Kolme voittajaa
Sdp:n presidentinvaalikampanja epäonnistui kolmatta kertaa, Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund arvioi.
Suoran kansanvaalin yhteys puolueiden menestykseen on pieni. Presidenttiehdokkaiden saamat äänet ovat henkilökohtaista kertakäyttötavaraa.
Presidentinvaalien ensimmäisen äänestyksen tuloksista ei voi Åbo Akademin valtio-opin professorin Kimmo Grönlundin mukaan tehdä tarkkoja johtopäätöksiä politiikan voimasuhteiden kehityksestä. Valitsijayhdistysten ehdokkaiden Pekka Haaviston (vihr) ja Olli Rehnin (kesk) sekä sosiaalidemokraattien Jutta Urpilaisen ääniosuudet poikkesivat huomattavasti heidän puolueidensa suosiosta.
”Ei pidä korostaa presidentinvaalien merkitystä. Kyse oli henkilövaalista, ja siinä on vahvasti mukana taktista äänestämistä”, Grönlund sanoo.
Eduskunta-, alue-, kunta- ja eurovaaleissa Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa. Se johtaa monipuoluejärjestelmään.
Presidentin valinnassa käytettävä kaksivaiheinen suora kansanvaali on poikkeuksellinen Suomessa. Suora vaali on enemmistövaali, jonka olennainen osa on taktinen äänestäminen.
”Järjestelmä korostaa kolmen suosituimman ehdokkaan asemaa.”
Vaalitapa ja taktinen äänestäminen pönkittivät kokoomuksen Alexander Stubbin, Haaviston ja perussuomalaisten Jussi Halla-ahon menestystä. Eniten asetelmasta hyötyi Haavisto.
Suuri osa vasemmistopuolueiden kannattajista äänesti Haavistoa katkaistakseen Halla-ahon nousun toiselle kierrokselle. Urpilaisen lisäksi taktisesta äänestämisestä kärsi vasemmistoliiton Li Andersson, jonka gallupsuosio suli vaalipäivänä.
Enemmistövaali rokotti myös Rehniä. Grönlundin mukaan Rehnin tulos olisi toisella vaalitavalla voinut olla parempi. Hän mainitsee hyväksymismenettelyn. Siinä äänestäjä voi kannattaa useita ehdokkaita ja eniten kerännyt tulee valituksi.
Haaviston ja Urpilaisen tulokset olivat kaukana heidän puolueidensa suosiosta. Haavisto sai 25,8 prosenttia äänistä. Yleisradion Taloustutkimukselta tilaamassa kyselyssä vihreiden kannatus oli 7,7 prosenttia. Mittaus julkaistiin tammikuun alussa.
Grönlund muistuttaa, että vaalitavan vuoksi Haavisto haali tuekseen muiden puolueiden kannattajia. Henkilövaalin luonnetta korosti se, että vihreiden johto ei ollut näkyvästi esillä Haaviston kampanjassa.
Sosiaalidemokraateille Ylen kysely mittasi 21 prosentin kannatuksen. Urpilaisen 4,3 prosentin tulos jäi kauas puolueen suosiosta. Kolmannen kerran peräkkäin Sdp:n presidenttikampanja epäonnistui.
”Tulos oli katastrofi Jutta Urpilaiselle. Se ei ainakaan kerro puolueen kannatuksen kasvusta.”
Vasemmistoliiton äänestäjät ovat puolueuskollisia. Nyt kuitenkin Anderssonin 4,9 prosenttia oli selvästi Ylen puoluemittauksen 8,6 prosenttia kehnompi.
Rehn kohensi asemiaan vaalikamppailun loppusuoralla. Toiselle kierrokselle 15,3 prosentin äänipotti ei riittänyt alkuunkaan, mutta se nousi selvästi keskustan 10,1 prosentin kannatuksen yläpuolelle.
Keskusta on kutistunut keskikokoiseksi eduskuntapuolueeksi. Rehnin siedettävä menestys saattaa parantaa puolueen johdon yöunia, mutta puoleen kannatusta se ei nosta.
”Keskustalle tulos oli ihan hyvä, mutta keskustan on hyväksyttävä, että se on kymmenen prosentin puolue. En näe mitään sellaista, että perussuomalaiset olisivat kutistumassa”, Grönlund sanoo.
Halla-aho jäi kauas toisen kierroksen paikasta, vaikka loppukiri nosti suosion 19 prosenttiin. Taloustutkimuksen tuoreimmassa kyselyssä puoluetta tuki 17,6 prosenttia vastanneista.
”Perussuomalaiset ja Halla-aho voivat olla tyytyväisiä. Tulos vastaa perussuomalaisten kannatusta.”
Ensimmäisen kierroksen voittanut Stubb oli puoluettaan suositumpi. Hän sai 27,2 prosenttia äänistä. Ylen mittauksessa kokoomus oli suurin 22,9 prosentin kannatuksellaan.
”Se oli suurvoitto”, Grönlund sanoo.
Grönlundin mielestä Stubb lähtee ennakkosuosikkina toiselle kierrokselle. Jos Stubb voittaa 11. helmikuuta Haaviston, kokoomus pitää vahvan asemansa ulkopolitiikan johdossa.
”Värisuora ulkopolitiikassa voisi jatkaa.”
Presidentin tehtävän lisäksi kokoomuksella olisi hallituksessa tukevat asemat ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Pää-, ulko- ja puolustusministerin paikat on miehitetty kokoomuslaisilla.