No nyt se taas kirkastuu
Viime kuukausina tähtitieteilijät ovat tuijotelleet Orionia ja raapineet päätään. Kuvion toiseksi kirkkain tähti Betelgeuze on himmentynyt kolmannekseen entisestä.
Vastikään kehityksessä on tapahtunut käänne parempaan – jos nyt tähden kirkkauden suhteen on mielekästä puhua paremmasta ja huonommasta.
Tähdet eivät ole mitään säätövastuksella varustettuja valaisimia, joiden kirkkaus noin vain vaihtelee ykskaks ilman sen kummempaa syytä.
Itse asiassa aika monen tähden kirkkaus vaihtelee: niitä sanotaan muuttujiksi. Muuttujat eivät ole mitään ihmetähtiä. Kirkkauden vaihtelut ovat luonnollinen osa tähtien kehitystä.
Nuorten tähtien kirkkaus vaihtelee, kun ne hakevat tasapainotilaa vastakäynnistyneiden fuusioreaktioiden myllertäessä niiden sisuksissa, vanhojen tähtien kirkkaus vaihtelee, kun ne hakevat tasapainotilaa fuusioreaktioiden hiipuessa.
Tähdet laajenevat ja supistuvat, ja niiden lämpötila muuttuu, mikä näkyy myös niiden kirkkaudessa.
Osa muuttujista on muuttujia ulkoisista syistä. Jos kaksoistähdet kiertävät toisiaan siten, että sattumoisin tarkkailemme niitä kiertoratojen tason suunnasta, tähdet peittävät vuorotellen toisensa taakseen. Silloin kirkkaus muuttuu säännöllisesti tietyssä rytmissä.
Tähden ympärille saattaa myös aika ajoin kasautua kaasua ja pölyä, joka vaikuttaa sen kirkkauteen.
Tästä on ilmeisesti kyse myös Orionin tähdistön ”mystisessä” tapauksessa.
Sen edessä näyttäisi olevan jotain tummaa.
Betelgeuze on läpimitaltaan lähes 900 kertaa Aurinkoa suurempi. Jos se olisi Aurinkokunnan keskustähtenä, Jupiter kiertäisi sitä suunnilleen samalla etäisyydellä kuin Maa kiertää Aurinkoa.
Vaikka Betelgeuzen etäisyys Maasta on satoja valovuosia, Euroopan eteläisen observatorion VLT-jättiteleskoopilla on saatu kuvia, joissa jättiläistähti ei ole pelkkä valopiste. Ja sen edessä näyttäisi olevan jotain tummaa.
Siinäkään ei ole mitään ihmeellistä. Betelgeuze on elinkaaressa loppuvaiheissa oleva punainen ylijättiläistähti, joka on jo varsin epävakaassa tilassa. Se sylkäisee toisinaan avaruuteen ainetta ja kun tähden pintalämpötila on vain kolmisentuhatta astetta, aine on osittain pölyä.
Kunhan pölypilvi hälvenee, kuten parhaillaan näyttää tapahtuvan, sillä Betelgeuzen kirkkaus on taas kasvamassa, tähti todennäköisesti palaa ennalleen.
Olotila ei kuitenkaan ole pysyvä, sillä tähden kohtalo on vääjäämätön. Ennen pitkää epävakaa tasapainotila järkkyy niin paljon, että tähden sisäosat luhistuvat, jolloin seurauksena on supernovaräjähdys.
Se voi tapahtua huomenna tai 100 000 vuoden päästä.