Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Islam ja kristinusko puhuvat samasta Jumalasta

Blogit Rajalla 26.7.2016 06:00
Jyri Komulainen
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Kun seuraan keskusteluja somessa, toivoisin kyllä yleiseen jakoon jonkinlaista uskontojen aapiskirjaa. Jotta edes faktat olisivat kohdillaan, toteanpa nyt uskontotieteellisenä tosiasiana: muslimit ja kristityt – sekä siinä sivussa juutalaiset – puhuvat kaikki ihan samasta Jumalasta!

Lähi-idässä on syntynyt joukko uskonnollisia perinteitä, jotka pitävät uskonsa esikuvana Abrahamia. Juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia voidaan siksi kutsua ”Abrahamin uskonnoiksi”. (Asianmukaista olisi aina muistaa mainita myös amerikkalainen mormonitraditio neljäntenä ja nuorimpana Abrahamin uskontona.) Uskontohistoriallisesti katsoen kyseiset uskonnot muodostavat jonkinlaisen historiallisen jatkumon, tosin jatkuvuudessa on myös koko joukko katkoksia ja suunnanvaihdoksia.

Ensiksi syntyi juutalaisuus. Sitten kristityt tulkitsivat Israelin uskon uusiksi Jeesus Nasaretilaisen elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen pohjalta. Muutama vuosisata myöhemmin Arabian niemimaalla nousi profeetta Muhammad, joka sai muslimien uskon mukaan Jumalalta kirjan, Koraanin. Muhammadin toiminnan tarkoitus oli palauttaa alkuperäinen Abrahamin usko, joka oli turmeltunut historian kuluessa.

Kysymys on siis lopultakin perintöriidasta. Kaikki Abrahamin uskonnot jakavat yhteisen Jumalaa koskevan ”diskurssin” mutta ajattelevat kukin omaavansa alkuperäisen vision Jumalasta, joka perustuu Jumalan omaan ilmoitukseen.

Asetelma on kieltämättä monimutkainen. Uskontotieteellisesti on silti selvää, että Abrahamin uskonnot puhuvat tismalleen samasta Jumalasta, joskin joiltain osin radikaalisti toisistaan poikkeavin tavoin. Siksi voidaankin vakavissaan kysyä, ovatko Jumalan olemusta koskevat opit niin erilaisia, että yhteinen Jumala ei enää yhdistäkään näitä uskontoja. Kristityille Jumala on perimmiltään ”Isä ja Poika ja Pyhä Henki”, mikä kuulostaa muslimeista ja juutalaisista yksinkertaisesti yksijumalaisuuden hylkäämiseltä.

Asetelma mutkistuu entisestään, kun rinnalle otetaan se fakta, että myös muualla maailmassa on syntynyt uskontoja, joissa uskotaan yhteen ainoaan Jumalaan. Esimerkiksi hindulaisuudessa uskotaan pääsääntöisesti yhteen Jumalaan.

Vaikka hindulainen pantheon on täynnä jumalhahmoja – tärkeimpinä Shiva, Vishnu, Ganesha, Hanuman ja tietenkin Jumalatar monissa muodoissaan –, näiden ajatellaan olevan perimmiltään yhden ja ainoan Jumalan (tai Jumalattaren) manifestaatioita. Näin ollen hindulaisuuskin on loppujen lopuksi yksijumalainen uskonto, vaikka aivan eri vireellä kuin Abrahamin uskonnot. (Sivuutan tässä sen asioita yhä mutkistuttavan tekijän, että on joukko uskontoja, jotka hylkäävät kokonaan ajatuksen Jumalasta. Tällaisia ovat esimerkiksi buddhalaisuus ja jainalaisuus.)

Onko hindun Jumala sitten sama kuin kristityn Jumala? Vaikka Jumalalla on totaalisesti erilainen erisnimi, silti jotain yhdistävääkin on. Kyseessähän on Kaiken Elämän Alkulähde. (Oma pidempi pohdintani tästä aiheesta täällä.)

Tärkeämpää on huomata, että kristitty voi ottaa hindun uskon myönteisesti annettuna lähtökohtana ja todistaa sitten hindulle kohteliaasti Jeesuksen merkityksestä Jumalan tuntemisen varsinaisena lähteenä siten kuin kristitty on asian ymmärtänyt. Vastaavasti kristityn tulisi suhtautua Abrahamin uskontojen seuraajiin: kunnioittaa heidän uskoaan Jumalaan mutta myös avoimesti kertoa, minkä lisämerkityksen kristinusko antaa Jeesukselle.

Usko Jumalaan yhdistää uskontoja, mutta erot tulevat esiin kuvattaessa tarkemmin Jumalaa ja sitä, miten hän toimii pelastaakseen maailman. Erot on otettava vakavasti, ja kaikki pyrkimykset ”ekumeeniseen” yleisuskontoon ovat epärealistisia.

Vaikka Jumalaa koskevat kuvaukset ovat erilaisia, kristityn on tunnustettava tosiasiana, että muiden uskontojen seuraajat pyrkivät puhumaan samasta Jumalasta kuin hän itse. Sen ei pitäisi olla edes kovin vaikeaa.

Ensinnäkin jos on vain yksi Jumala, kaikki hapuilevimmatkin rukoukset suuntautuvat kohti häntä. Jos Jumala on itse Olemisen Perusta, hän on Jumala myös muslimeille, juutalaisille, mormoneille, hinduille ja tarkemmin ajatellen jopa buddhalaisille, jainalaisille sekä muille ateisteille, jotka kieltävät hänen olemassaolonsa.

Toiseksi, Raamatun mukaan Jumala ”ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään” (Apt. 14:17). Vaikka pelastushistoria huipistuu Jeesukseen, Jumala murtautunut esiin erilaisin tavoin ihmiskunnan historiassa: ”Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat.” (Hepr. 1:1–2)

Varhaisilla kristillisillä teologeilla olikin vielä vahva tietoisuus siitä, että Jumala on lähestynyt pelastavasti ihmiskuntaa jo historian alusta asti. Esimerkiksi Irenaeus kirjoitti toisella vuosisadalla seuraavasti: ”Neljä liittoa annettiin ihmiskunnalle: ensimmäinen ennen tulvaa Adamille; toinen tulvan jälkeen Nooalle; kolmas oli lain antaminen Moosekselle; neljäs uudistaa ihmisolennon ja summaa kaikki itseensä Evankeliumin kautta kasvattaen ja kantaen ihmiset siivillään taivaalliseen valtakuntaan.”

Kaiken kaikkiaan meidän kristittyjen on varottava asettamasta rajoja Jumalan pelastavalle toiminnalle! Ettei käy kuin Pietarille, joka joutui yllätyksekseen tunnustamaan Jumalan toimivan roomalaisen sadanpäällikön Corneliuksen elämässä: ”Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.” (Apt. 10: 34–35)

Tuossapa Raamatun lause, joka kannattaa kirjoittaa muistikirjaan tai vaikkapa älypuhelimen näytönsäästäjään! Siitä sen voi lukea, kun kohtaa kadulla muslimin tai ihan kenet tahansa, joka ahtaasta uskonnollisesta vinkkelistä arvioiden voisi olla ulkopuolinen. Kristillisen uskon valossa hän on Jumalan luoma ja saattaa jopa olla hurskaampi kuin omassa erinomaisuuden kuplassaan uinuva kristitty.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.