jutussa sattumusta edustaa tarina sormuksesta: kun tuttavantuttavan ostama vihkisormus ei ollutkaan mieleinen, jostain löytyikin sattumalta vanha sormus oikeilla nimillä ja päivämäärällä varustettuna.

Saarikoski muuttuu jutussa ihmetyttävän auktoriteettiuskoiseksi. Veljesten kirjoittama kirja epäilyttää häntä ensin: “Voiko tämä olla totta?” Sitten hän toteaa, että “totta se on. Kirjan on julkaissut arvostettu kustannusyhtiö Tammi”.

Ei mitään pohdintaa siitä, miksi tällainen kirja julkaistaan tai onko oikeellista luokitella se tietokirjaksi. Ei kritiikkiä siitä, että kirjaa markkinoidaan veljesten asiaan täysin liittymättömillä tutkinnoilla.

Tutkinnoillekin Saarikoski kumartelee. Ne mainitaan useaan kertaan – ilman kritiikkiä siitä, lisääkö moinen määrä rinnakkaistutkintoja millään tavalla ihmisen asiantuntemusta yliluonnollisia ilmiöitä kohtaan tai onko veljeksillä todellisuudessa minkäänlaista tieteellistä kokemusta alasta.

Veljesten ajattelun pohjalla mainitaan olevan muun muassa kvanttifysiikka. Ehkä Saarikoski ajattelee heidän todella hallitsevan tieteenalan.

Jutussa haastatellaan Annika Svedholmia, psykologian tutkijaa, joka on väitellyt ihmisten paranormaaleista uskomuksista. Hänen kommenttinsa jäävät jutussa irrallisiksi. Näön vuoksi artikkeliin tuodun tieteen näkökulman ei anneta pilata hyvää tarinaa. Todellisuudessahan Svedholm on paljon enemmän yliluonnollisten ilmiöiden asiantuntija kuin kaksoset tutkintoineen yhteensä.

Virolaiset saavat kertoa jutussa uskomattomia väitteitään ilman, että Saarikoski lähtisi niitä kiistämään. Kaksosten tuttava kuulemma elää täysin ilman ravintoa, Harrilla virtaa parantavaa energiaa sormenpäistä, aaveita eivät kykene näkemään kaikki ihmiset (tietenkään!), ja he molemmat ovat olleet paikalla, kun vuori muuttui eläväksi.

Artikkelinsa Saarikoski päättää siten, miten tällaiset tarinat usein päätetään: hän kertoo olevansa “syvällä ajatuksissaan”, liian hämmentynyt kirjoittaakseen järjellistä lehtijuttua. Huoli taisi olla aiheellinen.

Lopussa palataan myös yhteen “yliluonnollisesta ilmiöstä” kertovaan sattumukseen: Saarikosken selästä, kohdasta, johon toinen kaksosista kosketti (ja Saarikoskelle tuli “erikoinen tunne”), löytyy punainen ja tulehtunut läikkä.

Lahjoja kaksosilla varmasti on, sellaista psykologista silmää, jolla johdatellaan ihmistä ja löydetään juuri oikeat sanat tilanteisiin. Kun Harri Virolainen “lukee energiaa” Saarikoskesta, hän kertoo päätelminään, että ”sinulla on halu ymmärtää asioita” ja “aistin myös rationaalisuutta”. Toimittaja varmasti tunnistaa itsensä – kukapa toimittaja ei kokisi olevansa rationaalinen tai pyrkivänsä ymmärrykseen.

Yritin miettiä, mikä on ollut Saska Saarikosken jutun päämäärä. Ehkä hän on halunnut jättää tilaa lukijan omille tulkinnoille, antaa jokaisen tehdä itse päätelmänsä Virolaisten ajatuksista. Yritys ei onnistu, sillä lopputuloksena on syntynyt artikkeli, jossa kaikki väittämät nousevat yhtä tosiksi ja todistusaineistona toimivat lähinnä toimittajan omat erikoiset tuntemukset.

Pisteet Jari Sarasvuolle, sillä hän lähti omassa ohjelmassaan purkamaan kaksosten väitteitä ja vaatimaan heiltä todisteita. Saarikoski ei sellaiseen ryhdy.

Koska Virolaisilla on kasa tutkintoja ja kustantamokin ilmoittaa, että heidän teoksensa on tietokirja, journalistilla ei ole syytä epäillä.