155 mm

Keltainen robotti nappaa suurta pulloa muistuttavan harmaan metallinkappaleen otteeseensa, nostaa sen ripeästi ilmaan ja syöttää kyljellään olevalta puhelinkopilta näyttävään työstökoneeseen. Koneessa odottaa samanlainen kappale, jonka kantaan sorvi on muotoillut kiiltävän uran. Robotti nostaa sen odottamaan tukevalle telineelle. Siitä sen poimii varovasti toinen robotti.

Jalkapallokentän kokoisessa tehdashallissa liikkuu toukokuisena perjantaiaamuna enemmän robotteja kuin ihmisiä. Työnjako on nykyaikaiselta tehtaalta tuttu: Koneet tekevät raskaat työt, ihmiset valvovat koneita.

Tuote on kuitenkin hieman erikoisempi: 155 millimetrin tykistökranaatti. Nammon tehdas Sastamalassa on Suomen ainoa kranaatteja valmistava tuotantolaitos.

Tuotannon väkivaltaisemmat vaiheet ovat tässä vaiheessa jo ohi. Viereisessä hallissa on linjan alkupää, jossa pitkiä terästankoja sahataan isoja metallilimppuja muistuttaviksi vajaan metrin paloiksi. Ne kuumennetaan punahehkuisiksi ja muotoillaan suurilla puristimilla vaihe kerrallaan kranaattia muistuttaviksi metalliaihioiksi.

Aihiot lämpökäsitellään, jotta kranaatin kuori saadaan sen räjähtäessä sirpaloitumaan halutulla tavalla. Sen jälkeen kar­keas­ta aihiosta työstetään useassa vaiheessa val­mis kranaatti. Lopuksi se maalataan – armeijanharmaaksi.

Kranaattia kutsutaan 155-milliseksi, koska sen halkaisija on 15,5 senttimetriä. Kyseessä on Nato-maiden käytetyin tykistöammus.

Ammuttaessa tykkiin ladataan ensin kranaatti ja perään ruutipanos. Perusmallin 155-millinen kranaatti kantaa yli 20 kilometrin päähän. Erikoismalleja voidaan ampua 40 kilometriin, eli Helsingin Rautatien­torilta lähes Järvenpäähän asti.

Nammon oman tuote-esitteen mukaan 155 millimetrin peruskranaatti on ”kustannustehokas ratkaisu, kun haetaan parasta mahdollista suorituskykyä kevyesti panssaroituja ja pehmeitä maaleja vastaan.”

Hieman suoremmin sanottuna kranaatin räjähtäessä sen 30 kiloa painava teräskuori sirpaloituu. Räjähdyksen paine on tappava 50 metrin etäisyydelle, lentävät sirpaleet jopa 200 metrin päähän.

Ukrainan sodassa on puhuttu paljon 2000-luvun aseista. On olkapäältä laukaistavia Javelin-panssarintorjuntaohjuksia. On satelliittiohjattuja täsmäraketteja ampuvia Himars-raketinheittimiä. On aseistettuja Bayraktar-lennokkeja.

Suuri osa esimerkiksi viime talven taisteluista näyttäisi kuitenkin hyvin tutulta ensimmäisen maailmansodan jalkaväkimiehelle. Venäläiset ja ukrainalaiset ovat kaivautuneet bunkkereihin ja mutaisiin juoksuhautoihin. Vastustajia yritetään tappaa ja heidän asemiaan murtaa samalla tavalla kuin yli sata vuotta sitten: tykistöllä.

Maan puolustusministeriön mukaan Ukrainan tykistö ampui keväällä pelkästään 155 millimetrin kranaatteja 110 000 kappaletta kuukaudessa. Jos tykistön ammuksista ei olisi pulaa, olisi kranaatteja ukrainalaisten oman arvion mukaan ammuttu 594 000 kuukaudessa, eli lähes 20 000 kappaletta joka päivä.

Venäjä taas on ampunut Ukrainassa tyhjäksi lähes loppumattomia neuvostoaikaisia kranaattivarastojaan. Vielä kesällä 2022 venäläiset ampuivat tykeillä neljä kertaa enemmän kuin Ukrainan armeija. Sittemmin hyökkääjäkin on joutunut vähentämään tykistön käyttöä kranaattipulan takia.

