Miksi kirkossa tulee perehtyä buddhalaisuuteen?

Aikamme vaikutusvaltaisin teologi totesi tasan kaksi vuosikymmentä sitten ranskalaisen L’Express-lehden haastattelussa: ”Joku ennusti oikein 1950-luvulla, että kirkon haaste […] ei olekaan marxilaisuus vaan buddhalaisuus.” Samassa yhteydessä hän luonnehti buddhalaisuutta ”spirituaaliseksi autoerotiikaksi”. Ja kohu oli valmis.

Kyseinen teologi oli kardinaali Joseph Ratzinger, josta tuli myöhemmin paavi Benedictus XVI.

Totta on, että buddhalaisuus saattaa hyvinkin asettaa kaikista suurimman haasteen kristinuskolle. Tilanneanalyysissa ei auta, jos vuosituhantinen aasialainen viisaustraditio ohitetaan hengellisenä itsetyydytyksenä.

**

Kristinuskon ja buddhalaisuuden välisistä suhteista on kirjoitettu maailmalla hyvinkin paljon. Myös erilaisia vuoropuheluita on käyty. Sain itse osallistua tammikuussa anglikaanis-luterilais-buddhalaiseen neuvotteluun, joka järjestettiin theravada-buddhalaisuuden vahvassa linnakkeessa Myanmarissa – maassa, joka elää yhtä historiansa suurta murrosvaihetta avautuessaan sulkeutumisen vuosikymmenten jälkeen.

Keskusteluissa lähdettiin luonnollisestikin liikkeelle Myanmarin tilanteesta ja konsultaation yhteydessä tehtiin vierailu Kansainväliseen theravada-buddhalaiseen lähetysyliopistoon (International Theravada Buddhist Missionary University). Kiinnostavaa oli, että mukana olleet Myanmarin kristityt kokivat paikallisten muurien madaltuvan, kun kokoonnuttiin yhteen kansainvälisellä joukolla.

Kun kristinuskon ja buddhalaisuuden suhteita kartoitettiin, esiin nousi vahva kokemus, että uskontojen välinen kohtaaminen vaatii itse kutakin selvittelemään omaa perinnettään ja sen moninaisuutta. Erityisen selväksi tämä tuli, kun buddhalainen nunna totesi kristityille: ”Ennen kuin olette anglikaaneja tai luterilaisia, olkaa kristittyjä!”

Keskustelut kirkastivat, että huolimatta samankaltaisuuksista varsinkin eettisissä kysymyksissä buddhalaisuuden ja kristinuskon välillä on yksi ongelma. Ja nimenomaan kaikista olennaisimmassa ytimessä: ongelmana on Jumala.

Buddhan oivallus oli todellisuuden näkeminen sellaisena kuin se on – ja silloin Buddhan opin mukaan todellisuus näyttäytyy kärsimyksenä, pysymättömyytenä ja keskinäisen riippuvuuden ”verkostona” (pratiyat-samutpada) ilman alkuperää tai keskusta. Tähän visioon ei mahdu Luoja-Jumala.

**

Buddhalaisuuden ”a-teistisuus” merkitsee sitä, että sillä on potentiaaliset markkinat maallistuneessa lännessä. Kiinnostavasti jopa jotkut ateistit näyttäisivät ammentavan buddhalaisuudesta hahmotellessaan henkisyyttä ilman Jumalaa.

Ei yllätä, että buddhalaiseen meditaatioon palautuva mindfulness-tekniikka on omaksuttu varsin laajasti, vaikkakin riisuttuna alkuperäisistä merkityksistään osana buddhalaista polkua. (Olen aiemmassa blogissani avannut omia teologisia ajatuksiani mindfulness-harjoituksen jälkeen.)

