Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Uskonnot kuuluvat politiikkaan!

Blogit Rajalla 7.1.2015 16:43
Jyri Komulainen
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Lainauksia Paavalin kirjeistä ja tuomiopäivän paatosta. Sellainen lienee useimpien käsitys kristittyjen panoksesta poliittiseen keskusteluun.

Valitettavasti mielikuva ei ole aina kovin kaukana todellisuudesta. Liian usein teologiset argumentit kapeutuvat irrallisiksi Raamatun lauseiksi ja kristillinen etiikka jähmettyy sen puolustamiseksi, miten asiat ovat ennenkin olleet. Erikoistumisalueena vieläpä perhe- ja seksuaalietiikka.

Vastareaktiona Raamatun lauseiden viskomiselle ja kasuistisille moraaliopetuksille on kirkollisessa valtavirrassa havaittavissa syvään juurtunut nihkeys sitä ajatusta kohtaan, että kristityillä voisi olla jotain erityistä annettavaa oman aikamme poliittisiin debatteihin.

Asetelma on omasta mielestäni varsin lannistava: yhtäällä heitellään yksittäisiä sitaatteja Raamatusta vailla syvempää visiota, toisaalla samastetaan yleinen mielipide naiivisti kristilliseksi.

Voisi kuitenkin odottaa, että kristillinen usko – jos mikään – avaisi yllättäviä ja radikaaleja näkökulmia aikalaiskeskustelussa. Ja laajalla skaalalla: kristillisellä ajattelulla olisi paljon annettavaa esimerkiksi talouspoliittisiin, ympäristöpoliittisiin ja sosiaalieettisiin kysymyksiin.

Jotta tulevaisuus olisi toisenlainen, on heitettävä historian romukoppaan kaksi myyttiä.

Ensinnäkin on hylättävä virheellisenä ajatus, että kristillinen usko ei toisi mitään erityisiä näkökulmia eettisiin kysymyksiin. Uuden testamentin Jeesus kun kumoaa nurin monet peri-inhimilliset ajattelutavat siinä kuin rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat temppelissä: ”Teille on opetettu — mutta minä sanon teille —”.

On aika lakata pietismin pelossa toistamasta lausetta: ”Luterilainen järki on sama kuin luonnollinen järki”. Niin saattoi väittää korkeintaan silloin, kun kaikki olivat enemmän tai vähemmän luterilaisia. Väitteen historiallinen konteksti on menneen maailman yhtenäiskulttuuri. Monien katsomusten Suomessa lause paljastuu ontoksi ja ylimieliseksi.

Toiseksi on arvioitava uudelleen luterilaisen regimenttiopin perintöä. Tuskinpa Lutherkaan ajatteli, että kirkon tulisi keskittyä hengellisiin asioihin, vaikka yhteiskunnassa vallitsisi vääryys. Raamatun ja ajankohtaisen ekumeenisen keskustelun valossa on viimeistään selvää, että evankeliumilla on poliittisia ulottuvuuksia. Elämme maailmassa, jossa asiat kietoutuvat monimutkaisesti toinen toisiinsa ja jossa lokeroinnit paljastuvat ongelmallisiksi. Siksi tyhjäksi puheeksi paljastuu ajatus, että ”kirkon tulee keskittyä hengellisiin asioihin”.

Jos kirkko on kirkko, sen julistama evankeliumi koskee kokonaisvaltaisesti inhimillistä todellisuutta ja toimii myös kriittisenä muistutuksena vallanpitäjille köyhien ja marginalisoitujen oikeuksista.

Kristillisen uskon tulkinnoilla on siksi oltava näkyvyyttä aikalaiskeskustelussa.

Samalla tulee kuitenkin myöntää, että kristinusko ei ole ainut elämää suurempi kertomus, joka inspiroi ihmisiä rakentamaan parempaa maailmaa.  Myös muilla uskonnoilla voi olla monenlaista annettavaa suomalaiseen arvokeskusteluun. Näin väitän kristittynä, vaikka samaan aikaan korostan uskontojen olevan radikaalistikin erilaisia ja uskon Jeesuksen Kristuksen olevan avain todellisuuden perimmäiseen merkitykseen.

Maailman eri uskontoperinteet (kuten myös uskonnoton humanismi) voivat omista lähtökohdistaan perustella yhdessä elämisen ehtoja. Mutta samankaltaiseen lopputulokseen päädytään kuitenkin varsin erilaisia reittejä.

Osallistuin viisi vuotta sitten Melbournessa järjestettyyn Maailman uskontojen parlamenttiin, jossa teemana oli ilmastonmuutoksen torjuminen. Seurasin sivusta, kun hindulaiset gurut ja hengelliset opettajat kokoontuivat antamaan hindulaisen julkilausuman ilmastonmuutoksesta. Julkilausuma pohjasi hindulaisiin filosofisiin periaatteisiin. Kristittynä pohdin, että itse perustelisin ympäristönsuojelun toisin – Raamatun luomiskertomuksesta liikkeelle lähtien. Silti eettinen loppupäätelmä hinduilla on samankaltainen kuin omani.

Eri uskontojen mahdollisuudesta puhaltaa yhteen hiileen vakuutuin myös tutustuessani Luterilaisen Maailmanliiton julkaisuun A Common Word: Buddhists and Christian Engage Structural Greed (2012). Kirjaseen on koottu kristittyjen sekä buddhalaisten puheenvuoroja globaalista kapitalismista ja rakenteellisesta ahneudesta. Siihen sisältyy myös yhteinen lausunto, jossa kaksi pohjimmaltaan hyvin erilaista uskonnollista argumentaatiota punoutuu tukemaan yhtäläistä eettistä kantaa.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tuleekin ottaa vakavasti, että vaikkapa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ympäristönsuojelua voidaan edistää erilaisista maailmankuvista liikkeelle lähtien. Tarvitsemme enemmän uskontojen välistä yhteistyötä paremman maailman rakentamiseksi. Uskontojen maailmassa on monia rohkaisevia esimerkkejä kehityksestä kohti sosiaalieettisesti merkityksellisiä tulkintoja.

Yhteiskunnallisten toimijoiden näkökulmasta ajanmerkit tarkoittavat, että uskontojen merkitys eettisenä resurssina pitää tunnustaa: niistä on lupa ammentaa inspiraatiota ja yhteiseen keskusteluun saa tuoda myös uskonnollisia argumentteja. Jos uskonnollisiin perusteluihin suhtaudutaan nihkeästi tai jopa torjuvasti, menetetään merkittävä määrä moraalista pääomaa.

Yhteinen poliittinen keskustelu edellyttää toki riittävää kosketuspintaa eri tavoin uskovien ja argumentoivien välillä. On etsittävä yhteistä kieltä ja opittava jopa arvioimaan omaa perinnettä kriittisesti vuoropuhelussa. Tämä kaikki on haastavaa, mutta sitähän yhteiskunnallinen elämä aina on.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.