Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Islam ja kristinusko puhuvat samasta Jumalasta

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 26.7.2016 06:00

Kun seuraan keskusteluja somessa, toivoisin kyllä yleiseen jakoon jonkinlaista uskontojen aapiskirjaa. Jotta edes faktat olisivat kohdillaan, toteanpa nyt uskontotieteellisenä tosiasiana: muslimit ja kristityt – sekä siinä sivussa juutalaiset – puhuvat kaikki ihan samasta Jumalasta!

Lähi-idässä on syntynyt joukko uskonnollisia perinteitä, jotka pitävät uskonsa esikuvana Abrahamia. Juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia voidaan siksi kutsua ”Abrahamin uskonnoiksi”. (Asianmukaista olisi aina muistaa mainita myös amerikkalainen mormonitraditio neljäntenä ja nuorimpana Abrahamin uskontona.) Uskontohistoriallisesti katsoen kyseiset uskonnot muodostavat jonkinlaisen historiallisen jatkumon, tosin jatkuvuudessa on myös koko joukko katkoksia ja suunnanvaihdoksia.

Ensiksi syntyi juutalaisuus. Sitten kristityt tulkitsivat Israelin uskon uusiksi Jeesus Nasaretilaisen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen pohjalta. Muutama vuosisata myöhemmin Arabian niemimaalla nousi profeetta Muhammad, joka sai muslimien uskon mukaan Jumalalta kirjan, Koraanin. Muhammadin toiminnan tarkoitus oli palauttaa alkuperäinen Abrahamin usko, joka oli turmeltunut historian kuluessa.

Kysymys on siis lopultakin perintöriidasta. Kaikki Abrahamin uskonnot jakavat yhteisen Jumalaa koskevan ”diskurssin” mutta ajattelevat kukin omaavansa alkuperäisen vision Jumalasta, joka perustuu Jumalan omaan ilmoitukseen.

Asetelma on kieltämättä monimutkainen. Uskontotieteellisesti on silti selvää, että Abrahamin uskonnot puhuvat tismalleen samasta Jumalasta, joskin joiltain osin radikaalisti toisistaan poikkeavin tavoin. Siksi voidaankin vakavissaan kysyä, ovatko Jumalan olemusta koskevat opit niin erilaisia, että yhteinen Jumala ei enää yhdistäkään näitä uskontoja. Kristityille Jumala on perimmiltään ”Isä ja Poika ja Pyhä Henki”, mikä kuulostaa muslimeista ja juutalaisista yksinkertaisesti yksijumalaisuuden hylkäämiseltä.

Asetelma mutkistuu entisestään, kun rinnalle otetaan se fakta, että myös muualla maailmassa on syntynyt uskontoja, joissa uskotaan yhteen ainoaan Jumalaan. Esimerkiksi hindulaisuudessa uskotaan pääsääntöisesti yhteen Jumalaan.

Vaikka hindulainen pantheon on täynnä jumalhahmoja – tärkeimpinä Shiva, Vishnu, Ganesha, Hanuman ja tietenkin Jumalatar monissa muodoissaan –, näiden ajatellaan olevan perimmiltään yhden ja ainoan Jumalan (tai Jumalattaren) manifestaatioita. Näin ollen hindulaisuuskin on loppujen lopuksi yksijumalainen uskonto, vaikka aivan eri vireellä kuin Abrahamin uskonnot. (Sivuutan tässä sen asioita yhä mutkistuttavan tekijän, että on joukko uskontoja, jotka hylkäävät kokonaan ajatuksen Jumalasta. Tällaisia ovat esimerkiksi buddhalaisuus ja jainalaisuus.)

Onko hindun Jumala sitten sama kuin kristityn Jumala? Vaikka Jumalalla on totaalisesti erilainen erisnimi, silti jotain yhdistävääkin on. Kyseessähän on Kaiken Elämän Alkulähde. (Oma pidempi pohdintani tästä aiheesta täällä.)

Tärkeämpää on huomata, että kristitty voi ottaa hindun uskon myönteisesti annettuna lähtökohtana ja todistaa sitten hindulle kohteliaasti Jeesuksen merkityksestä Jumalan tuntemisen varsinaisena lähteenä siten kuin kristitty on asian ymmärtänyt. Vastaavasti kristityn tulisi suhtautua Abrahamin uskontojen seuraajiin: kunnioittaa heidän uskoaan Jumalaan mutta myös avoimesti kertoa, minkä lisämerkityksen kristinusko antaa Jeesukselle.

