Vain ihminen
Yksikään suomalainen pääministeri ei ole 2000-luvulla toiminut tehtävässä koko neljän vuoden kautta. Puhutaan pääministeritaudista, jota on vaikea välttää.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Pääministerin eteen pienelle pöydälle oli aseteltu kuusi mikrofonia. Elokuinen aurinko paistoi Kesärannassa matalalla, t-paitakeli, vain muutama kellastunut lehti.
”Teitäpä onkin täällä runsaasti paikalla.” Nopea hymyntapainen.
Sanna Marinin kotibilevideota oli pyöritetty mediassa kahden päivän ajan. Se oli levinnyt yksityiseltä Instagram-tililtä. Pääministeri poseerasi ja bailasi biletopissa kuin teinit Tiktokissa.
Sosiaalisen median kautta tiedotusvälineisiin oli myös ehtinyt valua sekavia teorioita juhlijoiden mahdollisesta huumeidenkäytöstä ja vieraan vallan vaikutusyrityksistä. Ulkomailla bilevideo kiinnosti enemmän kuin Suomen Nato-hakemus.
Toimittajat aloittivat Kesärannassa. Olitteko juhlissa, joissa käytettiin huumeita? Näkyisikö käyttö huumetestissä? Millaisessa työkunnossa pääministerin pitää olla vapaa-ajalla? Olitteko päätöksentekokykyinen?
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Marin vastasi juhlintaansa liittyviin kysymyksiin. Oli järjestetty jatkoja julkkiksille virka-asunnolla, pyöritty hienostobaareissa korona-altistuneena, tanssittu pilkkuun ilman virkapuhelinta.
Uudemman kerran, mikä oli toimintakykynne bileiltoina? Were you in condition to lead the country?
Marin vastasi lyhyesti ja selkeästi, ilmekään ei värähtänyt.
Koetteko tarpeelliseksi vähentää alkoholin käyttöä? Kautenne alussa olitte esillä poliittista kysymyksistä, nyt pukeutumisesta ja juhlinnasta, onko peiliin katsomisen paikka?
Toisinaan kaulasuoni jännittyi. Kuten jo sanoin… Kuului ärtymys. Tämä menee jo…
Menee vähän jankuttamiseksi, mutta millaisessa kunnossa ihmisen pitää olla tällaisia tehtäviä hoitaessa? Uskotteko, että Venäjä liittyy jotenkin tähän bilevideon vuotamiseen? Voiko Venäjä kiristää materiaalilla?
Viisi päivää myöhemmin Marin jo itki.
Lisää bilekuvia oli tullut julki. Kesärannassa järjestettyjen jatkojen vieras oli ladannut niitä Tiktok-tililleen. Yhdessä kaksi naista paljasti rintansa. Mukana tunniste ”kesärata22”.
Marin seisoi Lahden torilla puoluebanderollien edessä. Ääni värisi.
”Minä olen ihminen.”
Yleisö hurrasi ja taputti.
Median ajojahti, moni kirjoitti sosiaaliseen mediaan.
Presidentin esittely alkoi joulukuussa 2019 hieman kello kolmen jälkeen Valtioneuvoston linnassa.
Tilaisuus oli samanlainen kuin se aina on, muodollinen ja protokollan mukainen. Institutionaalinen.
Sauli Niinistö istui toisen kerroksen salin pramean pöydän päässä, oman muotokuvansa alla.
Nimitettävä hallitus oli asettunut pöydän ympärille. Eroava pääministeri Antti Rinne istui presidentin oikealla puolella, uusi pääministeri vasemmalla kuudentena.
Toisessa päässä pitkää pöytää oli Raamattu, 1600-luvulta, ensimmäisiä suomenkielisiä. Suunnilleen koko itsenäisyyden ajan uudet ministerit ovat vannoneet virkavalansa painamalla sormet sen päälle.
Niin nytkin.
Etukäteen Marinista tiedettiin: Toisen kauden kansanedustaja. Hillitty, hallittu, pedantti hallintotieteilijä Tampereelta, pääaineena kunta- ja aluejohtaminen. Tamperelaisten valtuustokavereiden mielestä lähes tylsä.
Sateenkaariperheen lapsi, entinen Sokoksen kassa, demaribroileri, seurustellut saman miehen kanssa 18-vuotiaasta. Rekisteröitynyt Irc-galleriaan 17-vuotiaana ja liittynyt yhteisöön nimeltä Erkki Tuomiojan faniklubi. Näytti pitävän Marimekosta, mustista bleisereistä ja raitapaidoista.
