Kurssi vaihtui vastatuulessa

Hankaluuksiin ajautuneen Touko Aallon sovintohakuinen linja kesti vain neljä kuukautta. Nyt kokoomus on jälleen vihreiden oppositiopolitiikan maali.

Li Andersson
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puheenjohtaja Touko Aallon piti ottaa vihreiden kenttä haltuunsa Vantaalla 4. marraskuuta. Puolueväkeä oli saapunut vihreiden risteilylle, joka järjestetään hotellissa kovalla maalla. Se oli kesäkuun puoluekokouksen jälkeen tärkein oman väen tilaisuus, jossa Aalto esiintyi puoluejohtajana.

Tultuaan valituksi Aalto ryhtyi muuttamaan vihreitä yhteistyöhakuiseksi ja sovittelevaksi puolueeksi, joka kelpaa seuraavaan hallitukseen. Uutta asennetta hän pohjusti puoluekokouksessa ja reilu kuukausi ennen risteilyä pidetyssä puoluevaltuuskunnassa.

”Kuunnellaan aidosti toisia ihmisiä, ja yritetään ymmärtää, mitä toisen ajattelun taustalla on”, Aalto sanoi valintansa jälkeen puoluekokouksessa 18. kesäkuuta.

”Vain nöyrällä työllä ja pysymällä arvoillemme uskollisina voimme kurottaa niihin kannatuslukuihin, joita gallupeissa povataan”, Aalto opasti puoluevaltuuskunnassa.