Uskonnot kuuluvat politiikkaan!

Lainauksia Paavalin kirjeistä ja tuomiopäivän paatosta. Sellainen lienee useimpien käsitys kristittyjen panoksesta poliittiseen keskusteluun.

Valitettavasti mielikuva ei ole aina kovin kaukana todellisuudesta. Liian usein teologiset argumentit kapeutuvat irrallisiksi Raamatun lauseiksi ja kristillinen etiikka jähmettyy sen puolustamiseksi, miten asiat ovat ennenkin olleet. Erikoistumisalueena vieläpä perhe- ja seksuaalietiikka.

Vastareaktiona Raamatun lauseiden viskomiselle ja kasuistisille moraaliopetuksille on kirkollisessa valtavirrassa havaittavissa syvään juurtunut nihkeys sitä ajatusta kohtaan, että kristityillä voisi olla jotain erityistä annettavaa oman aikamme poliittisiin debatteihin.

Asetelma on omasta mielestäni varsin lannistava: yhtäällä heitellään yksittäisiä sitaatteja Raamatusta vailla syvempää visiota, toisaalla samastetaan yleinen mielipide naiivisti kristilliseksi.

Voisi kuitenkin odottaa, että kristillinen usko – jos mikään – avaisi yllättäviä ja radikaaleja näkökulmia aikalaiskeskustelussa. Ja laajalla skaalalla: kristillisellä ajattelulla olisi paljon annettavaa esimerkiksi talouspoliittisiin, ympäristöpoliittisiin ja sosiaalieettisiin kysymyksiin.

Jotta tulevaisuus olisi toisenlainen, on heitettävä historian romukoppaan kaksi myyttiä.

Ensinnäkin on hylättävä virheellisenä ajatus, että kristillinen usko ei toisi mitään erityisiä näkökulmia eettisiin kysymyksiin. Uuden testamentin Jeesus kun kumoaa nurin monet peri-inhimilliset ajattelutavat siinä kuin rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat temppelissä: ”Teille on opetettu — mutta minä sanon teille —”.

On aika lakata pietismin pelossa toistamasta lausetta: ”Luterilainen järki on sama kuin luonnollinen järki”. Niin saattoi väittää korkeintaan silloin, kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän luterilaisia. Väitteen historiallinen konteksti on menneen maailman yhtenäiskulttuuri. Monien katsomusten Suomessa lause paljastuu ontoksi ja ylimieliseksi.

Toiseksi on arvioitava uudelleen luterilaisen regimenttiopin perintöä. Tuskinpa Lutherkaan ajatteli, että kirkon tulisi keskittyä hengellisiin asioihin, vaikka yhteiskunnassa vallitsisi vääryys. Raamatun ja ajankohtaisen ekumeenisen keskustelun valossa on viimeistään selvää, että evankeliumilla on poliittisia ulottuvuuksia. Elämme maailmassa, jossa asiat kietoutuvat monimutkaisesti toinen toisiinsa ja jossa lokeroinnit paljastuvat ongelmallisiksi. Siksi tyhjäksi puheeksi paljastuu ajatus, että ”kirkon tulee keskittyä hengellisiin asioihin”.

Jos kirkko on kirkko, sen julistama evankeliumi koskee kokonaisvaltaisesti inhimillistä todellisuutta ja toimii myös kriittisenä muistutuksena vallanpitäjille köyhien ja marginalisoitujen oikeuksista.

Kristillisen uskon tulkinnoilla on siksi oltava näkyvyyttä aikalaiskeskustelussa.

Samalla tulee kuitenkin myöntää, että kristinusko ei ole ainut elämää suurempi kertomus, joka inspiroi ihmisiä rakentamaan parempaa maailmaa.  Myös muilla uskonnoilla voi olla monenlaista annettavaa suomalaiseen arvokeskusteluun. Näin väitän kristittynä, vaikka samaan aikaan korostan uskontojen olevan radikaalistikin erilaisia ja uskon Jeesuksen Kristuksen olevan avain todellisuuden perimmäiseen merkitykseen.

Maailman eri uskontoperinteet (kuten myös uskonnoton humanismi) voivat omista lähtökohdistaan perustella yhdessä elämisen ehtoja. Mutta samankaltaiseen lopputulokseen päädytään kuitenkin varsin erilaisia reittejä.

Osallistuin viisi vuotta sitten Melbournessa järjestettyyn Maailman uskontojen parlamenttiin, jossa teemana oli ilmastonmuutoksen torjuminen. Seurasin sivusta, kun hindulaiset gurut ja hengelliset opettajat kokoontuivat antamaan hindulaisen julkilausuman ilmastonmuutoksesta. Julkilausuma pohjasi hindulaisiin filosofisiin periaatteisiin. Kristittynä pohdin, että itse perustelisin ympäristönsuojelun toisin – Raamatun luomiskertomuksesta liikkeelle lähtien. Silti eettinen loppupäätelmä hinduilla on samankaltainen kuin omani.

Eri uskontojen mahdollisuudesta puhaltaa yhteen hiileen vakuutuin myös tutustuessani Luterilaisen Maailmanliiton julkaisuun A Common Word: Buddhists and Christian Engage Structural Greed (2012). Kirjaseen on koottu kristittyjen sekä buddhalaisten puheenvuoroja globaalista kapitalismista ja rakenteellisesta ahneudesta. Siihen sisältyy myös yhteinen lausunto, jossa kaksi pohjimmaltaan hyvin erilaista uskonnollista argumentaatiota punoutuu tukemaan yhtäläistä eettistä kantaa.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tuleekin ottaa vakavasti, että vaikkapa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ympäristönsuojelua voidaan edistää erilaisista maailmankuvista liikkeelle lähtien. Tarvitsemme enemmän uskontojen välistä yhteistyötä paremman maailman rakentamiseksi. Uskontojen maailmassa on monia rohkaisevia esimerkkejä kehityksestä kohti sosiaalieettisesti merkityksellisiä tulkintoja.

Yhteiskunnallisten toimijoiden näkökulmasta ajanmerkit tarkoittavat, että uskontojen merkitys eettisenä resurssina pitää tunnustaa: niistä on lupa ammentaa inspiraatiota ja yhteiseen keskusteluun saa tuoda myös uskonnollisia argumentteja. Jos uskonnollisiin perusteluihin suhtaudutaan nihkeästi tai jopa torjuvasti, menetetään merkittävä määrä moraalista pääomaa.

Yhteinen poliittinen keskustelu edellyttää toki riittävää kosketuspintaa eri tavoin uskovien ja argumentoivien välillä. On etsittävä yhteistä kieltä ja opittava jopa arvioimaan omaa perinnettä kriittisesti vuoropuhelussa. Tämä kaikki on haastavaa, mutta sitähän yhteiskunnallinen elämä aina on.