Älä istuta vaan jätä kaatamatta

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Metsät ovat avainasemassa maapallon biosfäärin hyvinvoinnissa. Ne sitovat ja varastoivat hiilidioksidia sekä ylläpitävät elonkirjoa, lajiston monimuotoisuutta. Erityyppisillä metsillä ja jopa yksittäisillä puilla on paikallisesti muitakin olennaisia tehtäviä. Ne vaikuttavat veden kiertoon, estävät eroosiota ja ovat monesti tarpeellisia pelkästään jo varjostamisen vuoksi. 

Siksi on tuntunut pahalta seurata metsäpalojen yleisyyttä tänä kesänä. 

Ainahan metsäpaloja on ollut, ja vain osa niistä on ihmisen aikaansaannosta. Nyt, kun hiilidioksidia pitäisi pystyä sitomaan ilmakehästä aina vain enemmän ja uutiset kiihtyvästä sukupuuttoaallosta ovat viimeinkin saavuttaneet myös yleisen tietoisuuden, luulisi kuitenkin, että kaikkialla ymmärrettäisiin metsän ylenmääräisen palamisen vain kasvattavan kriisejä.

Metsät voivat muutenkin huonosti. Metsäkato johtuu ennen kaikkea maankäytöstä ja metsätaloudesta. Puut kaadetaan rakentamisen, laidunmaan ja viljelyn alta, ja esimerkiksi täällä Suomessa metsien kiihtyvää hakkuutahtia perustellaan kaikenlaisin bio-alkuisin termein. Silti pitkäikäiseen puurakentamiseenkin (eli hiilipankkiin) kelpaava puuaines uhrataan selluksi, käytännössä siis kertakäyttöön. 

Puiden istuttamisesta on monen silmissä tullut lääke, jolla metsäkatoa voitaisiin torjua. Suomessa istuttamisesta on puhunut muun muassa entinen pääministeri Juha Sipilä, joka toki on muuten kannattanut entistä kiivaampaa hakkuutahtia. Sipilän ja monien muiden puidenistutusintohan on pelkkää metsäteollisuuden viherpesua. Ensin metsä avohakataan, jonka jälkeen olisi muka jonkinlainen ilmastoteko, kun päästäisiin istuttamaan puita.