Ensimmäisen kerran Marinin nimi oli esiintynyt Helsingin Sanomissa lokakuussa 2009. Hänen kerrottiin vastustavan kaupungin virkamiesten matkailua lääkeyhtiöiden piikkiin. Vähän myöhemmin hän kirjoitti yleisönosastolle translain uudistamisen tärkeydestä. Titteli oli demarinuorten varapuheenjohtaja.
Eduskuntaan Marin pääsi vuonna 2015, hän oli Pirkanmaan ääniharava.
Marin oli noussut nopeasti Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Hän palautti vuonna 2016 valtuuston sekasortoisen, yli kymmenen tuntia kestäneen ratikkakeskustelun niin tiukasti raiteilleen, että sai valtakunnallista huomiota. Aamulehti kutsui häntä action-legenda Chuck Norrisiksi.
Marin jakoi harvakseltaan Instagramissa kuvia kansanedustajatenteistä, puoluehallituksesta, valiokunnan kokouksista ja raskausvatsastaan. Vapaa-ajan hupparipukeutumisesta: #normcore #sunday. Päivityksiä politiikasta ja perheestä, poikkeuksetta. Twitterissä hän oli kärkkäämpi, soimasi keskustapääministeriä lähipiirin etujen ajamisesta ja kannatti naisvaltaisten alojen yleislakkoa.
Marin näki vaivaa, jotta Jutta Urpilainen – demarien nuorin ja ensimmäinen naispuheenjohtaja, joka hoki tarmokkaasti toveria ja unelmaa – vaihdettaisiin ammattiyhdistyspamppu Rinteeseen. Puoluekokouspinsseissä luki Rinne/Marin.
Kun Rinne sairastui alkuvuodesta 2019, Marin sijaisti puoluejohtajaa.
Marin toimi Rinteen hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä, eikä ”väistänyt vastuuta” vaikeassa tilanteessa, kun Rinne pyysi eroa pääministerin tehtävästä joulukuussa 2019, vain puoli vuotta valintansa jälkeen.
Marinista tuli järjestyksessä kahdeksas 2000-luvulla valittu pääministeri. Yksikään heistä ei ole istunut tehtävässä koko neljän vuoden kautta.
Ensimmäisenä ja nopeimmin lähti Anneli Jäätteenmäki.
Hän puhui pyytämättä ja yllättäen saamistaan Irak-muistioista niin totta kuin osasi ja seisoi 69. pääministeripäivänään Kultarannassa ojentamassa eronpyyntöä presidentti Tarja Haloselle.
Tilalle valittiin Matti Vanhanen. Pitkä ja rauhallinen, harmaaksi haukuttu. Vanhanen luopui keskustan puheenjohtajuudesta ja siten pääministerin pestistä kesken toisen kauden, terveydellisistä syistä, hän itse kertoi, mutta kaudet olivat olleet kuohukkaitakin. Oli lautakasajupakkaa ja julkisuuteen levinneitä intiimiviestejä.
Loppukauden valtioneuvostoa johti Mari Kiviniemi.
Seuraavaa, laajaa ”sixpack-hallitusta” veti kokoomuksen Jyrki Katainen. Hänkin luopui puolueensa puheenjohtajuudesta kesken pääministerikauden, oli kuulemma antanut ”ihan kaiken” kymmenen vuotta kestäneen pestin aikana.
Katainen oli aloittanut pääministerinä tilaamalla julkkisfilosofi Pekka Himaselta 700 000 euron inhimillisyysselosteen, jota kutsuttiin kohteliaasti ”tulevaisuusselvitykseksi”. Kun selvisi, ettei kirjasta ollut kilpailutettu, kohuhan siitä seurasi.
Kataisen tilalle valittiin Alexander Stubb, moderni messias Brysselistä, jonka sortsipukeutumista, poseeraamista tikkatauluna Duudsonien teemapuistossa ja prosenttilukujen keksimistä omasta päästään pidettiin pääministerin arvolle sopimattomana. Stubb jatkoi vielä kansanedustajana, mutta siirtyi sitten eurooppalaisempiin tehtäviin Euroopan investointipankkiin ja yliopistoon Firenzeen.
