Toyotan ongelmat: Japanissa uskotaan salaliittoon, Suomessa takaisinkutsut takkuilevat

Japani
Teksti
Netta Vuorinen
Vaikka Toyotaa on kohdannut vastoinkäyminen toisensa jälkeen, japanilaiset jaksavat yhä puolustaa maailman suurinta autovalmistajaa. Kuva Koji Sasahara / AP / Lehtikuva

Tokiolainen ravintolatyöntekijä Hiroyuki Komiya on sitä mieltä, että amerikkalaiset ovat taas menneet äärimmäisyyksiin. ”Yhdysvaltalaiset pilkkaavat Toyotaa, jotta saisivat paremmat markkinamahdollisuudet omille automerkeilleen.”

Komiya ei ole yksin epäilystensä kanssa. Monella muullakin japanilaisella on vankka usko salaliittoteoriaan, jonka on tarkoitus painaa Toyotan nimi lopullisesti lokaan.

Ajatus saattaa tuntua kaukaa haetulta – varsinkin miljoonien amerikkalaisten Toyota-kuskien mielestä. Muun muassa Honda, Sony ja Toyota ovat eräitä maan luotetuimmista brändeistä.

Suomessakin uutisoidut Toyota-autojen kaasu- ja jarrupoljinviat on mielletty Yhdysvalloissa lähinnä virheeksi, joka koskee muutamaa autoa suuressa joukossa.

Japanissa media ei sen sijaan ole päässyt ongelmia pahemmin puimaan. Maassa ei ole myöskään järjestetty autojen takaisinkutsuja potentiaalisten valmistusvirheiden löytämiseksi.

Jarru- ja kaasupoljinvikoja

Suomessa Prius-hybridiautoja on tarkoitus kutsua tarkastuksiin epäillyn jarrupoljinvian vuoksi ensi viikosta lähtien.

Kaasupoljinvikoja epäillään löytyvän 2000-luvun puolenvälin jälkeen tehdyistä AYGO-, iQ-, Yaris-, Auris-, Corolla-, Verso-, Avensis- ja RAV4 -malleista.

Aikaisemmin takaisinkutsujärjestelmä on toiminut Suomessa melko kehnosti. Tarkastushankkeita on kyllä laitettu alulle, mutta suuri osa on jäänyt vuosien varrella kesken. Osasyy piilee  autoilijoissa, jotka eivät noudata takaisinkutsupyyntöä.

Toisaalta syytä löytyy myös autonvalmistajista, jotka haluavat hoitaa viat hiljaisesti. Joskus takaisinkutsua vaativia vikoja korjaillaan huoltokäyntien yhteydessä niin, ettei autoilija välttämättä edes tiedä asiasta.

Ensi viikolla suomalaisille Toyota-kuskeille pitäisi kuitenkin alkaa saapua kutsuja korjaamolle. Tarkastuksen tarvitsee noin 36 000 autoa.

Lähteet: BusinessWeek, STT, Tuulilasi