Asiantuntija tahtoo mediaan - mutta ei iltapäivälehteen
Kirjoitin eilen Twitterissä, että asiantuntijoiden nimittelyn alentuvasti päivystäviksi dosenteiksi voisi jo lopettaa. Kyse on yhden kolumnistin toistelemasta halveksuvasta hokemasta, joka on levitessään nostanut tutkijoiden kynnystä ottaa julkisuudessa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin.
Päivystävistä dosenteista puhuttiin eilen Mari K. Niemen ja Ville Pitkäsen tutkimukseen liittyvässä Asiantuntijuus mediassa -seminaarissa Päivälehden museossa. Helsingin Sanomien Marko Junkkarin mielestä nimittely ei niinkään pilkkaa asiantuntijoita vaan pikemminkin laiskoja toimittajia, jotka käyttävät lähteenään aina samoja asiantuntijoita vähimmän vaivan lain mukaisesti.
Ehkä näin, mutta harva asiantuntija haluaa päivystävän dosentin leimaa otsaansa. Suomalaiset tutkijat kun murehtivat myös sitä, mitä tutkijayhteisö ajattelee heistä julkisuuden perusteella. 90 prosenttia asiantuntijoista oli tutkimuksessa kuitenkin sitä mieltä, että tutkijoiden osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää ja esiintyminen asiantuntijana mediassa on oleellinen osa tutkijan työtä.
Niemen ja Pitkäsen tutkimuksen mukaan asiantuntijuus mediassa kasautuu tietyille median suosimille nimille. Merkittävin este asiantuntijoiden esiintymiselle julkisuudessa on se, että valtaosaa kysytään haastatteluun tai vastaavaan mediaesiintymiseen vain harvoin.
Tutkimuksen mukaan tutkijoiden ja median yhteistyötä vaikeuttavat tai hankaloittavat eniten nämä seikat:
- Toimittajien taipumus kärjistää asioita (51 % vastaajista)
- Toimittajat julkaisevat lausuntoja eri muodossa kuin ne on annettu (49 %)
- Toimittajat kysyvät asioita tutkimusaiheen ulkopuolelta (42 %)
- Ei anneta tilaa selvittää monimutkaisia asioita kunnolla (41 %)
- Mediassa esiintyminen vie liikaa aikaa yliopistoyhteisön enemmän arvostamilta tehtäviltä kuten julkaisemiselta (41 %)
Tuo viides kohta tuntuu minusta hieman erikoiselta perustelulta, jos kerran mediajulkisuutta on yleensä tarjolla vain kerran pari vuodessa. Myös vuonna 2009 uudistunut yliopistolaki edellyttää vuorovaikutusta muun yhteiskunnan kanssa ja tutkimustulosten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä. Media ja sosiaalinen media ovat tässä tehtävässä keskeisiä foorumeita.
Kun kuuntelin Niemen ja Pitkäsen haastattelemien asiantuntijoiden sitaatteja, en voinut välttyä vaikutelmalta, että niistä paistoi tietämättömyys eri tiedotusvälineiden ja toimittajien toimintatavoista ja median pelisäännöistä. Joku tutkija esimerkiksi koki tulleensa hyväksikäytetyksi, kun pitkästä keskustelusta toimittajan kanssa juttuun päätyi vain pari sitaattia. Hyväksikäytetyksi?
Haastattelun tarkastusoikeus on myös asia, josta tuntuu riittävän vääriä käsityksiä. Ei ole olemassa koko haastattelun tarkastusoikeutta vaan suositus (JO 18) haastateltavan mahdollisuudesta tarkastaa omat sitaattinsa. Siitä huolimatta juttu saattaa palautua haastateltavalta kokonaan uusiksi kirjoitettuna pilkunpaikkoja myöten.
Kuten seminaarissakin tuli esille, asiantuntijoiden mediakoulutukselle olisi tarvetta, ja sitä pitäisi antaa jo tohtorikoulutettaville.
Entisenä iltapäivälehtimiehenä kiinnitin huomiota siihen, että tutkimuksen mukaan 53 prosenttia asiantuntijoista ei antaisi haastattelua iltapäivälehdille. Tästä käytiin vilkas keskustelu Facebook-seinälläni iltapäivälehtien toimittajien, muiden toimittajien ja tutkijoiden kesken. Yhdeksän vuoden iltapäivälehtiaikanani en muista yhdenkään tutkijan kieltäytyneen haastattelusta tällä perusteella, ja samaa todisti moni entinen kollegani. Yllättävää ei ole se, että joku kieltäytyy haastattelusta – tokihan tätä tapahtuu ja välillä ihan aiheesta – vaan korkea prosenttiluku, joka ei nähdäkseni vastaa todellisuutta.
Syykin selvisi. Mari K. Niemen mukaan kysymys oli muotoiltu niin, että miten asiantuntijat suhtautuvat haastattelupyyntöön, jonka esittää iltapäivälehti. Samaa kysyttiin useista muista välineistä. Kysymyksessä ei eroteltu sitä, onko vastaajalla ylipäätään kokemusta iltapäivälehtien haastattelupyynnöistä, joten vastaus ilmentänee enemmän halua vastata kysyjälle tietyllä tavalla kuin todellista käyttäytymistä. Ilmiö on tuttu myös muista iltapäivälehtiä koskevista kyselytutkimuksista. Niemen mukaan avoimissa vastauksissa joku kertoi asenteensa muuttuneen, kun kokemusta tuli: iltapäivälehden kanssa kaikki menikin ihan hyvin.
Kyselytutkimukseen vastanneita asiantuntijoita olivat Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistojen tohtorikoulutettavat, professorit ja post doc -tutkijat. Vastaajia oli yhteensä 293. Lisäksi haastateltiin isojen tiedotusvälineiden päällikkötoimittajia. Tutkimuksen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö.
Asiantuntijuus mediassa -seminaarin kommentointia voi lukea Twitteristä aihetunnisteella #asiantuntijuusmediassa. Yle uutisoi tutkimuksesta täällä.