Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Valinnanvapaus ei koske kuolemaa

Jukka Keskitalo
Blogit Rajalla 29.11.2016 09:09

Yhteiskunnalliseen keskusteluun on noussut kansalaisaloitteen myötä vaikea eettinen asia, eutanasia. Joukko entisiä kansanedustajia on tehnyt ”eutanasia-aloitteen hyvän kuoleman puolesta”.

Aloitteella on jo nyt liki 40 000 kannatusta, joten se päätynee eduskunnan käsittelyyn. Aloitteessa todetaan, että eutanasialaki tarvitaan lisäämään elämän loppuajan vaihtoehto heille, jotka eivät saa sietämättömiin kärsimyksiinsä riittävää lievitystä. Tässä vaatimuksessa on kaksi puolta.

Aloite vaatii ensinnäkin vaihtoehtoa valittavaksi. Usein eutanasiakeskustelussa puhutaan myös ihmisen itsemääräämisoikeudesta. Vaihtoehto-käsitteen ja itsemääräämisoikeuspuheen mukaan ottaminen eutanasiakeskustelussa ei ole sinänsä yllättävää, koska ne ovat nykyisessä yhteiskuntailmapiirissä kaikkien huulilla olevia sanoja.

Mutta onko elämässä ja kuolemassa pohjimmiltaan kysymys ihmisen omasta valinnasta tai mahdollisuudesta määrätä niistä itse? Kukaan meistä ei ole antanut itselle elämää eikä voi välttää kuolemaa. Siksi valinnanvapausretoriikan liittäminen vahvasti elämän päättymiseen on vaarassa trivialisoida kysymyksen kuolemasta.

YK:n ihmisoikeuksien julistus heijastelee ajattelua, jonka mukaan jokainen elämä sinänsä on arvokas. Eutanasiakeskustelun yhteydessä tekee mieli sanoa, että myös kuolevan ihmisen elämä on yhtä lailla arvokas kuin nuoren tai terveen elämä.

Jos eutanasia hyväksyttäisiin yhteiskunnassa, voisi käydä niin, että taloudellisesti niukkoina aikoina vakavasti sairas saattaisi mieltää oman elämänsä taakaksi yhteisölle. Alkaisiko yhä useampi vanhus eutanasian yleistyessä ajatella: En ole tuottava, maksan yhteiskunnalle liikaa ja lapsillekin taidan olla takkaa. Voi kuulostaa kaukaiselta ajatukselta, mutta ei välttämättä sitä ole, kuten lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve on osoittanut.

Kansalaisaloitteessa eutanasiaa käsitellään yksilön oikeutena päättää elämänsä loppumisesta. Mutta laillistettuna eutanasiasta tulisi viimekädessä yhteiskunnan päätös. Arkkiatri Risto Pelkonen onkin perustellusti tuonut esille tämän usein unohdetun puolen. Eutanasiat pitäisi organisoida osaksi terveydenhoitojärjestelmää. Ollaanko tähän SoTe-Suomessa valmiita?

Kansalaisaloitteessa eutanasian perusteeksi nostetaan toiseksi se, että kuoleva ei saa riittävää lievitystä kärsimyksiinsä. Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan (Etene) mukaan hyvään kuolemaan kuuluu hoito, jossa otettaan huomioon ihmisen fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeet.

Nykylääketiede tarjoaa hyvät mahdollisuudet fyysisten kipujen ja kärsimysten hoitamiseen. Palliatiiviseen eli oireenmukaiseen hoitoon kuuluu tuskan lievittämisen ja oloa helpottavan hoidon lisäksi kuolevan lähellä oleminen, hänen psykologisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin tai elämänkatsomuksellisiin asioihin paneutuminen. Saattohoidossa huomioidaan myös kuolevan läheiset.

Erittäin vaikeissa tilanteissa, joissa oireita ei saada hallintaan lääketieteen tavanomaisin keinoin, on vielä käytettävissä potilaan uneen vaivuttaminen eli sedaatio.  Tilanteesta riippuen se voi olla tietoisuuden heikentämistä tai uneen vaivuttamista. Sedaation tarkoituksena ei kuitenkaan ole tuottaa kuolemaa.

Eutanasian sallimista perustellaan myös sillä, että tehokas saattohoito ei ole kaikkien saatavilla. Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve on todennut, että ”lääkärin etiikan vastaista on hyväksyä eutanasia sillä perusteella, että hyvän hoidon – myös saattohoidon – saatavuus on huonoa.” Todellinen yhteiskunnallinen teko olisi laittaa saattohoito kuntoon eutanasian laillistamisen sijaan.

