Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Koirallakin on hiilijalanjälki

Blogit Tarinoita tieteestä 27.8.2018 17:11
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Kirjoitin pari bloggausta sitten lemmikkikissojen huonosta kohtelusta – ja sen jälkeen kirjoitin kasvissyönnistä.

Nyt on siis syytä kirjoittaa koirista, lihaa syövistä lemmikeistämme, joiden määrä Suomessa on viime vuosina kivunnut ennätyslukemiin.

Kuten kissojen, myös koirien kohtelussa on paljon ongelmia, ja ylipäätään lemmikkien pitämisen etiikasta kannattaisi keskustella enemmän, monestakin näkökulmasta. Osa koiranpidon ongelmista liittyy koirien jalostukseen ja rotukeskeisyyteen, osa valvonnan puutteeseen ja lainsäädäntöön, osa siihen, kuinka koiria kodeissa hoidetaan. Lemmikeillä on myös oma hiilijalanjälkensä.

Koirat ovat viime viikkoina nousseet keskusteluaiheeksi uuteen eläinsuojelulakiin tulossa olevan rekisteröintipakon sekä käyttäytymisongelmaisten koirien vuoksi. Uutiset ihmisten tai toisten koirien kimppuun hyökänneistä koirista ovat surullisia, ja ne herättävät usein keskustelua siitä, pitäisikö osa koiraroduista kieltää tai muuttaa niiden pito luvanvaraiseksi.

Itsellänikin on koira, puolentoista vuoden ikäinen keskikokoinen villakoira. Neljätoistavuotiaaksi elänyt saksanpaimenkoirani lopetettiin keväällä. Koira-asiat ovat siis minulle hyvin omakohtaisia.

Tässä lajitelma ajatuksia lemmikkikoiranpidon eettisyyttä parantamaan:

Kannattaa ottaa pienehkö koira.

Pieni koira syö vähemmän kuin suuri, ja tämä on merkityksellistä, koska koira synnyttää hiilijalanjäljen siinä missä ihminenkin.

Varsinaisilla kääpiöroduilla on usein luustoon ja hampaisiin liittyviä terveysongelmia, ja vastaavasti rakenteesta johtuvia ongelmia on jättiläisroduilla. Siksi ”pieni keskikokoinen” on oikein hyvä koiravalinta.

Simppeli totuus on sekin, että pieni koira on pääsääntöisesti vähemmän vaarallinen ympäristölle kuin suuri.

Itse olen halunnut myös suosia helpoutta: vaikka oma saksanpaimenkoirani oli äärettömän kiltti, ei 35 kilon painoista koiraa voinut hyvällä omallatunnolla antaa sitä kevyemmän lapsen tai toisaalta vanhan ihmisen hoidettavaksi. Pienuus helpottaa monia asioita koira-arjessa.  

Ota koira, jolla on mahdollisuus terveeseen elämään.

Sekarotuisia pidetään usein terveempinä kuin puhdasrotuisia, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Kahden lonkkavioista kärsivän koiran sekarotuinen jälkeläinen on hyvin todennäköisesti itsekin lonkkavikainen. Toisaalta sekarotuisten terveyttä on yleensä seurattu paljon huonommin kuin rotukoirien.

En pidä rotupuhtauteen ja ulkonäköön perustuvasta koiranjalostuksesta, mutta koska täydellistä ratkaisua ei ole, itse olen päätynyt ottamaan rotukoiran. Silloin tiedän, mitä olen hankkimassa, ja toisaalta kannatan sitä, että jokainen koirayksilö on rekisteröity jonnekin ja kasvattajille on olemassa jonkinlainen seuranta.

Itse en ottaisi koiraa, jolla on lytyssä oleva kuono, luonnottoman raskaaksi tai pyöreäksi jalostettu pääkoppa, raskas tynnyrimäinen rintakehä, roikkuvat ihopoimut tai hyvin lyhyet jalat, sillä mikä tahansa rakenteen ääripiirre kantaa yleensä mukanaan myös merkittävää terveysriskiä.

Terve ja liikuntaa kestävät keho pitää koiran mielenkin terveenä. Kivut lisäävät arvaamattomuutta ja mutkistavat käytösongelmia.

Rodut ovat oikeasti erilaisia.

Koiraroduissa on suuria eroja niiden luontaisissa käyttäytymistaipumuksissa. Rotukoiran ottamalla voin valita senkin, millaiset lähtökohdat koiran käytöksellä on. On turha ottaa itselleen lisähaasteita, joten kannattaa suosia helppoa, ihmisille avointa, lauhkeaa ja leikkisää koiraa, jolla ei ole erityistä ajo- tai vartiointiviettiä. Enimmäkseen metsästykseen käytettävät rodut kannattaa jättää metsästäjille.

Tietoa rodun taipumuksista kannattaa etsiä muualtakin kuin kyseisen rotujärjestön sivuilta. Niiden teksteissä jokainen rotu on ”hyvä perhekoira”, ”lapsirakas” ja ”luonteeltaan lauhkea”. Kannattaa kysellä eläinlääkäreiltä, koiranomistajilta, koirankouluttajilta ja jopa internetiltä. Seuraamalla koiranomistajien keskustelupalstoja voi päästä melko hyvään käsitykseen siitä, millaisia asioita kyseisen rodun kohdalla joutuu pohtimaan.

Koiran hiilijalanjälkeä kannattaa miettiä.

Ihmisen kohdalla yksi merkittävimmistä hiilijalanjälkeä kasvattavista tekijöistä on eläinperäinen ravinto. Niin myös koiran kohdalla. Pieni koira kannattaa tästäkin syystä: kahdeksankiloinen villakoira syö merkittävästi vähemmän kuin se 35-kiloinen saksanpaimenkoira.  

