Eikö apurahatutkijalle löydy edes työhuonetta?

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tutkimuksen tärkeyttä korostetaan, ja suomalaista tutkimusta ylistetään. Vaan kuka huolehtisi tutkijoista?

Eivät ainakaan yliopistot. Ne nimittäin hylkäsivät äskettäin Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan ehdotuksen erityisestä apurahojen mukana maksettavasta yliopistokorvauksesta.

Yli 80 prosenttia Suomen korkeakouluissa työskentelevistä tutkijoista tekee työtään määräaikaisissa alle vuoden työsuhteissa tai apurahoituksella. Apuraha on erityisen tyypillinen rahoituksen muoto naisille.

Apurahatutkijat ovat kaikkein huonoimmassa asemassa tutkijoiden joukossa: heidän sosiaaliturvansa on usein puutteellinen, heillä ei ole työterveyshuoltoa, lomaa tai mitään normaaliin työsuhteeseen kuuluvia etuja. Eläketurvaa kertyy vain yli neljän kuukauden apurahoista – moni aloitteleva tutkija joutuu työskentelemään tätä lyhyemmissä pätkissä. Samanlainen on tilanne myös esimerkiksi taiteilijoilla.

Ehkä suurin ongelma apurahatutkijoille on kuitenkin heidän asemansa yliopistossa. Yliopisto kyllä kerää pisteet heidän tekemästään tutkimuksesta, mutta ei turvaa heille työtiloja tai muuta tutkimusinfrastruktuuria. Korkeakoulut eivät ole onnistuneet omaksumaan apurahatutkijoita luontevaksi osaksi toimintaansa. Käytännöt ovat kirjavat, oikeudet vaihtelevat, ihmiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa toisiinsa nähden. Yliopisto saattaa ottaa myönnetyistä apurahoista ns. overheadin, jolla katetaan tilakulut – tai yliopisto saattaa tilanpuutteen vuoksi olla lainkaan osoittamatta työtilaa apurahatutkijalle.