Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset
Monen muun lailla olen pöyristyneenä seurannut, millaiset rangaistukset Pirkanmaan käräjäoikeus langetti nuorta naista neljä vuotta vankinaan pitäneelle parivaljakolle.
Olen harvoin vaatimassa tuntuvasti suurempia rangaistuksia. Rangaistusten pituutta tärkeämpää on se, että uusimisriski saadaan putoamaan. Valtioilla ei ole varaa olla ilman hyvää vankeinhoitoa. Toimivat terapiat, kuntoutukset ja yhteiskuntaan integroiminen ovat tärkeämpiä kuin mahdollisimman pitkät tuomiot.
Toisaalta rangaistusten suuruuden pitää jollain tapaa sopia yleiseen oikeustajuun. Oikeuslaitos on yhteiskuntarauhaa ylläpitävä instituutio. Rikosten uhrien pitää saada kokea, että heidän kärsimyksensä nähdään ja niille annetaan painoarvoa.
Oikeustajuuni ei sovi, että vankeusrangaistuksen kesto on vain kolme vuotta ja kymmenen kuukautta, kun rikosvyyhtiin on uutisoinnin perusteella kuulunut muun muassa
- kaappaaminen ja vankina pitäminen neljän vuoden ajan
- pakottaminen seksiin
- ehkäisemisen estäminen ja synnyttämään pakottaminen
- lasten kirjaaminen toisen henkilön lapsiksi
- yhden lapsen piilottaminen ulkomaille
- useita pahoinpitelyitä
Uhrin saama 15 000 euron korvaus kärsimyksestään tuntuu surkuhupaisalta.
Miksi näin törkeistä teoista ei rangaista kunnolla – ja miksi rangaistuksen suuruus vaikuttaa varsin alimitoitetulta moneen muuhun julkisuudessa olleeseen tekoon verrattuna?
Kuten rikostoimittaja Jarkko Sipilä ehti jo todeta, ”rangaistusta voi myös verrata muutaman vuoden takaiseen miljoonaperijättären kidnappaukseen, jossa 17 panttivankipäivää toivat tekijälle 9 vuoden vankeusrangaistuksen”.
Ei kai pienen tuomion taustalla voi olla se, että uhri oli romani?
Siltä valitettavasti hieman vaikuttaa. Rikoksesta pääasiallisessa vastuussa ollut mies oli perustellut oikeudessa, että teossa oli kyse avioliiton kaltaisesta ”romaniavioliitosta”, joka käynnistyy naisen ryöstämisellä.
Helsingin Sanomien uutisen mukaan uhri taas oli kertonut oikeudessa, että ”mies oli estänyt häntä olemasta yhteydessä vanhempiinsa romanikulttuuriin vedoten. Mies taas väitti, että sukujen välillä olisi ollut verikostoasia. Oikeus ei kuitenkaan löytänyt siitä näyttöä.”
Miksi ihmeessä käräjäoikeuden olisi pitänytkään löytää siitä näyttöä? Uhrilla on aina lain suomat oikeudet hänen etnisen ryhmänsä tavoista riippumatta.
MTV3 haastatteli aiheesta Turun yliopiston rikosoikeuden professoria Jussi Tapania, jonka mukaan tuomion voi todellakin tulkita niin, että romanikulttuurilla oli merkitystä tuomioista päätettäessä.
”Tuomiossa todetaan kyllä, ettei niin sanottu pakkoavioliitto kulttuurisillakaan perusteilla ole Suomen oikeusperiaatteiden mukaista, mutta kuitenkin samanaikaisesti otetaan huomioon sukutausta, ja miten asianosaiset elivät”, Tapani sanoo.
Kirjoitin viime viikolla siitä, kuinka maahanmuuttajanaiset joutuvat poikkeuksellisen usein raiskausten uhriksi. Olettaisin, että maahanmuuttajien kokemasta väkivallasta vain osa päätyy poliisin tietoon.
Sama riski on monen muun vähemmistön kohdalla. Esimerkiksi juuri romaninaisten kokema väkivalta jää helpommin piiloon kuin valtaväestön. Asiaa on tutkinut Sosiaali- ja terveysministeriö kaksi vuotta sitten.
On aivan vääränlaista monikulttuurisuutta ”ymmärtää” esimerkiksi romanikulttuuriin joskus liittyvää väistämisvelvollisuutta tai pakkoavioliittoa niin pitkälle, että uhrin lailliset oikeudet poljetaan kulttuuristen tapojen jalkoihin.
Ensin tasavertaisuus ja laki.
Sitten vasta erilaisten tapojen huomioiminen.
Romaninaisella on Suomessa aivan yhtä suuri oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin meillä muillakin.
Oikeusvaltion periaatteita on, että kansalaiset ovat oikeuden edessä yhdenvertaisia. Rikoksen uhrin kohtelu ei saa riippua hänen etnisestä tai kulttuurisesta taustastaan. Muunlainen käytäntö on syrjimistä.
Voisi jopa sanoa, että se on rasismia.