Pöllövaari

Professori Pertti Saurola suree sitä, että pöllömetsät hakataan vessapaperiksi kiinalaisille.

Pertti Saurolan pöllömetsät ovat Hauholla. Hän on tutkinut ja rengastanut viiru- ja lehtopöllöjä 52 vuotta.

Viirupöllö on kuin Cassius Clay, taitava manöveeraaja ja tinttaa kovaa, kuvailee Pertti Saurola tutkimuskohdettaan. Mutta tämä yksilö ei edes lähde pesästään.

Saurola raottaa pöntön kantta. Jotain on vialla.

Emäpöllön toinen silmä on muurautunut kiinni hyttysten pistoista.

Hän nostaa linnun kangaspussiin. Poikasille, Hauhon takametsien kevään myöhäisimmille, on omat pussinsa.

”Tämäpäs onkin sankari.”

Pesän pohjalla on puoliksi syöty vesimyyrä ja peltomyyrä. Pöllöt elävät myyrillä, mutta viime talven jäljiltä niitä on niin vähän, että Saurolan 67 parin tutkimuspopulaatiosta vain 17 aloitti pesinnän.

Vasta maassa, hyttyspuuron keskellä hän rengastaa ja punnitsee poikaset: 53 ja 56 grammaa. Emopöllö painaa 900 grammaa.

”Se on huonolle vuodelle ihan kohtuullinen paino.”

Pöllön vatsan höyhenetön hautomalaikku on lämmin ja sykkivä. Myös poikaset kaipaavat lämmitystä.

”Menehän nyt”, hän sanoo hellästi puhdistettuaan pöllönaaraan silmän. Lintu liitää äänettömästi sankkaan kuusikkoon, mutta ei niin kauas, ettei voisi tarkkailla tilannetta.

 

kuka

  • Pertti Saurola, 79
  • Syntymäpaikka: Helsinki
  • Kotipaikka: Helsinki
  • Koulutus: filosofian maisteri, ekologi, professori h.c.
  • Perhe: puoliso Helmi-Irene Saurola
  • Harrastukset: luonto, klassinen musiikki, laulu, paritanssi

Pertti Saurola on tutkinut viiru- ja lehtopöllöjä jo 52 vuoden ajan. Ensin assistenttiaikanaan Helsingin yliopistossa, sitten Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimiston johtajana ja eläkkeelle jäätyään omalla kustannuksellaan, museon ulkopuolisena emeritustutkijana.

Hän on tutkinut monia lintulajeja, mutta pöllöjen lisäksi jäljellä on enää kalasääski. Sen rengastus alkaa juhannuksen jälkeen.

Hänen nuoruudessaan 1950-luvun alussa linnut olivat vielä harvinainen harrastus, mutta lintuihin hurahtaneet koulupojat löysivät toisensa. Pentti Linkola oli helsinkiläiselle Saurolalle kuin isoveli. Hän johdatti Saurolan petolintujen pariin.

Linkola kutsuu Saurolaa ornitologien kuninkaaksi.

Kun avohakkuut saavuttivat Hämeen 1970-luvun alussa, Linkola ei pystynyt surultaan menemään metsään vaan luovutti pöllönpönttönsä ja mittavan sääksiaineistonsa täydentämään Saurolan omaa aineistoa. Tämä käynnisti sääksien valtakunnallisen tutkimusprojektin, ja myöhemmin kaikkien petolintujen seurantaohjelman. Molemmat saavuttivat kansainvälistä mainetta. Myös sääksien satelliittiseuranta alkoi Saurolan johdolla.

Sääkset ovat taas palanneet Hämeeseen. Ne pesivät selkävesien saarissa, joiden vanhoja mäntyjä ei ole päästy kaatamaan. Ennen rengastaja sai merkata pesäpuun suojelutaululla, mutta yhden metsänomistajan valitettua enää vain valtion viranomainen saa tehdä sen, metsänomistajan luvalla.

Saurola kiroaa.

”Sääksipesyeitä on paahtunut kuoliaaksi, kun emo on paennut saaren vallanneita auringonottajia.”

 

Auton tuulilasissa on reikä, helmapelleissä on reikiä.

Rämistämme Saurolan vuosimallia -92 olevalla Toyota Hiacella pitkin Hauhon mutkaisia sorateitä.

”Ajan tällä loppuelämäni.”

Tuossa on Vuolijoen kartano. Ympärillä aukeavat Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmien maisemat.

Tuonne jää Linkolan vanha pöllöpaikka.

”Penan pönttö oli jo rapistunut ja kaikki puut kaadettu ympäriltä. Laitoin pöntön uuteen paikkaan.”

Saavumme pesälle, jonka ympäristö on avohakattu, mutta metsänomistaja oli antanut Saurolalle luvan merkitä pöntön ympäriltä parikymmentä kuusta, jotka oli jätetty kaatamatta.

”Jos on pakko tehdä avohakkuita, pesäpökkelön tai -pöntön lähiympäristö pitäisi säästää hakkuilta.”

Toivottavinta tietysti olisi saada metsänomistajat suojelemaan vanhoja metsiä, Saurola sanoo.