Ei ole sattumaa, että kansalaisaloite on otsikoitu näin: ”Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta”. Kukapa hyvää kuolemaa vastustaisi. Hyvään kuoleman käsite liittyy kuitenkin paljon paremmin kokonaisvaltaisen saattohoitoon kuin eutanasiaan. Hyvään saattohoitoon kuuluu myös tarpeettomista hoidoista pidättäytyminen. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä eutanasian kanssa. Kun turvallisen saattohoidon mahdollisuus on olemassa, keskustelu eutanasian laillistamisesta ei ole enää ajankohtainen.

Jos kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta johtaa saattohoidon kuntoon saattamiseen, on se tehnyt palvelun koko yhteiskunnallemme.

 

Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.

 

 

Jukka Keskitalo

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.

Keskustelu

Kirjoittaja kysyy, onko elämässä ja kuolemassa pohjimmiltaan kysymys ihmisen omasta valinnasta tai mahdollisuudesta määrätä niistä itse. Vastaus kysymykseen riippuu vastaajan elämänkatsomuksesta. En ymmärrä, miksi eutanasian vastustajat yrittävät tuputtaa muille omaa elämänkatsomustaan. Eutanasian salliminenhan ei veisi sen vastustajilta oikeutta tehdä oman arvomaailmansa mukaisia valintoja, mutta eikö kuolinavun kannattajilla pitäisi myös olla oikeus elää ja kuolla oman arvomaailmansa mukaisesti?

Kukaan ei myöskään ole väittänyt, että kuolevan ihmisen elämä ei olisi arvokas. Päinvastoin. Juuri sen takiahan kuolinapua ollaan toivomassa: ettei ihmisen tarvitsisi kärsiä vastoin tahtoaan. Jos kuoleva ihminen nähtäisiin arvottomaksi, hänen kohtalonsa ja kärsimyksensä olisi samantekevä.

Kuolinavun mahdollisuutta toivotaan vakavasti sairaille, ei vanhuksille. Iso osa suomalaisvanhuksista ajattelee jo nyt olevansa taakka ja toivoo kuolemaa, eikä sillä asialla ole mitään tekemistä kuolinavun kanssa.

Myös avioliitto on täysi-ikäisen ja täysivaltaisen oikeus, joka kuitenkin edellyttää myös yhteiskunnan toimia. Millä tavoin eutanasia eroaisi tästä? Aloitteen tavoitteena on totta kai selvittää, millaisia mahdollisuuksia Suomessa olisi eutanasian toteuttamiseen. Asia ei selviä keskustelupalstoilla, lääkäriliiton tai arkkiatrien lausunnoilla tai kolumneja kirjoittamalla vaan tarvitaan selvitystyötä.

Kuolinavun eli lääkäriavusteisen itsemurhan tai eutanasian pitäisi olla osa saattohoitoa silloin, kun potilas sitä itse haluaa samalla tavoin kuin turhista hoidoista pidättäytymisen tai sedaation.

Jukka Keskitalo kirjoittaa: ’Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve on todennut, että ”lääkärin etiikan vastaista on hyväksyä eutanasia sillä perusteella, että hyvän hoidon – myös saattohoidon – saatavuus on huonoa.” ’

Tarkoittaako tämä siis sitä, että lääkärin etiikan mukaista on hyväksyä huono saattohoito sillä perusteella, että kuolinapu on laitonta? Miksi lääkäriliitto puhuu hyvästä saattohoidosta vain silloin, kun se vastustaa kuolinapua?

Keskitalo kirjoittaa: ”Hyvään saattohoitoon kuuluu myös tarpeettomista hoidoista pidättäytyminen. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä eutanasian kanssa.”

Yleinen hoitokäytänne tällä hetkellä on, että terminaalipotilaan letkuruokinta ja nesteytys lopetetaan, jolloin potilas menehtyy nestehukkaan tavallisesti muutamassa päivässä. Eutanasiassa potilaalle annetaan tappava lääkeannos, jonka seurauksena hän menehtyy heti. Molemmat toimenpiteet johtavat siis kuolemaan: hoidosta pidättäytyminen tavallisesti muutamassa päivässä, eutanasia välittömästi.

Näitä luetaan juuri nyt