Usko Jumalaan yhdistää uskontoja, mutta erot tulevat esiin kuvattaessa tarkemmin Jumalaa ja sitä, miten hän toimii pelastaakseen maailman. Erot on otettava vakavasti, ja kaikki pyrkimykset ”ekumeeniseen” yleisuskontoon ovat epärealistisia.

Vaikka Jumalaa koskevat kuvaukset ovat erilaisia, kristityn on tunnustettava tosiasiana, että muiden uskontojen seuraajat pyrkivät puhumaan samasta Jumalasta kuin hän itse. Sen ei pitäisi olla edes kovin vaikeaa.

Ensinnäkin jos on vain yksi Jumala, kaikki hapuilevimmatkin rukoukset suuntautuvat kohti häntä. Jos Jumala on itse Olemisen Perusta, hän on Jumala myös muslimeille, juutalaisille, mormoneille, hinduille ja tarkemmin ajatellen jopa buddhalaisille, jainalaisille sekä muille ateisteille, jotka kieltävät hänen olemassaolonsa.

Toiseksi, Raamatun mukaan Jumala ”ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään” (Apt. 14:17). Vaikka pelastushistoria huipistuu Jeesukseen, Jumala murtautunut esiin erilaisin tavoin ihmiskunnan historiassa: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.” (Hepr. 1:1–2)

Lue myös

Hinduilta oppimassa eli uskontojen kohtaamisen teologiaa

Varhaisilla kristillisillä teologeilla olikin vielä vahva tietoisuus siitä, että Jumala on lähestynyt pelastavasti ihmiskuntaa jo historian alusta asti. Esimerkiksi Irenaeus kirjoitti toisella vuosisadalla seuraavasti: ”Neljä liittoa annettiin ihmiskunnalle: ensimmäinen ennen tulvaa Adamille; toinen tulvan jälkeen Nooalle; kolmas oli lain antaminen Moosekselle; neljäs uudistaa ihmisolennon ja summaa kaikki itseensä Evankeliumin kautta kasvattaen ja kantaen ihmiset siivillään taivaalliseen valtakuntaan.”

Kaiken kaikkiaan meidän kristittyjen on varottava asettamasta rajoja Jumalan pelastavalle toiminnalle! Ettei käy kuin Pietarille, joka joutui yllätyksekseen tunnustamaan Jumalan toimivan roomalaisen sadanpäällikön Corneliuksen elämässä: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.” (Apt. 10: 34–35)

Tuossapa Raamatun lause, joka kannattaa kirjoittaa muistikirjaan tai vaikkapa älypuhelimen näytönsäästäjään! Siitä sen voi lukea, kun kohtaa kadulla muslimin tai ihan kenet tahansa, joka ahtaasta uskonnollisesta vinkkelistä arvioiden voisi olla ulkopuolinen. Kristillisen uskon valossa hän on Jumalan luoma ja saattaa jopa olla hurskaampi kuin omassa erinomaisuuden kuplassaan uinuva kristitty.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä.

Lue myös

Hinduilta oppimassa eli uskontojen kohtaamisen teologiaa

Jyri Komulainen

Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Keskustelu

1) Onko kirjoituksen taustalla premissi, että kristittyjen piirissä vallitsee sosiokulttuurinen ennakkoluulo muslimeja, hinduja ym. kohtaan ja että ennakkoluulo hälvenee jos kristityt vakuuttaisivat näiden uskovan samaan Jumalaan? Mielestäni parempi olisi argumentoida, että velvollisuus rakastaa lähimmäistä koskettaa jokaista riippumatta siitä mitä uskontokuntaa hän edustaa.

2) Uskonnoilla on absoluuttisuusvaatimus: kristinusko vaatii itselleen ehdotonta tunnustusta ja oikeutusta kaikkien muiden uskontojen edellä niin kuin islamkin. Franciscus Assisilainen haastoi ristiretkien aikana muslimisulttaanin hengenvaaralliseen tulikokeeseen koettelemaan evankeliumin tai Koraanin totuutta.

3) Kaiken kaikkiaan tulee mieleen vanha, väsynyt kritiikki eräitä kristillisiä piirejä kohtaan, jotka uskovat, että ”vain tässä uskossa pelastutaan” ja muut joutavat tuliseen järveen. Ikään kuin vakuuttuneisuus jonkun toisen iänkaikkisesta kohtalosta olisi viimeisiä kuolemansyntejä 2010-luvun kristillisyydessä! Älkää vain olko ylimielisiä! Olen vakuuttunut, että esim. vanhoillislestadiolaisten piirissä on enemmän totista kristillisyyttä ja jumalanpelkoa kuin välinpitämättömissä, omiin synteihinsä paatuneissa kansankirkollisissa piireissä.