Kiinnostavuus uutiskriteerinä vie journalismin kauemmaksi ihanteistaan
Vapaa toimittaja Oskari Onninen nosti äskeisessä kolumnissaan esiin suomalaisten mediatalojen verkkosivuillaan suosimat ”luetuimmat juttumme” -listaukset. Lista löytyy niin Suomen Kuvalehden, Helsingin Sanomien, Ylen kuin maakuntalehtienkin sivuistoilta. ”Arvostetuimmissa kansainvälisissä medioissa, joihin suomalaisten kannattaa verrata itseään, listauksia ei näy”, Onninen kirjoittaa.
Onnisen keskeinen väittämä on tämä: ”Journalismi on ennen kaikkea tärkeiden asioiden julkista määrittelemistä, ja luetuimpia juttuja näkyvästi listaamalla tätä päätösvaltaa ulkoistetaan lukijoiden alhaisimmille vieteille – kehitys, jota ei nähdäkseni tarvitsisi ehdoin tahdoin kiihdyttää.”
Se, mitkä jutut nostetaan näkyvimmälle paikalle lehden verkkosivustolla, on journalistinen päätös. Suurimman näkyvyyden saavat tärkeimmät jutut. Kun näkyvyys ansaitaankin lukukerroilla, voi ajatella, että päätösvalta siirtyy toimitukselta lukijoille.
Haluaisin hieman laventaa Onnisen esittämää kritiikkiä. Olen pitkään pyöritellyt mielessäni, kuinka kummallinen on yksi nykymedian uutiskriteereistä – nimittäin kiinnostavuus. Uutiskriteereillä tarkoitetaan siis konkreettisesti sitä, millaiset reunaehdot jonkin tapahtuman pitää ylittää, jotta siitä on journalistiselta kantilta katsottuna oikein tehdä uutinen. Uutiseksi päätyvän asian pitää olla esimerkiksi tarpeeksi merkittävä ja ajankohtainen.
Kiinnostavuus on kriteerinä uudehko, mutta esimerkiksi STT nostaa sen ohjeissaan tasavertaiseksi muun muassa merkittävyyden rinnalle. Kiinnostava juttu ei välttämättä ole tärkeä, vaan siinä on jotain inhimillisesti mielenkiintoista: tunteita, ihmiskohtaloita, yllättäviä sattumuksia.
Kiinnostavuuden nosto uutiskriteeriksi heikentää journalismin ideaa, koska toimitus antaa lukijoiden (oletetun) kiinnostuksen määritellä, mikä on uutisoinnin arvoista.
Ei sen niin pitäisi mennä! On journalistien tehtävä seuloa maailman hälystä ne asiat, jotka ovat merkityksellisiä, ja kertoa niistä lukijoille, katsojille tai kuuntelijoille. Kiinnostus syttyy sitten yleisössä uutisen vastaanoton yhteydessä, jos uutinen on taitavasti ja huolella tehty.
Merkityksellinen juttu voi tietenkin olla samaan aikaan kiinnostava. Erityisen huolestuttavaa olisi tietenkin se, että merkityksellisestä asiasta ei kerrottaisi, koska se ei olisi tarpeeksi kiinnostava.
Näin STT määrittelee kiinnostavuuden uutiskriteerinä: ”Esimerkiksi päiväkotilapsen joutuminen kadoksiin tai useiden nuorten kuolema onnettomuudessa koskettavat ihmisiä enemmän kuin monet muut yksittäiset turmat ja pikkuvauvan juopuneen äidin pidättäminen rockfestivaaleilla kiinnostaa enemmän kuin muut järjestyshäiriöt. Monenlaiset aiheet voivat nostattaa laajan julkisen keskustelun nimenomaan kiinnostavuutensa takia. Keskustelu voi syntyä pääministerin naisystävän kirjasta ja sen saamasta julkisuudesta tai Korkeasaaren paviaanilauman kohtalosta. Kiistely lisää usein aiheen kiinnostavuutta, joten politiikkojen sanaharkka on useimmiten uutinen.”
Kiinnostavuuden nostaminen olennaiseksi uutiskriteeriksi on tuonut meille valtavasti merkityksettömiä uutisia. Aiheeksi riittävät vaikkapa tuntemattomien yhdysvaltalaisten hassut pidätyskuvat tai kahden some-tähden sanaharkka. Yhteiskunta alkaa näyttää entistä hysteerisemmältä, pinnallisemmalla ja kärkevämmältä, vaikka tarvitsisimme pikemminkin hidasta ja syvää keskustelua.
*
P.S: Kiinnostavuus uutiskriteerinä oli aiheena vuonna 2012 ilmestyneessä tutkijoiden kirjoituskokoelmassa Kelluva kiinnostavuus (Vastapaino). Lukusuositus!