Metso-ohjelma antaa siihen taloudellisesti kannattavan vaihtoehdon, mutta selvityksen mukaan 66 prosenttia metsänomistajista ei tiedä siitä.”

Jos metsä halutaan pitää edelleen talousmetsänä, Saurola suosittelee sen hoitamista jatkuvan kasvatuksen periaatteella.

”On murheellista ja järkyttävää, että meidän pitää tuhota maisemamme. Se myydään vessapaperiksi kiinalaisille, irvokasta. Tosi vanhaa, täysin hakkaamatonta metsää ei löydy Suomesta juuri olleenkaan, ehkä jossain Lapin huonosti kasvaneesta nurkasta.”

Saurola on keksinyt keinon, jolla metsänomistajia saataisiin suopeiksi jatkuvalle kasvatukselle.

Verottamalla rankemmin avohakkuiden tuottamaa tuloa kuin jatkuvaan kasvatukseen pohjautuvaa tuloa.

Samalla tavalla verotuksen avulla pyritään vähentämään alkoholin ja tupakan kulutusta.

Poikasia rengastaessaan Pertti Saurola pitää silmällä emopöllöä. Se ei saisi päästä hyökkäämään edestä.

Viiru- ja lehtopöllöjen parinmuodostus on kuin Kauniista ja rohkeista. ”Kuka on kenenkin kaa ja mitä ne aikaan saa.”

Tuttu nokan nakutus: älkää tulko tänne. Römeä hruuu-hruh: askel vielä, niin lävähtää. Suuri, 16-vuotias pöllöemo istuu pesäpuun takana olevan kuusen oksalla valmiina puolustamaan poikasiaan. Sen nykyinen puoliso on viisivuotias.

”Viirupöllö on kuin japanilainen kamikaze-lentäjä. Lapinpöllö iskee kovemmin, mutta se on isompi ja jähmeämpi, kuin Sonny Liston, ja sitä on helpompi väistää.”

Saurolalla on yllään hänen puolisonsa Helmi- Irenen kirpputorilöytö, paksu, 1980-luvun nahkarotsi. Päässään vanha tekoturkishattu. Silmiä suojaa visiiri. Kivutessaan pesäpöntölle hän vetää vielä takin päänsä yli.

”Toukokuun helteillä tämä oli miehekästä hommaa.”

Mutta on rengastajissa naisiakin, tosin vähän. Laji on ukkoutumassa; Saurolakin täyttää tänä vuonna 80. Saurolan ensimmäisenä vuotena rengastustoimiston johtajana viisi viirupöllöä oli kuollut iskettyään rengastajan päässä olleeseen moottoripyöräkypärään. Hän kielsi niiden käytön.

Jatkotikkaat puuta vasten ja pöntölle. Pöntön kansi sivuun ja poikaset nopeasti pusseihin.

Tuleeee!

Pöllö kopsahtaa tunkeilijan takkia vasten, mutta ei saa otetta.

Kotirauhan häirinnästä on, ”totta kai”, maksettava vero. Saurola kertoo sopineensa emojen kanssa, että se on kuusi hyökkäystä poikasta kohden.

”Kerran ne pirulaiset pettivät.”

Pesässä oli viisi poikasta, ja pöllö iski 37 kertaa. Joka kerta päähän.

”Mitä useampi poikasia on ja mitä suurempia ne ovat, sitä raivokkaammin emo puolustaa niitä.”

Myös lapinpöllö löylyttää tunkeilijaa, mutta niitä Saurola on tavannut Hauhon metsissä vain satunnaisina ohikulkijoina.

Saurola tutkii viiru- ja lehtopöllöjen parinmuodostusta. Hän kutsuu sitä Kauniit ja rohkeat -tutkimukseksi, ”nykysuomeksi kuka on kenenkin kaa ja mitä ne aikaan saa”. Hän kiertää esitelmöimässä tutkimustuloksistaan eri puolilla maailmaa, viime vuonnakin seitsemässä maassa.

Yhtäjaksoisesti 15 vuotta kestänyt kausi Euroopan rengastuskeskusten unionin Euringin presidenttinä teki hänestä tunnetun. Nykyisin häntä tituleerataan pöllövaariksi.

Kerran pikkupoika oli hihkaissut Saurolan kuvan nähdessään: Rölli-peikko puussa!

Saurola laskee toisen poikasista maahan siksi aikaa, kun mittaa ja rengastaa toisen. Hän nipistää pihdeillä renkaan poikasen jalan ympärille. Hän on rengastanut elämänsä aikana 3 300 viirupöllöä, 3 000 lehtopöllöä ja 4 800 sääkseä.

Poikanen on hellyttävä höyhenpallo, jolla on vanhan viisaan silmät.

Emon huhuilu kiihtyy. Poikaset nakuttavat nokkiaan.

Poikaset lähtevät pesästä viikkoa ennen kuin osaavat lentää. Maahan muksahdettuaan ne kiipeävät itse koukkukynsiään ja -nokkaansa apunaan käyttäen turvaan lähimpään puuhun.