Pitäisi olla kaikille selvää, että valmiudet buddhalaisuuden kohtaamiseen kuuluvat tämän päivän teologin työkalupakkiin. En nyt ajattele ensi sijassa buddhalaisista maista tulevia maahanmuuttajia – toki heidätkin on kohdattava osana uskontojen välisiä suhteita. Ajattelen buddhalaisuutta vaihtoehtoisena uskonnollisena todellisuutena: aivan kuten hindulaisuus, buddhalaisuus on tukevasti läsnä uudenlaisessa kulttuurissa, joka meitä ympäröi. Sellainen buddhalaisuus, jossa välttämättä ei ole nimilappua ”buddhalaisuus”, on haastavampi kohdattava. Mutta täällä se on. Myös kirkkomme sisällä – pitää muistaa, että luterilainen kirkko enemmistökirkkona sulkee sisäänsä väistämättä suuren määrän erilaista uskonnollisuutta.

Kun vielä ottaa huomioon, että monet elämäntaito-oppaat sisältävät aimo annoksen buddhalaisia perusideoita, kirkon teologiseen tehtävään ja jopa sen top priority -listalle kuuluu Buddhasta alkaneen, monimuotoiseksi muovautuneen tradition kohtaaminen.

Käytännössä tämä tarkoittaa kristillisen evankeliumin elämistä niin, että se sopeutuu yksilöllisten henkisten harjoitusten maastoon ja avautuu sellaiselle, jolle valaistumiseen liittyvä käsitemaailma ja myös polku on tuttu. Tähän on hyviä mahdollisuuksia, koska kristillisessä traditiossa itsessään on mystinen virta. Ja ennen kaikkea siksi, että kristinuskosta puhuttiin aivan alussa vain ”Tienä” tai ”Herran tienä” (ks. Apt. 9:2, 18: 25–26).

Vaikka kristinuskon tie ja Buddhan tie ovat hyvin erilaisia polkuja, traditioiden sisäinen monimuotoisuus takaa, että yllättäviä yhtymäkohtia löytyy: mahayana-buddhalaisuudesta löytyy jopa ulkopuolelta tulevan armon idea, johon liittyy ajatus valaistumisen synnyttämästä myötätunnosta kaikkia kohtaan.

Vuoropuhelussa buddhalaisuuden kanssa kristitty voi löytää ennen kaikkea vastapainoa kristillistä traditiota rasittaneelle ihmiskeskeisyydelle ja avartua näkemään kaikki olennot teologisesti arvokkaina – tähän löytyy perustaa myös Raamatusta, jonka visiossa pelastus ulottuu koko luomakuntaan (esim. Room 8: 19–21).

Jännittävää on lukea tästä näkökulmasta paavi Franciscuksen teologisesti räjähdysvoimainen kiertokirje Laudato Si’ (2015), jossa esitetään uudenlainen visio luomakunnasta ja vakava varoitus maapallon tilasta. Etenkin kannattaa lukea sen paragrafit 84–92, joissa korostetaan kristilliseen traditioon ankkuroituen kaiken luodun radikaaliakin yhteenkuuluvuutta. Jesuiittapaavin visio kaiken olevaisen keskinäisestä linkittymisestä antaa hyvän, joskin vakaan Jumala-uskon perustalle rakentuvan pohjan käydä inspiroivaa vuoropuhelua buddhalaisen tradition kanssa.

Buddhalaisuus ei sittenkään ole hengellistä itsetyydytystä. Tämän myönsi myös kardinaali Ratzinger. Hän pian täsmensi viittaavansa vain sellaiseen kaupallistettuun buddhalaisuuteen, joka on sopeutettu länsimaiseen muotiin ja makuun.

Buddhalaisuus on erinomainen peili kristinuskolle. Viisaan aasialaisen tie, johon perehtyminen auttaa kristittyä löytämään monia oman perinteensä unohdettuja puolia. Mutta lopultakin hyvin erilainen tie, jonka oivallukset kristitty joutuu asemoimaan ja tulkitsemaan jopa osin uusiksi omaa Jumala-uskoaan vasten. Juuri siksi buddhalaisuuden läsnäolo omassa todellisuudessamme vaatii etenkin ammattiteologeilta ja kirkon paimenilta tutustumista Buddhan tiehen mutta myös teologista painiskelua sen kanssa.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä.