Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Tieteentekijän kaikki teot eivät ole vilpillisiä

Blogit Tarinoita tieteestä 21.2.2016 19:01
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara - avatar
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Helsingin Sanomat julkaisi kaksi viikkoa sitten laajan artikkelin VTT:ssa tapahtuneesta mahdollisesta tiedevilpistä. Artikkelissa kyseenalaistettiin silloisen tutkimusprofessorin Matej Orešičin johdolla tehdyt tutkimukset, joissa pyrittiin löytämään elimistöstä molekyylejä, joista voisi päätellä aivovamman vakavuuden tai lähitulevaisuudessa uhkaavan diabeteksen.

HS kertoi Orešičin liioitelleen tutkimustensa merkittävyyttä apurahahakemuksissa sekä esittäneen valikoiden tutkimustuloksia tieteellisessä julkaisussa. Kohun keskellä oleva artikkeli löytyy tästä linkistä

Lisäksi sopassa muhivat Orešičin tutkimusryhmän huono ryhmähenki, Orešičin väitetty autoritäärinen johtamistapa, VTT:n teettämät selvitykset, joita ei haluttu julkaista, sekä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan kannanotot, joiden mukaan VTT ei hoitanut selvitystyötä täysin oikein muttei toisaalta löytänyt vilppiäkään. Aikamoinen keitos siis, ja Tuomas Aivelo onkin ansiokkaasti setvinyt sitä blogissaan. Lukekaa sieltä!

Koska asian selvittely on edelleen kesken, en keskity tässä siihen, onko todellista vilppiä tapahtunut vai onko kyseessä vain heikosti toteutettu tutkimus. Sen sijaan sanon suoraan, että minua ärsytti muutama kohta Helsingin Sanomien alkuperäisessä artikkelissa. Alla joitain esimerkkejä.

HS esimerkiksi kirjoittaa, että ”erikoista oli, että diabetesartikkelia piti tarjota lukuisiin tiedejulkaisuihin ennen kuin se hyväksyttiin”.

Ei, se ei ole erikoista. Se on täysin tavallista. Tutkimusryhmät toivovat saavansa artikkelinsa mahdollisimman hyviin tiedelehtiin ja aloittavat siksi korkealta. Artikkelit eivät todellakaan aina mene ensimmäiseen lehteen, johon niitä tarjotaan.

Tutkimuksia ei kuitenkaan torjuta siksi, että toimitukset suhtautuisivat niihin epäillen. Joskus tutkimus ei ole tarpeeksi merkittävä huippulehteen tai sen aihe on toimituksen mielestä vääränlainen lehden ydinalueen kannalta. Minun väitöskirjani päätyötä tarjottiin aikoinaan Nature Geneticsiin, vaikka olimme lähes varmoja, ettei se sinne mene. Piti silti kokeilla. Ei se läpi mennytkään, mutta palaute oli yllättävän hyvää. Tutkimus koettiin toimituksessa merkitykselliseksi, mutta aihe oli sen verran kapea-alainen, ettei toimitus katsonut sen sopivan lehden profiiliin.

HS kirjoittaa myös, että kertoessaan aivotärähdyksen veritestistä ”MTV Sport -uutisissa Orešič oli nostanut tyypilliseksi esimerkiksi formulakuljettaja Schumacherin, jolla oli vakava aivovamma. Kuitenkin hänen mukaansa kyse oli lievien aivovammojen etsimisestä”.

Orešičin esimerkki oli varmasti huonosti valittu, mutta tuollaisesta ei kannattaisi syyllistää tutkijaa. Schumacherin onnettomuus oli juuri tuolloin julkisuudessa ja tapaus ihmisten mielessä – eikä Orešič voinut tietää Schumacherin tilasta sen tarkemmin kuin kukaan muukaan tapausta uutisista seurannut.

Haastattelutilanteessa tutkijan sanavalinnat eivät voi aina olla tieteellisesti täysin kestäviä – tiedettä ei tehdä maikkarin lähetyksessä. Valehdella ei tietenkään pidä, mutta huono havainnollistaminen on vain huonoa havainnollistamista. Uskaltaako yksikään tutkija julkisuuteen, jos pitää kieli keskellä suuta varoa, ettei vain tule lipsautettua kuulijoille huonoa esimerkkiä?

Pointtini on siis tämä: mikä tahansa saadaan kuulostamaan vilpilliseltä toiminnalta, jos se esitetään sopivassa valossa ja vihjaillen. Käsillä oleva VTT-sotku on kuitenkin jo nyt, no, melkoinen sotku, eikä se kaipaa lisää harmaan sävyjä ja vihjailuja vaan yksiselitteisen vastauksen siihen, tapahtuiko todellista vilppiä vai ei.

On erittäin hyvä, että tieteen etiikasta puhutaan. Eettinen keskustelu myös kuuluu koko yhteiskunnalle, ei pelkille tieteentekijöille.

Samoin on hyvä, että tieteenteon arkipäivästä ja valinnoista keskustellaan nyt, kun tutkimukselta leikataan ja tieteenteon mahdollisuuksia supistetaan. Kun rahaa on entistä vähemmän jaettavaksi, apurahahakemusten suuret lupaukset ja tulosten merkittävyyden liioittelu eivät luultavasti tule ainakaan vähenemään.

Suuret lupaukset ja liioittelu eivät kuitenkaan sellaisenaan täytä tieteellisen vilpin tunnusmerkkejä. Toivottavasti totuus Orešičin tapauksesta saataisiin esiin pian.