Ihannekansalainen vai terveysviranomaisen painajainen?
Millainen on terveysviranomaisten ihannekansalainen?
Siihen on helppo vastata. Ihannekansalainen on ensinnäkin kiinnostunut terveydestään. Hänellä on itsekuria ja halua muuttaa elintapojaan terveelliseen suuntaan.
Hän hankkii aktiivisesti tietoa, sillä viranomaisten suositukset eivät mene perille, jos kansalainen ei lue tai kuuntele niitä mistään.
Ihannekansalainen on pohdiskeleva. Hän punnitsee eri kanavista saamaansa ehkä ristiriitaistakin tietoa ja tekee valintansa tietoa analysoituaan.
On melkoinen paradoksi, että terveysviranomaisten suosituksia eniten kritisoivat kansanosat ovat juuri edellä kuvattuja ihannekansalaisia. Esimerkiksi käyvät vaikkapa rokotekriitikot ja VHH-aktiivit (eli vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhujat), joiden kanssa terveyssuosituksia jakeleva Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on jatkuvasti vaikeuksissa.
Viimeisimpänä muistissa on HPV-rokotteeseen liittynyt keskustelu sekä karppaajien, paleoruokavaliolaisten ja muiden VHH-intoilijoiden THL:ta kohtaan esittämä jatkuva vastustus.
Millaisia rokotteita ja ravitsemussuosituksia kritisoivat keskustelijat ovat? He ovat monesti varsin aktiivisia tiedonhankkijoita: informaatiota haetaan netistä, keskustelupalstoilta, blogeista, kirjoista ja lehdistä. Keskustelutapa muistuttaa tieteen tapaa – terminologia on lääketieteestä lainattua ja tutkimuksiin viitataan ahkerasti.
VHH-aktiiveja ja rokotekriitikoita on siksi lähtökohtaisesti vaikea pitää tiedekielteisinä tai auktoriteettien vastaisina. Miksi siis juuri THL:n suositukset ja ohjeet eivät kelpaa heille?
VHH-puolestapuhujien tiedekäsityksestä on kirjoittanut Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Mikko Jauho Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.
Virallisia rokote- ja ravitsemussuosituksia kritisoivat ryhmät vannovat periaatteessa tieteen nimiin. He kuitenkin näkevät nykyisen tieteen epäpuhtaana ja pilattuna. Tieteen insituutioita syytetään nurkkakuntaisuudesta, oman edun tavoittelusta, rahanahneudesta, ylpeydestä, moniarvoisuuden puutteesta ja teollisuuden talutusnuorassa olemisesta.
Kritisoijat haluavat “puhdasta” tiedettä, eivät teollisuuden ja tieteen lehmänkauppoja, jollaista esimerkiksi THL edustaa heille. THL:n koetaan kulkevan milloin rokotevalmistajien, milloin vilja- tai rypsilobbareiden talutusnuorassa.
Ylhäältä tulevat neuvot ja ohjeet ärsyttävät uutta ihannekansalaista. THL:n edustajia syytetään ihmisten yksilöllisyyden unohtamisesta tai vaikkapa siitä, etteivät he tee todellista potilastyötä ihmisten parissa. Ajan ihanteena on itse tietoa hankkiva, analysoiva ja riskianalyysin tekevä yksilö. Tieteellisen tiedon arvioinnin ei katsota vaativan alan koulutusta tai auktoriteettiasemaa.
Auktoriteetteihin kuitenkin uskotaan ja vedotaan. Yhdeksi auktoriteetiksi on kohonnut ortopedi Antti Heikkilä, jossa muutenkin hienosti tiivistyy koko blogaukseni aihe: Heikkilä on ahkerasti kritisoinut niin rokotuksia kuin ravitsemussuosituksia. Vaikka kumpikaan ei ole Heikkilän erikoisalaa, hän on kuitenkin lääkäri, mikä tuntuu vahvistavan kannattajien luottamusta. Hänen lääkäriytensä on monelle seuraajalle arvokkaampaa kuin THL:n rokottamiseen tai ravitsemukseen erikoistuneiden lääkäreiden.
Samoin Antti Heikkilän tapa kirjoittaa sopii esimerkiksi lääketieteellisen terminologian ahkerasta käytöstä: “On totta, että rokote tehoaa 4:ään eri virukseen, joilla on yhteyttä kohdunkaulan syöpään, mutta siitä, että se suoranaisesti estäisi syöpää, ei ole näyttöä. Tämän on myös todennut tohtori Diane Harper, joka on ollut kehittämässä rokotetta.”
Tekstin näennäinen tieteellisyys onnistuu hieman peittelemään Heikkilän johtopäätöksiä, jotka yksinään voisivat vaikuttaa jopa luotaantyöntäviltä: “Nokian puhelimet kaapannut Bill Gates on todellinen rokotusten kummisetä. Hän on itse myöntänyt, mistä rokotuksissa on todellisuudessa kysymys. Väestöä pitää vähentää, muuten ilmasto lämpenee liikaa. ”
Todellisen asiantuntemuksen tunnistaminen onkin koko ajan entistä vaikeampaa. Itsensä brändääminen asiantuntijaksi on sosiaalisen median keinoin helppoa. Vastaavasti todellisen tieteellisen tiedon tai tieteellisen konsensuksen tunnistaminen kaiken käytetyn tiedeterminologian ja pseudotiedon joukosta on varsin vaikeaa.
Rokotekriitikot ja VHH-aktiivit ovat kuluttajina ja kansalaisina periaatteessa sellaisia, joita viranomaiset sanovat kaipaavansa. Mutta miksi juuri “väärä” tieto uppoaa heihin? Miten kyseisten ryhmien kanssa kannattaisi keskustella?
Ainakin se on varmaa, että ylhäältäpäin kansalaisiin “kaadetun” tiedon aika on ohi. Tutkimustiedon pitää olla nykyistä avoimempaa ja valistuksen muuttua aiempaa keskustelevammaksi. Kansalainen ei halua olla robotti, jonka aivoihin valtio asentaa tiedot ja taidot.