Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kirkko epäonnistui homojen kanssa, entä pakolaisten?

Blogit Rajalla 12.4.2016 09:31
Jyri Komulainen
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Kirkolla on pysyvä pulma, ja se on Jeesus. Kristinuskossa on kyse sellaisen Mestarin seuraamisesta, joka valitsi seurakseen hyljeksityt ja syrjäytetyt. Pisteitä ei yhteiskunnalliselta eliitiltä herunut epämääräisen rupusakin ja pikkutalousrikollisten kanssa aterioivalle saarnamiehelle. (Matt. 9: 10–13)

Jeesuksen antama malli on johtanut siihen, että uskonsa vakavasti ottavat kristityt ovat aina etsiytyneet marginaaleihin. Näin oli jo alussa, sillä yksi syy kristinuskon leviämiseen oli kristittyjen toiminta Roomaa vaivanneiden epidemioiden aikana.

Olennaista on huomata, että kyse ei ole vain auttamisesta vaan ennen kaikkea heikossa asemassa olevien puolesta puhumisesta ja heidät tosissaan ottamisesta. Ekumeenisessa liikkeessä korostetaankin, että kirkon missioon kuuluu julistuksen ja diakonian lisäksi äänen antaminen sorretuille ja heidän puolustamisensa – englanniksi ilmaisten ytimekkäästi ”advocacy”.

Syrjittyjä vähemmistöjä on monia, ja historian kuluessa asetelmat muuttuvat. Jotta kirkko todella edistäisi Valtakuntaa, jossa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi (Matt. 20:1–16), sen tulee hakeutua marginaaleihin. Kirkon tulee puhua niiden puolesta, joiden puolesta kukaan ei muista tai halua puhua.

Olen pohtinut, miten kirkko helposti unohtaa vastakulttuurisen tehtävänsä. Kirkon on soveliasta seurata vasta sitten perässä, kun ihmisoikeusjärjestöt ja muut ovat jo edistäneet jonkun vähemmistön tai leimatun ryhmän asiaa.

Ehkä on syytä ottaa konkreettinen esimerkki.  Jos pääsisimme aikakoneella muutaman vuosikymmenen taakse, löytäisimme Helsingin pimeistä puistoista halveksitun vähemmistön: homoseksuaalit.

Kirkko ei tainnut olla tuolloin kovin kiinnostunut heidän ihmisarvostaan. Ainakin kirkko vastusti homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista vuonna 1971. Jos kirkko olisi toiminut Jeesusta seuraten, se olisi puhunut puistojen miesten oikeuksien puolesta aikana, jona ne yleisesti kiellettiin!

Voi pohtia, millaisia valituksia tuomiokapituliin olisi tehty sellaisesta papista, joka olisi 1950-luvulla toiminut Jeesuksen mission hengessä – vaatimalla täyttä ihmisarvoa ja oikeutta astua pelkäämättä päivänvaloon homoseksuaaleille, jotka mainittiin rikoslaissa ja sairausluokituksissa.

Ajat ovat onneksi muuttuneet. Tänään onkin helppoa puhua kirkon työntekijänä homoseksuaalien puolesta, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut ja teemalla saa varmasti sosiaalisessa mediassa tykkäyksiä. Mutta jossain taustalla vaanii kiusallisia kysymyksiä: Missä ovat pimeät puistot vuonna 2016? Mihin marginaaliin kirkon tulisi suunnata katseensa nyt tänään, jos se haluaa seurata Nasaretin mestaria?

Kirkon pitää olla muita edellä, jos se ajaa Jumalan valtakuntaa. Tulee pysähtyä pohtimaan, millaisia yleisesti halveksittuja ja/tai unohdettuja vähemmistöjä yhteiskunnassa on juuri nyt. Ja heti kun löytyy syrjitty ryhmä, jolle ei sosiaalisessa mediassa peukuteta, barrikadeille sen puolesta! Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos kirkko haluaa olla Jumalan valtakunnan palveluksessa. On mentävä vanhan raamatunkäännöksen sanoin ”teille ja aitovierille”. (Luuk. 14: 21–24)

Kirkolle ei riitä ”usko hyvän tekemiseen”, kuten seurakuntavaalien sinänsä osuvassa kampanjassa mainostettiin. Kirkon tähtäimessä on oltava enemmän kuin se, mitä yleisesti ottaen pidetään hyvänä ja hyväksyttynä. Pitää ylittää rajat radikaalisti, jopa niin että syntyy pahennusta.

Totesinkin jo, että kirkolla on yksi ongelma ja se on Jeesus Nasaretilainen. Vuorisaarna (Matt. 5–7) on vaativa teksti, jota ei yksikään yksittäinen kristitty voi täyttää. Mutta jos Jeesuksen oppilaat sen laittavat sivuun, seuraa mukautuminen. Silloin kirkko ei enää ole maan suola.

Onneksi nyt menee hieman paremmin kuin 1950-luvulla. Ainakin jos pitää sitä  indikaattorina, että kirkko on aktivoitunut puhumaan vahvasti turvapaikanhakijoiden puolesta – ja saanut osakseen kritiikkiä.

Nyt pitää vain omistautua vieläkin rohkeammin sellaiselle Jumalan valtakunnan asianajamiselle (advocacy), jonka peruskirja on Luukkaan evankeliumi (4: 18–19): ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Siinäpä suorastaan poliittinen ohjelma, joka vaatii Jeesuksen oppilaita jättämään porvarilliset kuplansa ja julistamaan yhteiskunnan arvot kumoavaa sanomaa: kenellekään ei ansioiden mukaan, vaan armosta.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.