Hyvä taide saattaa joskus olla jopa vähän ideologista

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kollegani Tuomas Kyrö kirjoitti tuoreessa kolumnissaan kirjallisuuden roolista.

Ruotsissa ei tänä vuonna jaeta lainkaan kirjallisuuden Nobel-palkintoa, ja ”Uusi akatemia” -nimen ottanut taho on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen: se aikoo palkita kirjailijan, jonka teokset edistävät demokratiaa, läpinäkyvyyttä, empatiaa ja toisten kunnioitusta.

Kyrön mielestä kirja, jolla on ideologinen päämäärä, kuuluu ongelmajätteisiin. ”Kirjan ei pidä edistää demokratiaa. Sen pitää edistää tarinaa, henkilöhahmojaan ja lauseitaan.”  Julistavuus ei hänen mielestään kuulu hyvään kirjaan: “Jos on tarve julistaa jotain, kannattaa huutaa isoilla kirjaimilla viestintäpalveluissa.

Yritän tässä jatkaa Tuomas Kyrön aloittamaa keskustelua. Taiteen rooli yhteiskunnassa on nimittäin varsin olennainen keskustelunaihe: kun kaikelle lasketaan nykyään rahallinen arvo, tulee olo, että taiteenkin pitää jatkuvasti pystyä perustelemaan olemassaoloaan (ja tarvettaan rahoitukselle). Kaikki eivät näe taiteella tarpeellista roolia.

Olen samaa mieltä kollegani kanssa, että kirja, josta julistus kuuluu läpi, on yleensä huono kirja. Hyvin kirjoitettu kirja on monikerroksinen, intensiivinen, eheä ja esteettinen, ja kokonaisuuden uhraaminen yhden asian julistamiseen estää montaa listani kohtaa toteutumasta. On rasittava lukea kirjaa, joka ei saa ajatuksissa kaikumaan kuin tekijänsä saarnaavan äänen.

Samoin kuin Kyröä, minuakin kauhistuttaa tilanne, jossa kirjallisuus valjastettaisiin valtaapitävien palvelukseen. Taiteen pitää olla vapaata, ja sellaista se ei valitettavasti kaikkialla ole.

Se, voiko hyvä kirja edistää jotakin ideologiaa, on kuitenkin omasta mielestäni mahdollista, tai ainakin kysymys on huomattavan monisyinen. Tässä argumenttejani:

1. Taiteessa ratkaisee lopputulos, ei se, mitä tekijä on ajatellut. Minusta on epäilyttävää kirjoittaa kirja vaikkapa tarkoituksena kostaa, ja on vaikea uskoa, että sellainen kirja voi olla hyvä. Voi se kuitenkin olla! Oikeasti tekijän motiivilla ei ole merkitystä.

Niin kummalta kuin tämä saattaa kuulostaa, tieteessäkään ei lopulta ole väliä, onko tieteentekijällä jotain ideologisia taustavaikuttimia tai kummallisia motiiveja. Jos tutkimus on todella tehty tieteen periaatteita noudattaen, lopputuloksen laadun kannalta ei tekijän arvoilla ole väliä. Sama pätee taiteeseen.

Sitä paitsi tekijöiden motiivit pysyvät yleensä vain heidän itsensä tiedossa. Ties vaikka suurimmalla osalla olisi epäilyttäviä vaikuttimia. Emme pysty niitä onneksi seulomaan.

2. Se, mitä teos edistää, on yleensä yleisön tulkintaa.

Kun taideteos on lähtenyt tekijänsä käsistä, se on vapaata riistaa erilaisille tulkinnoille (ja arvostelulle). Se on myös vapaa aiheuttamaan keskustelua ja saamaan aikaan asioita.

Tekijä voi vaikuttaa teoksen aikaansaamaan keskusteluun varsin rajallisesti. Onko teos ideologinen, jos se sellaiseksi tulkitaan, vaikka tekijä ei ole niin tarkoittanut? Entä jos teos tulee edistäneeksi vaikkapa tasa-arvoa vähän vahingossa? Leimautuuko kirja ideologiseksi, jos Ruotsin ”uusi akatemia” sen palkitsee?