Koira ei ole puhdas lihansyöjä. Susikaan ei ole, ja koira on evoluutionsa myötä pääsääntöisesti sopeutunut suurempaan kasvisten (ja esimerkiksi viljatuotteiden) osuuteen ruokavaliossa kuin kantalajinsa. Itse asiassa koiran voi saada voimaan hyvin jopa täysin vegaanisella (mutta erittäin hyvin suunnitellulla) ruokavaliolla. Tästä on olemassa tutkimustietoa, mutta itse en ole asiaan ryhtynyt.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että terve koira voi hyvin käyttää ihmiseltä jääneitä tähteitä ja ihmiselle kelpaamattomia ruhonosia osana ruokavaliotaan. Viimeksi mainittuja toki käytetäänkin koiranrehun valmistukseen. Ruoantähteiden kohdalla pitää kuitenkin olla tietoinen koiralle haitallisista ruoka-aineista, suolapitoisuudesta ynnä muusta. Koira luultavasti erkani aikoinaan sudesta nimenomaan ihmisten jätteiden houkuttelemana, joten ruokahävikin hyödyntäminen koiranruokana jatkaa perinnettä.

Terveellä koiralla ruokavalion säätäminen on helpompaa kuin sairaalla. Kuten ihmisillä, myös koirilla erilaiset allergiat ja tulehdukselliset suolistosairaudet ovat lisääntyneet, ja niiden kanssa pärjääminen vaatii erikoisruokavalioita.

Koiran hiilijalanjälkeen vaikuttavat muutkin asiat kuin ravinto. Suosi koiran ulkoiluttamisessa lähiluontoa, tai jos kuljette ulkoilemaan autolla, yhdistä automatkat muihin matkoihin.

Todellisuudessa koiraharrastusten takia kuitenkin autoillaan varsin paljon. Välillä näkee tilanteita, jossa kolme suurta koiraa tuodaan kaupunkimaasturilla koirapuistoon. Yksittäisten tilanteiden taustoja ei tietenkään voi tietää, mutta noin ylipäätään koiranomistajien pitäisi miettiä enemmän myös koiranpitonsa ekologista puolta.

Voisiko ottaa vain yhden koiran kerrallaan?

Yhden koiran kanssa elämä on rauhallisempaa ja helpompaa kuin usean. Ja jos koiran kanssa on vaikkapa käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, on helpompi keskittyä korjaamaan niitä, kun muut koirat eivät ole vaatimassa aikaa ja energiaa. Olen itse elänyt hetken kolmen suuren koiran kanssa, ja hermohan siinä meni. Kun yksi alkoi haukkua, muutkin alkoivat. Elämä on tarpeeksi kaoottista ilman tarkoituksellista asioiden vaikeuttamista.

Suosi pitkään eläviä koirarotuja.

Tämä on neuvo niille, jotka haluavat elää koko ajan koiran kanssa ja ottavat siis uuden, kun vanhasta aika jättää (tai on jättämässä, niin kuin itse tein). En tiedä, onko tätä kukaan laskenut, mutta veikkaan, että yksi neljätoistavuotiaaksi elänyt koira tuottaa elinkaarensa aikana pienemmän hiilijalanjäljen kuin kaksi seitsemänvuotiaaksi elänyttä koiraa.

*

Tämä lista oli lyhyt ja puutteellinen. Hyvään koiranpitoon kuuluu paljon muutakin, aina koiraystävällisestä ja palkitsemiseen perustuvasta kouluttamisesta riittävään liikuntaan. Kattava lista ei mahtuisi yhteen bloggaukseen, joten jätän sen tekemättä. Ylläolevat vinkit keskittyvät koiran valintaan ja ekologisen koiranpidon pohdintaan.

Kaikkein ekologisinta olisi tietenkin olla ottamatta koiraa lainkaan. Itse en siihen pysty. Minua paljon kriittisemmin lemmikkien pitämiseen on suhtautunut muun muassa Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen, ja hänen Lemmikkielämää-kirjansa kannattaa ehdottomasti lukea.

Olen perustellut koiran pitämistä itselleni näin:

Koira parantaa omaa ja perheeni hyvinvointia monenlaisilla tavoin. Koira saa liikkeelle, ja erityisesti se saa minut liikkeelle luontoon. Olen kova stressaaja ja teen liikaa töitä. Koiran läsnäolo rauhoittaa, ja se pakottaa edes pienille tauoille työnteon lomassa.

Teini-ikäisten poikien vanhempana olen kiitollinen, että äitinsä hellyydenosoituksia pakenevat pojat osoittavat hellyyttä edes koiralle. Jokaisella pitää olla rapsutettavaa ja silitettävää.

Koiran tuottamaa hyvinvointia on  selvittänyt muun muassa Heimo Langinvainio.

Pidän myös ajatuksesta, että koiran pitäminen on kulttuurin säilyttämistä. Koira on ihmisen ensimmäinen kotieläin, ja ensimmäiset merkit koiran olemassaolosta ja ihmisen ja koiran yhteiselosta ovat peräisin yli 30 000 vuoden takaa. Silloin ihmislajeja oli vielä useampi, nykyihminen alkoi vasta levittäytyä ympäri maapalloa ja jääkausikin oli edelleen voimissaan. Koira on paljon vanhempi kulttuurimme tuote kuin maanviljely, kirjoitustaito tai kristinusko.

Koira on minulle myös päivittäinen muistutus siitä, että täällä on muitakin kuin me ihmiset. Itselläni on lapsesta saakka ollut kova tarve viettää aikaa muidenkin lajien kuin ihmisen seurassa. Olisi hauska joskus ymmärtää, mistä tuo tarve syntyy ja miksi kaikilla ei sitä ole.