Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Journalistien tiedevastainen #höpöhöpö-liike

Blogit Tarinoita tieteestä 23.3.2019 09:35
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara - avatar
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Joskus 2010-luvun alkupuolella kuulin harmittelua siitä, etteivät suomalaiset toimittajat olleet lähteneet suurella joukolla sosiaaliseen mediaan. Somessa olisi ollut hyvä puffata juttuja, luoda verkostoja, sitouttaa lukijoita ja tehdä brändejä niin medioista kuin journalisteistakin, mutta harmittelijoiden mielestä toimittajat olivat turhan arkoja.

Enää ei tarvitse harmitella – suomalaiset toimittajat ovat täyttäneet ainakin Twitterin. Löytyy uusia, nuoria tekijöitä ja päällikköportaan kokenutta jäärää.

Lähtökohtaisesti journalistien läsnäolo somessa ei ole hyvä eikä huono asia. Tapoja hyödyntää sosiaalista mediaa toimittajan työssä on lukuisia, ja toisaalta on hyvä, että kaikenlaisissa viestintäkanavissa on ihmisiä mahdollisimman erilaisista taustoista.

Viime aikoina olen silti löytänyt itseni pohtimasta, ovatko journalistit somessa jo liiankin äänekkäitä.

Saako näin edes ajatella? Miten journalistien someäänekkyys tekee keskustelulle? Mitä se tekee journalismille? Onko journalisti vain tiedonvälittäjä vai alkaako hän vaikuttaa jo tietoon itseensä?

Kaikki, jotka ovat viime aikoina seuranneet ilmastonmuutoksen tai lajikadon kaltaisiin isoihin ympäristökysymyksiin liittyvää keskustelua Twitterissä, ovat varmaankin huomanneet myös journalistien osallistuvan keskusteluun.

On syytäkin osallistua: aiheet ovat ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä. On helpottavaa, että esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden nopea kaventuminen on viimeinkin tuntunut ylittävän kunnolla uutiskynnyksen.

Eräät journalistit ovat kuitenkin ottaneet tehtäväkseen väittää tutkimustuloksia virheellisiksi. He kommentoivat tieteentekijöiden lausumia ja johtopäätöksiä, tutkimusavauksia ja tiedeuutisia ja leimaavat ne #höpöhöpöksi (usein nimenomaan kyseisellä hashtagilla).

Höpöhöpöksi on nimitelty muun muassa maatalouden tuottamaa kuormaa Itämerelle, lihansyönnin ilmastovaikutuksia, hakkuiden vaikutusta lajikirjoon ja ylipäätään joidenkin havaintoja eliölajien vähenemisestä. Turhuutta on ollut muun muassa se, että yliopistoissa tutkitaan kiukaiden hiukkaspäästöjä, ylipäätään koko päästökeskustelu ja erityisesti keskustelu ihmisten ruokavaliosta.

Kyse on samasta ilmiöstä, josta kirjoitin kesällä: kun Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila antoi MTV3:lle haastattelun Itämeren sinilevätilanteesta, kanavan oma toimittaja Vesa Kallionpää syytti Knuuttilaa Twitterissä valehtelusta.

Höpöhöpölehtimiehiä riittää varsinkin Twitterissä. Oma ”terve järki” tuntuu niin kaikkivoivalta, että sillä kielletään niin Itämeren tilanne kuin ilmastonmuutoskin. Toimittaja alkaa ajatella itseään tiedonvälittäjän sijaan asiantuntijana.

Viime vuosina on puhuttu paljon poliittisten päättäjien nihkeästä suhtautumisesta tieteentekoon. Tutkijoita ovat piikitelleet esimerkiksi Juha Sipilä ja Donald Trump. Tieteeltä on leikattu toimintaedellytyksiä, ja tutkijoiden uskottavuutta on haluttu poliitikkojen taholta rapauttaa.

Nyt sama tiedekielteisyys alkaa olla myös journalismin ongelma.

Enää ei ole niin, että journalismissa syyllistytään tasapuolisuusharhaan, kun lehden sivuille nostetaan tasa-arvoisiksi keskustelijoiksi tieteentekijä ja ”kokenut” maallikko.

Nyt tutkimustuloksen leimaa höpöhöpöksi toimittaja itse.