Sota Ukrainassa on kestänyt pian 500 päivää. Lähes yhtä kauan Ukrainaa tukevat liittolaismaat ovat yrittäneet keksiä, mistä ne saavat riittävästi aseita lähetettäväksi rintamalle. Erityinen ongelma ovat 155 millimetrin kranaatit.

Ukrainan ylivoimaisesti suurin aseellinen tukija on Yhdysvallat. Lokakuussa 2022 se ilmoitti armeijamaisella tarkkuudella toimittaneensa Ukrainaan 1 094 000 kappaletta 155 millimetrin tykinammuksia. Määrän haaliminen kasaan vaati Israeliin ja Lähi-itään sijoitettuihin varmuusvarastoihin kajoamista ja kranaattien lainaamista Etelä-Korealta.

EU asetti maaliskuussa 2023 oman miljoonan kranaatin tavoitteensa. Siinä unioni käyttää ensin miljardi euroa hieman orwellilaisesti nimetystä rauhanrahastostaan 155 millimetrin kranaattien ostamiseen. Aseet hankitaan jäsenmaiden armeijoiden varastoista ja niitä toimitetaan parhaillaan Ukrainaan.

Ongelma ei ole raha vaan se, ettei ostetta­vaa juuri ole. Kylmän sodan päättymisen jäl­keen useimmat EU-maat pienensivät aseva­rastonsa pikku hiljaa minimiin, kun uhka eurooppalaisesta suursodasta poistui.

Hyvin harvalla maalla oli Ukrainan sodan alkaessa jäljellä suuria kranaattivarastoja. Ja Venäjän hyökkäyksen jälkeen kaikki ryntäsivät yhtä aikaa täyttämään omia varastojaan. Jos maa aiemmin tilasi kranaatteja tuhat vuodessa, nyt niitä tilataan kymmenen­tu­hatta.

Rahasta ei tällä hetkellä ole asemarkkinoilla pulaa. Esimerkiksi Saksa käyttää sata miljardia euroa alas ajetun armeijansa elvyttämiseen. Suomi taas on kolmessa vuodessa kolminkertaistamassa ase- ja varustehankintoihin käyttämänsä rahat.

Toisen miljardin rauhanrahoja EU käyttää uusien 155 millimetrin kranaattien ostamiseen eurooppalaisilta asetehtailta. Kokonaistavoite on toimittaa Ukrainaan kevääseen 2024 mennessä miljoona tykistöammusta.

Tässäkään ongelmana ei ole raha vaan se, etteivät Ukrainaa tukevat maat pysty tuottamaan uusia kranaatteja samaa vauhtia kuin Ukraina ampuu niitä. Siihen ei pysty Yhdysvallat, eivätkä siihen pysty EU-maat.

Asetehtaan parkkipaikalla joukko uusia työntekijöitä on juuri aloittelemassa tuliturvallisuuskoulutusta. Talven ja kevään aikana Sastamalaan on palkattu lähes parikymmentä uutta työntekijää. Esimerkiksi koneistajia Nammo palkkaisi mielellään lisääkin. Tulijoita houkutellaan verkossa mainoslauseella ”Lähtölaukaus uusiin töihin”.

Nammo kasvattaa nyt tuotantoaan niin nopeasti kuin se on mahdollista. Euroopassa on jäljellä yhteensä kymmenkunta 155 millimetrin kranaatteja valmistavaa tehdasta. Kaksi niistä on Nammon.

Toinen sijaitsee Norjan Raufossissa ja toinen Sastamalassa. Molempien tehtaiden laajentamista valmistellaan. Tosin Norjassa hanketta hidastaa se, että kaikki liikenevä sähkö alueella on jo varattu lähistölle valmistuvalle Tiktokin palvelinkeskukselle.

Se on liikesalaisuus. Sitä me emme voi kertoa. Se ei ole julkista tietoa. Asealalla ei olla varsinaisesti julkisuuden tarpeessa, ja Sastamalan tehtaan paikallisjohtaja Ilkka Heikkilä­ on tottunut vastaamaan kysymyksiin hyvin varovaisesti.

Sitä ei esimerkiksi voi kertoa, mihin maihin Sastamalasta toimitetaan kranaatinkuoria. Etusijalla ovat jo aiemmin sovitut toimitukset Suomeen, mutta tavaraa on toimitettu myös ”erääseen toiseen maahan”.

