Menikö tunteisiin?
Emmekö voisi kestää annoksen syyllisyyttä silloin tällöin, kysyy Tiina Raevaara.
Nykyään kaikki syyllistyvät kovin helposti. Tekisi mieli sanoa, että olemme kuin lapsia, kun otamme kaiken itseemme emmekä selviä vaikeista tunteistamme, mutta eihän se pidä paikkaansa. Lapsilta odotetaan paljon parempaa suhtautumista syyllisyyteen.
Kaikista lempeinkään helikopterivanhempi ei ole huolestunut siitä, syyllistyykö lapsi liikaa tai turhaan. Jos toimintaa pitää muuttaa, keskitytään toiminnan muuttamiseen eikä lapsen syyllisyyden tunteisiin. Yhteiskunnallisessa keskustelussa syyllistyminen on siis vain meidän aikuisten ongelma.
Kun Kari Kuula vertasi Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnissaan tuotantoeläinten oloja keskitysleiriin, ei alkanut keskustelu tuotantoeläinten oloista vaan siitä, että lihantuottajia syyllistettiin.
Kun verkossa kerättiin nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan uhanalaisten eläinten metsästyksen kieltämistä, maa- ja metsätalousministeriön asiantuntija kutsui Twitterissä aloitetta syyllistäväksi.
Ja koronakeskustelu – siinä vasta syyllistytäänkin! Kun hallitus toivoi etäopiskelun jatkamista toisella asteella, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori pyysi pääministeriä lopettamaan lasten ja nuorten syyllistämisen.
Olemme syyllisiä moniin asioihin sekä kollektiivisesti että yksilöinä. Esimerkiksi tuotantoeläinten tämänhetkiset olosuhteet ovat jatkoa toiminnalle, jota ihmiskunta on harjoittanut 10 000 vuotta. Vastuussa eläinten kohtelusta olemme me, jotka teemme ostopäätöksiä kaupassa ja äänestämme poliitikkoja päätöksentekovastuuseen, ja yhtä lailla menneet sukupolvet 10 000 vuoden ajalta.
Olen varma, että yksittäinen maataloustuottaja tai tuottajien edunvalvoja ymmärtää tämän kyllä. Keskustelukulttuuri on kuitenkin ajautunut tilanteeseen, jossa syyttämällä muita syyllistämisestä voidaan estää asiasta puhuminen.
Parhaimmassa tapauksessa saadaan arkkipiispakin paikalle kertomaan, että Jumala kyllä siunaa tuotantoeläinten kohtelun. Keskustele siinä sitten vasikoiden vieroituksesta tai sikojen virikkeistä.
MTK:n puheenjohtaja sai Helsingin Sanomissa tilaa pahalle mielelleen ja epäilykselleen siitä, tarkoittiko Kari Kuula, etteivät eläintuottajat pääse taivaaseen. Kuula vakuutteli, että Kristuksen armo on yhä se, joka asiassa ratkaisee. Keskustelu keskittyi tunteisiin eikä siihen, pitäisikö eläinten kohtelua muuttaa.
Maapallon kriisit johtuvat ihmisen toiminnasta. Pandemiat syntyvät tavastamme kohdella elollista luontoa, järjestää asumisemme ja liikkumisemme.
Eläinlajeja ajavat uhanalaisuuteen esimerkiksi metsien hakkuut, soiden ojitus sekä luvallinen ja luvaton metsästys. Ravintovalintamme kuormittavat vesistöjä ja johtavat luontokatoon. Tapamme kohdella eläimiä aiheuttaa niille kärsimystä. Se, että ihmiset eivät karsi fyysisiä kontaktejaan, edistää koronaviruksen leviämistä.
Miten voimme muuttaa tekemisen tapoja, jos teoista ei voi syyllistämisen pelossa puhua?
Syiden ja seurausten välisen yhteyden hämärtäminen ei ole kenenkään etu. Puhuminen pelkistä rakenteista tai muista abstrakteista tasoista tuottaa ihmisille voimattoman olon. Mikään ei vaikuta mihinkään, kukaan ei pysty tekemään mitään, yrittämisellä ei ole merkitystä. Asiat vain tapahtuvat, eikä kukaan syyllisty.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.