Hölmöintä olisi auttaa poikasta. Ellei sitten halua tulla emon löylyttämäksi ja pahimmassa tapauksessa menettää näköään.

”Poikasia ei saa mennä nostamaan!”

 

’Maaginen ja mystinen, eivätkös pöllömetsät ole sellaisia mielikuvissamme.”

Mutta nyt saavumme ”epätoivon maisemiin”, Hauhon lounaiskulmalle. Saurola haluaa näyttää nykyajan pöllömetsän.

Varhain toissa keväänä hän kävi tarkistamassa, että pöntössä pesitään. Kun hän tuli kuukautta myöhemmin rengastamaan poikasia, hän näki jo kaukaa, ettei metsä ole entisensä. Vanhan kuusikon tilalla oli laaja hakkuuaukio. Vain pöllön pesäpuu oli jätetty, mutta se oli katkaistu pöntön yläpuolelta.

Saurola oli varma, että emo oli hylännyt pöntön, mutta pöntössä oli viisi poikasta.

”On tietenkin parempi, että edes pönttöpuun tynkä pönttöineen jätetään pystyyn kuin että se kaadetaan kokonaan ja pönttö rikotaan!”

Viime keväänä pönttö oli asumaton, mutta nyt jälleen asuttu. Pesästä lähdettyään poikaset joutuvat jalkamiehinä etsimään pitkään puuta, johon kiivetä maapetoja turvaan.

Kuulostaa siltä kuin myös koiraslintu olisi paikalla, mutta vaikutelma tulee siitä, että emo lentää laajaa ympyrää pöntön ympärillä ja asettuu milloin millekin oksankarahkalle uhittelemaan.

Vain kerran emo ja koiras ovat hyökänneet yhtä aikaa Saurolan kimppuun. Ensin lähti naaras tulemaan ja parin kolmen sekunnin päästä koiras.

”Joskus koiraspyyntejä tehdään yöllä. Kun lintu tulee kovalla nopeudella ja iskee yllättäen takaraivoon, kyllä siinä polvilleen putoaa. ”

Saurola laskeutuu jatkotikkaita myöten alas pöntöltä ja istahtaa kannolle punnitsemaan poikaset.

”Karuahan täällä on.”

”Jatkuvan kasvun ideologia on niin syvällä nykyihmisissä, että luonto on olemassa heille vain puistoissa. Harva pahastuu avohakkuista.”

Luontojärjestöt keräävät parhaillaan nimiä avohakkuita vastustavaan adressiin, ja poliitikot joutuvat ottamaan kantaa siihen.

”Tulossa on vaalivuosi ja he paljastavat, minkälaisia ovat.”

 

Vielä syksyllä Saurola käy läpi pöntöt, kerää talteen saalistähteet ja lähettää ne analysoitavaksi kollegalleen.

Hänen ”pöllöjen tutkimusasemansa” sijaitsee vanhassa talossa Hauholla lähellä heidän kesäkotiaan Ilmoilanselän rannalla.

Asemalla ovat syntyneet sadat lintutieteelliset artikkelit koti- ja ulkomaisiin alan lehtiin sekä esitelmät. Ja kirjoja.

Saurolan toimittama Suomen pöllöt oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana. Sääksi-kirjastaan hän ja valokuvaaja Juhani Koivu saivat valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Hän oli toimittamassa myös viisi vuotta sitten ilmestynyttä kaksiosaista Rengastusatlasta, ja senkin tekijät palkittiin tiedonjulkistamispalkinnolla.

Ensimmäisen kirjansa Lukion biologia 3, ekologia Saurola kirjoitti SYK:n maantiedon ja biologian lehtorina uransa tehneen puolisonsa Helmi-Irenen Saurolan, kanssa 1970-luvun alussa.

Lintututkimuksissa pariskunta on käynyt yhdessä, kunnes ”keväällä Hemuli alkoi sanoa, että hän on käynyt jo”. Onneksi Saurola sai muita retkikavereita varoittamaan pöllön iskuista.

”Linkolan Penalla on tapana sanoa, että Hemuli on järkevä Pera.”

Saurola rakastaa myös laulaa ja tanssia.

Bach, Sibelius, Wagner, Debussy ja paritanssi.

”Minusta on puolet biologia ja toinen puoli klassista musiikkia, myös klassista jazzia.

Hän käy tanssimassa jiveä ja muita paritansseja kesällä Kangasalan Kisarannan tanssilavalla ja talvella ravintola Virgin Oilin Hurmioklubilla Helsingissä.

”Ei mitään nojailua”

Kropan on oltava kunnossa, kun kiipeää sääksen pesille puiden latvoihin.

Kun opiskelutoverit väsäsivät väistöskirjoja, Saurola kiersi esiintymässä ympäri maailmaa Ylioppilaskunnan Laulajien solistina, 30 vuotta.

Saurolan äiti Irja Aholainen oli arvostettu Wagner-sopraano, mutta piti huolen siitä, että Pertti, niin loistava baritoni kuin onkin, opiskeli kunnon ammatin.

Sisältö