Se erityisesti on salaisuus, kuinka paljon kranaatinkuoria Sastamalan tehdas tuottaa. Sen Heikkilä kuitenkin kertoo, että tuotanto on tarkoitus ensin kaksinkertaistaa ja sitten vielä kolminkertaistaa.

Uusien työntekijöiden voimin tehtaalla siirrytään ensin kaksivuorotyöhön, sitten ainakin joitakin työvaiheita ryhdytään tekemään kolmessa vuorossa. Samalla tuotantolinjaa uusitaan, osa koneista on peräisin 1980-luvulta. Matalassa tuotantohallissa asennetaan parhaillaan kahta uutta robottia toimintakuntoon.

Eurooppalaiset asevalmistajat voivat hakea rahoitusta tuotannon kasvattamisen kustannuksiin EU:lta.

Venäjän hyökkäys Krimille talvella 2014 pelasti Sastamalan tehtaan. Se oli jo vuosia kitkutellut hengissä puolustusvoimien pienillä tilauksilla. Keväällä 2014 tilauksia oli enää muutamaksi kuukaudeksi ja tehtaan omistanut valtionyhtiö Patria ilmoitti lakkauttavansa Sastamalan. Työntekijöille jaettiin irtisanomisilmoitukset.

Suomen valtion avulla tehtaan ostajaksi löydettiin kuitenkin Nammo, jonka omistavat puoliksi Patria ja Norjan valtio. Kaupat solmittiin joulukuussa 2014.

Jo aiemmin Nammo oli ostanut Suomen ainoan ruutitehtaan Vihtavuoressa. Sen omistanut ranskalaisyhtiö oli vuonna 2013 sulkemassa tehdasta kannattamattomana. Nyt ruudista on Euroopassa huutava pula ja Vihtavuoressa tehdään töitä kolmessa vuorossa.

Sastamalan lisäksi Nammo on laajentamassa tuotantoa Lapuan patruunatehtaalla ja rakentamassa uutta nallitehdasta Vihtavuoreen.

Trukki kaartaa sisälle halliin hakemaan kuormalavaa, jonka päälle on lastattu 24 harmaaksi maalattua kranaattia. Äkkiseltään asetelma muistuttaa perinteistä olutkoria: kärjet ylöspäin, neljä riviä, jokaisessa kuusi kranaattia.

Sastamalan tehtaalta lähtevät kranaatinkuoret eivät ole vielä sota-aseita. Vaarana on lähinnä jalkavamma, jos onnistuu pudottamaan 30 kiloa painavan teräskappaleen varpailleen.

Nammon tehtaalta kranaatit kuljetetaan rekalla armeijan varastoon. Puolustusvoimien Räjähdekeskuksessa kuoren sisään valetaan yhdeksän kiloa TNT-räjähdysainetta. Sitten 155 millimetrin tykistökranaatti on valmis.

Rauhan aikana valmiit kranaatit olisi piilotettu puolustusvoimien varastoon. Joitakin niistä olisi ehkä ammuttu harjoituksissa. Käyttämättä jääneet kranaatit olisi lopulta tuhottu vuosikymmeniä myöhemmin, kun turvallinen varastointi-ikä olisi lopussa.

Nyt tilanne on monimutkaisempi.

Kukaan ei virallisesti kerro, onko Suomessa valmistettuja 155 millimetrin kranaatteja viety Ukrainaan. Toukokuun lopussa julkaistiin Suomen 16. aseapupaketti Ukrainalle: yhteensä apua on nyt toimitettu 1,1 miljardilla eurolla.

Ensimmäisen, maaliskuussa 2022 toimitetun apupaketin jälkeen julkisuuteen ei ole kerrottu, mitä Suomesta Ukrainaan tarkkaan ottaen viedään. Esimerkiksi tammikuun 2023 pakettiin kuului puolustusministeriön tiedotteen mukaan ”raskasta aseistusta ja ampumatarvikkeita”.

Ukrainalaiset ovat kyllä käyttäneet tykistöammuksia, jotka ainakin näyttävät suomalaisilta. Keväällä 2022 Twitterissä julkaistiin video ukrainalaisesta 155 millimetrin tykistä, joka oli lahjoitettu Virosta. Siihen ladattiin kranaatti, jonka kyljessä on Suomen armeijan merkintä 155 TKR 88.