Siniset etsii ihmejytkyä ahtaasta paikasta – Katse kohti keskustaoikeistoa, ”Vennamon ja Soinin linjalla”

Kulttuuriministeri Sampo Terho valittiin uuden puolueen johtoon yksimielisesti.

Perussuomalaiset
Teksti
Heikki Vento

Sininen tulevaisuus -puolue hakee kannatusta ja elintilaa politiikan kartan ylikansoitetulta alueelta. Tampereella lauantaina 16. joulukuuta perustetun puolueen puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan siniset on keskustaoikeistolainen puolue.

Kesäkuussa perussuomalaisista eronneiden sinisten suosio on kannatusmittauksissa jäänyt noin 1,5 prosenttiin.

Terhon puolueella on vajaa vuosi aikaa saada puoluekone kuntoon. Ensimmäinen testi on jo syksyllä 2018, jos maakuntavaalit järjestetään suunnitelmien mukaisesti silloin.

Perussuomalaisten todellinen pesänselvitys on huhtikuussa 2019 pidettävät eduskuntavaalit. Silloin kansa päättää, kuuluuko Veikko Vennamon ja Timo Soinin perintö Terhon sinisille vai Jussi Halla-ahon johtamille perussuomalaisille.

Terhon pitää eduskuntavaaleissa venyä ihmejytkyyn, jotta puolue pitäisi nykyiset asemansa. Sinisillä on 19 kansanedustajaa ja viisi ministeriä.