
Toimi Kankaanniemi voi ratkaista limuviinojen kohtalon
Perussuomalaisten uusi ryhmäjohtaja lopetti salmiakkikossun myynnin.
Kansanedustaja Toimi Kankaanniemen valinta perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi saattaa vaikuttaa ratkaisevasti uuden alkoholilain kohtaloon. Kankaanniemi on tunnettu tiukan alkoholipolitiikan kannattaja, joka poistatti 1990-luvulla salmiakkikossun Alkon hyllyiltä.
Alkoholilaki on juuttunut tiukasti hallitukseen. Erityisesti keskustassa ja myös perussuomalaisissa on tultu katumapäälle ja vaadittu lakihankkeen hautaamista.
Ratkaisijoina ovat hallituspuolueiden eduskuntaryhmien neuvottelijat, joiden kokoonpanossa on tapahtunut merkittävä muutos.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho siirtyi ministeriksi ja hänen tilalleen ryhmäjohtajaksi valittiin Kankaanniemi.
Terho kannatti lakia, jollaista kristillisdemokraatti Kankaanniemi olisi vastustanut. Perussuomalainen Kankaanniemi ei ole ottanut suunnitelmaan kantaa.