Ehdotuksia tieteellisen vilpin ehkäisemiseksi

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Jatkan vielä hetken pohdintoja liittyen ”VTT-kohuun” eli mahdolliseen tieteelliseen vilppiin, josta Helsingin Sanomat on kirjoittanut jo kahdesti.

Suoraan asiaan siis: tutkimusetiikkaa opetetaan tutkijoille suorastaan järkyttävän vähän. Omiin maisterin- ja tohtorintutkintoihini sitä ei sisältynyt opintoviikollistakaan. Tietysti aihetta sivutaan jonkin verran muun opetuksen lomassa, mutta ilmeisesti johtoajatus on, että jokainen ihminen on lähtökohtaisesti rehellinen ja ottaa siksi tutkimusta tehdessään  itse selvää, mikä on hyvän tieteellisen käytännön eli HTK:n mukaista.

On silti paljon asioita, jotka tutkija voi tehdä väärin silkkaa tietämättömyyttään. Millainen siteeraaminen on hyvän tavan mukaista? Miten suhtautua siihen, että eri menetelmillä saadaan erilaisia tuloksia? Onko oikein painottaa siteeratussa kirjallisuudessa juuri niitä tapauksia, jotka sopivat omiin tutkimustuloksiin – jokaista aiempaa tutkimusta kun ei kuitenkaan ole mahdollista esitellä omassa tutkimusyhteenvedossa? Entä kuinka paljon on oikeutettua luottaa yhteistyökumppaneilta saatuihin tietoihin tai materiaalin laatuun?

Alla muutamia ehdotuksia hyvän tieteellisen käytännön vahvistamiseksi nuoren tutkijan arjessa.

Pakollista tutkimuksen ja tieteen etiikan opetusta lisää! Ainakin Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on ollut tietoinen opetuksen vähyydestä ja käynnistämässä muun muassa vastuullisen tiedeviestinnän hanketta. Tarvitaan kuitenkin pakollista perusopetusta, joka saavuttaa jokaisen kandi-, maisteri- ja tohtoritason opiskelijan.