Kaksi vuotta keskitysleirikolumnista - ja eläinteologiasta todella puhutaan
Kaksi vuotta sitten teologian tohtori Kari Kuula kohahdutti: hän pohti Kirkko&kaupunki -lehden kolumnissaan, millä tavoin kristityn pitäisi suhtautua lihansyöntiin ja tuotantoeläinten kohteluun. Kuula päätyi siihen, että ”totuus on inhottava. Viaton maitokin on kauhea tuote, kun tarkemmin ajattelee: lehmä keinosiemennetään, sen poikanen otetaan pois ja sitten siltä lypsetään maitoa näännyksiin asti. Tällainen eläinten massakäyttö ei ole nykyään mitenkään välttämätöntä. Päinvastoin. Ilmastokin voisi paremmin, jos luopuisimme lihasta. Siksi on selvää, ettei nykytilanne mene Jumalan sallimusten piiriin. Sitä jatkaessamme emme mitenkään ilmaise Jumalan rakkautta, vaan saatanallista julmuuttahan se on. Olemme muuttaneet puutarhaplaneettamme valtavaksi eläintehtaaksi, jossa tuntoisista olennoista tehdään orjia ja esineitä.”
Teksti suututti maataloustuottajien piirissä (erityisesti Kuulan käyttämä keskitysleirivertaus sai aikaan raivoa), ja Kirkko&kaupunki päätyi poistamaan kolumnin sivuiltaan. Lehti sai poistamisen takia langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta.
Lehden sivuilta poistettu kolumni löytyy tietenkin vielä verkosta.
Osallistuin kolumnin synnyttämään keskusteluun itsekin. Toivoin tässä blogissa, että anteeksipyytelyjen ja maataloustuottajien edustajien lepyttelyn sijaan kirkko oikeasti keskustelisi Kuulan esille nostamasta asiasta eli kristityn suhteesta eläintuotantoon ja lihansyöntiin.
Myöhemmässä kolumnissa taas harmittelin sitä, kuinka helposti eri tahot syyllistyvät, kun epäkohtia nostetaan esiin. Kuulan esille nostaman aiheen sijaan ryhdyttiinkin ensin keskustelemaan siitä, onko oikein puhua lihantuotannosta ikävään sävyyn, koska maataloustuottajat ovat jo muutenkin niin kovilla.
On helppo peräänkuuluttaa keskustelua, ja vaatii paljon enemmän todella ryhtyä keskustelemaan. Siksi olen ollut tyytyväinen, että keskustelu kirkon sisällä todella käynnistyi. Ensin se lähti käyntiin Kirkkohallituksen julkaisemassa Maan suola -verkkolehdessä, joka julkaisi eläinetiikka-teemaisen numeron.
Keskustelu kuitenkin jatkui tänne kahden vuoden päähän saakka! Viime viikolla Suomen evankelilais-luterilaisen kirkon tutkimusjulkaisusarjassa julkaistiin artikkelikokoelma Eläinteologia ja eläinoikeudet kirkon kysymyksenä. Sen ovat toimittaneet Kari Latvus ja Heikki Pesonen. Olin kirjan julkaisemistilaisuudessa mukana pitämässä kommenttipuheenvuoron.
Kirjassa ääneen pääsevät aihetta tutkineet asiantuntijat, kuten ympäristöfilosofi Elisa Aaltola ja ekoteologi Panu Pihkala, mutta se sisältää muistakin kuin tutkimusnäkökulmista ponnistavia tekstejä.
Mukaan olisi pitänyt vielä saada vaikkapa suursikalan omistajan puheenvuoro – nyt eläintuotantoa edustaa lampaita kasvattava luomutilallinen. Näin käy kovin usein, kun on kyse tuotantoeläinten hyvinvoinnista. (Kirjan toimittajien mukaan tällainen teksti oli yritetty saada mukaan, mutta viime hetken perumisten takia sellaista ei lopulta saatu.)
Olisin mielellään nähnyt kirjassa myös tutkimustietoa siitä, mitä nykyään tiedämme muiden eläinten tietoisuudesta ja tunteista.
Ekoteologi Pauliina Kainulainen kirjoittaa kirjassa näin: ”On raskasta elää yhteiskunnassa, jossa toisaalta katseiltamme piilotettuina, mutta samalla sisäisten silmiemme edessä eläimet kärsivät laajamittaisesti elinympäristöjensä tuhoutumisesta ja elämänpiirinsä kestämättömästä kaventamisesta.”
Eläinteologisen keskustelun vahvistaminen vastaa myös tällaiseen tarpeeseen. Yhteiskunnassa on paljon ihmisiä, joiden on vaikea kestää sitä, kuinka muita eläinlajeja kohdellaan.
Kirjasta puhutaan Ylen Horisontti-ohjelman tuoreessa jaksossa. Keskustelu siis jatkuu, hyvä niin! Se ei ole täydellistä, ja se muuttaa maailmaa hitaasti, mutta ilman sitä mitään ei tapahdu.