Taiteen tulkinta on joka tapauksessa arvaamatonta ja todellakin tulkitsijasta kiinni. Kun oma esikoisteokseni Eräänä päivänä tyhjä taivas ilmestyi kymmenen vuotta sitten, yhdessä arvostelussa kerrottiin, kuinka kirjaa on ”juhlittu eettisen kirjallisuuden päänavauksena” ja toisessa valitettiin, ettei ”kirjailijalla ole mitään sanottavaa”.

Tiedä siinä sitten, oletko ideologinen vai et.

3. Jotkin ”ideologiset” arvot on sisäänrakennettu kirjallisuuteen.

Tuomas Kyrökin kysyy, löytyykö palkitsemisen arvoisia kirjailijoita, jotka haluavat edistää diktatuuria, salaseuroja, psykopatiaa ja muiden ihmisten halveksumista. Aivan: ei löydy.

Kun tarkastelee kirjallisuuden historiaa vaikkapa klassikoiden kautta, tietyt arvot nousevat näkyviin. Joku näkee ne ehkä ideologisina.

Laatukirjallisuudessa on kautta aikain arvosteltu valtaapitäviä, näytetty tyrannien tekemiä kauheuksia, oltu pienen ihmisen puolella, nostettu valoon unohdettuja vääryyksiä, surtu katoavaa luontoa, varoitettu arvaamattomasta teknologiasta ja kirjoitettu niistä ihmiskohtaloista, jotka unohtuvat historiankirjoista.

Kirjallisuus vaikuttaa lähtökohtaisesti olevan ainakin tasa-arvon, yksilönsuojan ja sananvapauden puolella. Ne ovat myös hyvän kirjallisuuden oma elinehto, joten olisi hassua, jos kirjallisuus toimisi niitä vastaan.

4. Kirjailijalla pitää olla sanottavaa – ja mitä edes on ”ideologia”?

Jos miettii vaikkapa Suomea, julistuksellista kirjallisuutta suurempi ongelma kirjallisuuden (ja yhteiskunnan) kannalta on se, jos kirjailijoilla ei ole sanottavaa.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että taiteilijalla pitää todella olla mieltä kismittäviä asioita, hänen täytyy suuttua ja pelätä ja haluta siksi tehdä taidetta, hänen täytyy tulla surulliseksi yhteiskunnan ja maailmankaikkeuden epäkohdista, hänen pitää hämmentyä ja haluta siksi saada selvyyttä johonkin. Minusta taiteilijat ovat parhaimmillaan yhteiskunnan ilmanpuhdistimia, joihin jää kiinni kaikenlaista kuonaa.

Olen varma, että Margaret Atwood on halunnut sanoa paljonkin Orjattaresi-romaanillaan, tai George Orwell Vuonna 1984 -romaanillaan. Ovatko nuo väärällä tavalla ideologisia? Mikä lasketaan ideologiseksi? Jos katsoo, kuinka vahvasti ne ovat jääneet elämään kulttuuriimme, väittäisin, että nimenomaan kirjailijan halu sanoa jotain vahvaa ja vavisuttavaa on tehnyt niistä klassikoita.

Siksi unohtaisin pelon liiallisesta ideologisuudesta tai julistavuudesta ja keskittyisin kannustamaan kirjailijoita kirjoittamaan painavista asioista. Lopputulos sitten näyttää, onko tulos laadukasta kirjallisuutta vai ei.

Vielä käytännön huomio kirjailijan työstä: Romaanin kirjoittaminen on raskasta ja aikaavievää puuhaa. Kirjailijalta se vaatii kestävää kiinnostusta ja motivaatiota. Heppoisella motivaatiolla kirjaa ei jaksa kirjoittaa – eikä sitä jaksa kirjoittaa silloinkaan, jos teksti on lähtökohtaisesti yksitoikkoista julistusta.

Jos itselläni on julistettavaa, kirjoitan bloggauksen. Niin kuin nyt.