Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Raiskaustilastojen unohtunut yksityiskohta

Blogit Tarinoita tieteestä 18.3.2015 11:01
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Viime päivinä on keskustelu kiivaasti Helsingissä tehdystä joukkoraiskauksesta, jonka uhri oli nuori nainen ja tekijät 15-18-vuotiaita, ulkomaalaistaustaisia nuorukaisia.

Keskustelun tyyli on vaihdellut asiallisesta täysin asiattomaan, ja se on keskittynyt pitkälti siihen, millä tavoin eri väestöryhmien tilastolliseen yliedustukseen rikostilastoissa pitäisi suhtautua.

Nimenomaan raiskausrikoksissa ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus on huomattavan suuri. Esimerkiksi Iltalehden uutisen mukaan ”perustekomuotoisissa” raiskauksissa ulkomaalaistaustaisten tekijöiden osuus oli 34 prosenttia ja törkeissä tekomuodoissa 41 prosenttia. Ulkomaalaistaustaisia on Suomen väestöstä 5,5 prosenttia. Yliedustus raiskausrikoksissa on siis selvä.

Tiedot ovat peräisin Oikeusministeriön vuonna 2012 teettämästä selvityksestä, joka koottiin tuomioistuinten antamista tuomioista vuosilta 2006-2010. (Sekä ”ulkomaalaistaustainen” että ”maahanmuuttaja” ovat tietenkin hyvin problemaattisia termejä, mutta käytän niitä nyt tässä kirjoituksessa samaan tapaan miten niitä on keskustelussa yleisesti käytetty.)

Tilastollisia osuuksia tarkastellessa kannattaa muistaa, että tarkasteltavan ryhmän voi koota varsin monella periaatteella. Suomessa miehet tekevät esimerkiksi henkirikoksista noin 90 prosenttia, mutta ei ”miehiä” kannata tarkastella yhtenäisenä ryhmänä. Yksittäisen miehen todennäköisyys sortua henkirikokseen on äärimmäisen pieni ja vaatii kasvaakseen paljon muita riskitekijöitä. Pelkkä sukupuoli ennustaa kovin vähän.

”Ulkomaalaistaustaisten” ryhmääkin voi ryhtyä kaventamaan esimerkiksi iän, sukupuolen ja koulutustason mukaan, jolloin päästään aina vain ihmismäärältään pienempään joukkoon, jonka edustavuus tilastoissa entisestään korostuu. Pelkkä ulkomaalaistaustaisuus ennustaa kovin vähän.

Mitä pienemmäksi ryhmä käy, sitä tärkeämpää on huolehtia siitä, että syyttömiä ei rinnasteta rikollisiin. Ihmisryhmän saama leima on sitä näkyvämpi mitä yksityiskohtaisemmin leimattu ryhmä on määritelty.

Kukaan ei ole raiskaaja vain tilastolliseen ryhmään kuulumisen takia.

Iltalehden uutiseen oli piilotettu tieto, josta soisin puhuttavan paljon nykyistä enemmän.

Raiskausrikoksissa myös uhriksi joutumisen riski on afrikkalaisilla ja aasialaisilla naisilla suomalaisia naisia korkeampi. Afrikkalaisilla se oli nelinkertainen”, kertoo IL:n haastattelussa tutkija Martti Lehti Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.

Ulkomaalaistaustainen nainen joutuu siis Suomessa raiskatuksi paljon todennäköisemmin kuin suomalaistaustainen nainen.

Kohkaamme niin paljon tekijöiden taustoista, että uhrit pääsevät unohtumaan. Samoin kiivain (ja laaduttomin) keskustelu tuntuu juuttuneen asenteeseen, että ”maahanmuuttajat tulevat ja raiskaavat meidän naiset”.

Maahanmuuttajanaiset ovat monesti suorastaan näkymättömiä yhteiskunnassa. He saattavat olla kotona hoitamassa lapsia eivätkä pääse oppimaan kieltä tai muodostamaan turvaverkkoja. Heidän konkreettisetkin mahdollisuutensa kertoa väkivallasta ja raiskauksista voivat olla erityisen huonot.

Julkisuudessa on kiisteltylty paljon siitä, milloin raiskaajien maahanmuuttajataustasta pitää kertoa uutisoinnissa. Joidenkin mielestä kertominen on tärkeää, koska on kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä ilmiöstä.

En muista koskaan lukeneeni uutista, jossa olisi kerrottu raiskauksen uhrin maahanmuuttajataustasta.

En osaa sanoa, pitäisikö se kertoa. Yksityisyyttä pitää suojella, eikä tekoa lievennä tai pahenna uhrin kansallisuus tai syntymämaa.

Mutta jos pidämme yhteiskunnallisesti tärkeänä keskustella tekijöiden tilastollisista ominaisuuksista, kai joskus pitäisi keskustella myös uhrien ominaisuuksista? Muuten jo valmiiksi heikossa asemassa olevat jäävät entistä enemmän unohduksiin.