Julkisuus tykkää tiedemiehistä
Ovatko miehet vakuuttavampia asiantuntijoita kuin naiset?
Maanantaina julkistettiin Mari K. Niemen ja Ville Pitkäsen tutkimus ”Asiantuntijuus mediassa”. Eduskuntatutkimuksen keskuksen alaisuudessa toteutetussa tutkimuksessa pureuduttiin siihen, ketkä pääsevät julkisuuteen asiantuntijoina ja millaisia ajatuksia journalisteilla ja toisaalta asiantuntijoilla itsellään on aiheesta.
Niemi ja Pitkänen kävivät läpi muun muassa Ylen, Helsingin Sanomien ja STT:n uutisia ja tilastoivat, keitä niissä käytettiin asiantuntijoina.
Vaikka tutkimus vahvisti monia aiempia käsityksiä, joita minullakin on tutkijoiden ja median suhteesta ollut, yksi seikka tuli yllätyksenä:
Yli 70 prosenttia mediassa haastatelluista asiantuntijoista on miehiä.
Osuus on järkyttävän suuri. Arvelin, että enemmistö on miehiä, mutta noin suurta epätasapainoa en arvannut odottaa.
On tietenkin olemassa tieteenaloja, jotka ovat hyvin miesvaltaisia. Kuitenkin tutkimuksessa painottui muun muassa yhteiskuntatiede, jonka tutkijoissa on hyvin tasaisesti molempia sukupuolia.
Missä vika? Haluammeko katsella turvallisia isähahmoja, jotka kertovat meille maailman tilasta? Eikö naisen osaaminen vakuuta? Vai onko miestä mukavampi katsella ja kuunnella?
Suurin osa yliopisto-opiskelijoista on jo naisia, ja naisten osuus yliopistoviroista kasvaa koko ajan. Mihin naisten kompetenssi katoaa matkan varrella?
HS:n Marko Junkkari ehti jo hieman purkaa ongelmaa. Junkkarin mukaan ”naisasiantuntijoita on usein vaikeampi saada suostumaan kommentaattoreiksi. Naiset ovat jostain syystä tarkempia siitä, että vastaavat kysymyksiin, jotka ovat heidän omaa tutkimusalaansa. Miehet kommentoivat ronskimmin – vaikka eivät välttämättä olisikaan kysyttävän asian spesialisteja”. Naiset siis epäilevät miehiä enemmän omaa osaamistaan.
Olen joskus tosiaan törmännyt tutkijoiden joukossa ajatukseen, että tutkija voisi kommentoida julkisuudessa vain omaa tutkimusaihettaan suoraan koskevaa asiaa.
Ajatus on huono. Ihmisen, jolla on tieteellinen jatkokoulutus, pitää hallita tieteenalansa paljon laajemmin. Sitä paitsi Suomessa, pienessä maassa, ei lainkaan tutkita kaikkia maailman asioita. Asiantuntijoita meidän pitää silti löytää joukostamme.
Toisaalta Niemen ja Pitkäsen tutkijoille tekemistä haastatteluista selvisi, että mies- ja naistutkijoiden asenteissa julkisuutta kohtaan ei ole eroa. Kaikki olivat yhtä valmiita toimimaan asiantuntijoina. Kuten Junkkari myöntääkin: ”miespainotus on ensisijaisesti toimituksellinen valinta. Naisasiantuntijat olisivat siis valmiita kommentoimaan – jos viestimet heiltä vain kysyisivät”.
Marko Junkkari korosti myös toimittajien omien verkostojen merkitystä asiantuntijan valinnassa: toimittaja ottaa mielellään yhteyttä jo ennestään tuttuun, sanavalmiiksi tietämäänsä tutkijaan. Jos se tuttu sattuu olemaan mies, uuden naisasiantuntijan on vaikea päästä kuvioihin.
Toimittajilta tilanne vaatii omien tottumusten tarkastelua. Miksi aina sama asiantuntija? Tuleeko huomaamatta valittua aina mies? Millaiset seikat ohjaavat valintaa?
Naispuolisten tutkijoiden kannattaa tarkastella omaa suhdettaan julkisuuteen. Onko omaa tietämystä vaikea tuoda näkyviin? Onko oma osaamisala turhankin kapea ja rajoittava?
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa kommentoi seikkaa tutkimuksen julkaisutilaisuudessa mainiosti: tutkijan kannattaa laventaa asiantuntemustaan määrätietoisesti, sentti sentiltä. Viihdymmekö me naiset kenties hieman liikaa tuttujen aiheiden parissa, mukavuusalueellamme?
Toimittajien ja tutkijoiden lisäksi on muitakin tahoja, joiden kannattaa pohdiskella asiaa. Asiantuntijahaut kulkevat usein yliopistojen tiedottajien kautta. Suosittelevatko he useammin mies- kuin naistutkijoita asiantuntijoiksi? Miksi?
Entä kaikki muut välikädet, joilta kysytään vihjeitä sopivista haastateltavista? Onko miehiä helpompi suositella kuin naisia? Miksi?
Miesten ylivalta julkisessa asiantuntijuudessa on onneksi herättänyt keskustelua. Keskustelun myötä olen ehtinyt useaan otteeseen törmäämään tämäntapaiseen virkkeeseen:
Mitä väliä asiantuntijan sukupuolella on?
Virkkeellä ei kuitenkaan ihmetellä miesten yliedustusta – vaan siitä syntynyttä keskustelua. Kun sukupuolella ei ole väliä, meidän ei siis pitäisi välittää, vaikka seitsemän kymmenestä julkisuuteen päätyneestä asiantuntijasta sattuu olemaan miehiä.
Jos kerran sukupuolella ei pitäisi olla mitään väliä ja silti luvut ovat tuollaiset, jotain mätää tilanteessa selvästi on.
—
> Lue myös Mediaansekaantujan blogaus asiantuntijoiden mediasuhteesta.