Elämä on tärkeää, eivät geenit

”Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi”, kuului Helsingin Sanomien parin päivän takainen otsikko.

Geneettisen sukututkimuksen yhteydessä paljastui, että Leenan isä ei ollutkaan hänen biologinen isänsä, ja siten Leenan sisaruksetkin olivat ”vain” hänen sisarpuoliaan.

Otsikko tiivistää sen, mikä minua on viime aikojen sukututkimusinnostuksessa mietityttänyt.

Olemmeko muka niin geeniemme orjia, että uusi tieto geneettisestä taustausta pystyy ”osoittamaan eletyn elämän valheeksi”? Onko tieto omasta dna:sta merkityksellistä, että vuosikymmenien tunnesiteet ja yhteiset kokemukset eivät paina sen rinnalla mitään? Voiko eletty elämä muka olla millään tapaa valhetta?

(Otsikko onneksi liioittelee ”Leenan” suhtautumista, sillä jutussa kerrotaan, että isä on hänelle edelleen isä ja sisarukset sisaruksia. Hyvä niin!)