Kirjan ei pidä edistää demokratiaa

Kolumni 13.07.2018 06:00
Tuomas Kyrö

Taannoin uutisoitiin kirjallisuuden varjo-nobelista, joka jaetaan koska varsinainen Nobel jää tänä vuonna väliin. Den Nya Akademien kertoo palkinnon jakamisen perusteista: kirjailijan teosten tulee edistää demokratiaa, läpinäkyvyyttä, empatiaa ja toisten kunnioitusta.

Kuulosti hienolta. Sitten mietin, löytyykö palkitsemisen arvoisia kirjailijoita, jotka haluavat edistää diktatuuria, salaseuroja, psykopatiaa ja muiden ihmisten halveksumista?

 

Tietosanakirja kertoo, että Neuvostoliitossa oli 1934–1991 johtavana taidesuuntauksena sosialistinen realismi, jonka piti edistää sosialismin ja kommunismin päämääriä. Taiteen tehtävänä oli palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista.

Kansallissosialistien versio teemasta sisälsi myös veistoksia kymmenottelijan näköisistä mieshahmoista. Naisen tehtävä oli seistä soturillisen miehen takana, potra poikavauva sylissään.

Kremlin ja Berliinin ajatushautomoissa oli todettu, että näin edistetään hyviä päämääriä.

Kansallissosialistien kanssa kaveerasi suomalaisiakin kirjailijoita ja tutkijoita, joille kelpasivat Saksan jokivarsien residenssiviikot ja kylmä riesling. Neuvostoliiton kanssa tehtiin laajaa kulttuuriyhteistyötä ja nuoriso-osasto lauloi 1970-luvulla rivissä lujaa, koska sellaista nuoriso on, kunnes tulee uusi nuoriso.

Jäikö noilta kulttuuriviikoilta merkkiteoksia, joita yhä katsomme, kuulemme ja kulutamme? Vai ovatko Aleksandr Solženitsynin kirjat selkein alaviite sosialistiseen realismiin?

 

Taiteella voi olla tehtävä ja sillä voi olla ideologinen päämäärä. Silloin se kuuluu ongelmajätteisiin. Jos on tarve julistaa jotain, kannattaa huutaa isoilla kirjaimilla viestintäpalveluissa.

Taide on niin kuin ovat ihmisten väliset suhteet, mustikkapiirakka, synnytysosasto, nyrkkeilykehä, joutsen ja pikkulapsen nauru. Se kulkee kaiken muun mukana, kuvana siitä, ollakseen hetken ja mennäkseen pois.

Taide kumpuaa tekijänsä peruskokemuksesta. Sitä väkerretään yksin, mutta muille se on suunnattu.

Kusipäistä ja kelvottomista kertovat kirjat, tv-sarjat ja elokuvat menestyvät, koska ne kertovat siitä millaisia me olemme eikä siitä millaisina haluamme itsemme nähtävän. Hakukonehistoriamme kertoo meistä enemmän kuin psykoanalyytikon tai itsemme määritelmät. Bruttokansantuote kertoo Venäjästä enemmän kuin maan pääuutislähetys.

Kirjan ei pidä edistää demokratiaa. Sen pitää edistää tarinaa, henkilöhahmojaan ja lauseitaan.

 

Kirjallisuus auttaa samaistumisen kokemuksessa ja ymmärryksen laajentamisessa.

Tarinan toinen puoli on se, että etsimme aina tukea käsityksellemme itsestämme ja maailmasta. Otamme kirjan ja kirjailijan omaan heimoomme. Sekoitamme laadun ja samanmielisyyden.

Kyynisenä nuorena miehenä luin kyynistä kirjallisuutta ja kaipasin avoimia loppuja. Hyvinvoivana keski-ikäisenä kaipaan onnellisia loppuja. Kun olen 80-vuotias, keskityn suoliston toimintaa kuvaaviin teoksiin.

Neuvostoliitossa toisinajattelija suljettiin mielisairaalaan, meillä päin hyvä keino kesyttää toisinajattelija on antaa hänelle merkittävä kirjallisuuspalkinto.

Siksi perustan kirjallisuuspalkinnon, joka myönnetään teokselle, joka jättää piiloon, hiertää, lyö kasvoille ja pärisee. Sisältää typeryksiä ja lihakeiton tuoksun. Päähenkilönä on 14 vuotta vanha Volvo S80 ja se on suunnattu 24-vuotiaille somerolaisille.

Tuomas Kyrö

Kirjoittaja on kirjailija.

Taiteella voi olla ideologinen päämäärä. Silloin se kuuluu ongelmajätteisiin.

Sisältö