Keskustapääministeri Juha Sipilän hallitus pyysi ennenaikaista eroa, kun sote-uudistus kaatui lopullisesti. Sitä ennen Sipilä oli töräyttänyt A-studiossa ”kaiken maailman dosenteista” ja myöntänyt sadan miljoonan lisärahoituksen Talvivaaran kaivokselle, jonka alihankkijana hänen sukulaistensa Katera Steel -yhtiö toimi. Jääviysuutisoinnista hermostuneena Sipilä oli päätynyt lähettelemään painostavia viestejä Ylen toimittajille. Saksalaislehti vertasi häntä Donald Trumpiin.
Sitten oli asiakysymyksissä koko kautensa ajan kompastellut Rinne, joka joutui eroamaan monivaiheisen postilakikiistan takia.
Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen ehtivät mukaan, kun viestinnäntutkijat listasivat kaikki eliitin skandaalit 1950-luvulta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun saakka. Kohut, jotka olivat esillä mediassa useamman päivän ajan.
Julkinen elämä oli muuttunut vuosikymmen kerrallaan yhä meluisammaksi.
Kun 1970-luvulla skandaaleita oli neljä, seuraavalla vuosikymmenellä niitä oli jo kymmenen. 1990-luvulla luku oli tuplaantunut. 2000-luvun alussa päiväkausia mediassa pyöritettyjä kohuja oli jo 37. Niistä 28 johti eroon tai aseman menettämiseen.
Kaikkien skandaalien silmässä ei ollut poliitikko, mutta useimmissa oli.
”Yleensä on niin, että pääministerillä on median kanssa ensin romanssi ja sitten aletaan repiä alas, koska se tuottaa isompia juttuja”, skandaaleja tutkinut Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola sanoo.
”Usein myös halutaan rakentaa skandaaleja, joista on tullut osa arkista politiikan viestintää. Tämä taisi näkyä myös Marinin tanssikohussa, jossa media varsin kiivaasti etsi keinoja pudottaa pääministeri.”
Ensimmäinen kohu, johon osallistuttiin kunnolla myös sosiaalisessa mediassa, oli Vanhasen pääministerikaudella.
Keskustan kansanedustaja Timo Kalli ilmoitti rauhallisesti A-studiossa toukokuussa 2008 rikkovansa tahallaan vaalirahalakia, koska siitä ei rangaista, ja pian poliisi tutki keskustan vaalitoimistossa perustettua Kehittyvien maakuntien Suomea.
Vanhanen oli saanut vaalitukea Nuorisosäätiöltä, jonka saamasta tuesta Vanhanen oli valtioneuvostossa päättämässä. Pääministerin uutisoitiin saaneen kotitaloonsa kasan lautoja rakennusliikkeeltä, joka oli urakoinut taloja Nuorisosäätiölle. Median itsesääntelyelin Julkisen sanan neuvosto antoi uutisoinnista vapauttavan päätöksen, jota neuvoston silloinen puheenjohtaja vastusti ja jonka seurauksena erosi.
Melkein kolmannes kansalaisista seurasi vaalirahakohua nettilähteiden kautta, viestinnän tutkija Jari Väliverrosen selvityksestä ilmenee. Siitä käytiin syksyllä 2009 ja 2010 yhteensä 429 keskustelua Suomi24-palstalla. Niissä arvosteltiin 249:ää poliitikkoa tai puoluetta ja 64:ää toimittajaa tai mediaa. Iltalehden lukijapalstan ja Suomi24:n keskusteluista 60 prosentissa kritisoitiin ensisijaisesti politiikkaa tai poliitikkoja, 14 prosentissa journalismia.
Silti kesti vielä kymmenisen vuotta ennen kuin suuri osa tiedotusvälineiden päivittäisuutisoinnista oli saanut alkunsa sosiaalisesta mediasta. Vielä vähän kauemmin meni ennen kuin sosiaalisen median logiikka valui perinteisten puolueiden keinovalikoimaan.
Marinin pääministeriys oli maailmalla valtava uutinen. Suurimmat kansainväliset mediat esittelivät kilpaa maailman nuorinta pääministeriä ja viittä naisministeriä, joista neljä oli alle 35-vuotiaita.
Hallitukseen kuului 14 muutakin ministeriä, mutta viisikko oli vientituote, pohjoiseurooppalainen unelma: ei enää kiusallisia uutisia ulkoministeristä, joka marssii vastustamassa aborttia, tai otoksia turvaliiveissä räntäisellä parkkipaikalla seisovista ehdokkaista – vaan muotilehtiin sopivia edelläkävijöitä.
Marin esiintyi Timessä ja Voguessa, viisikosta painatettiin t-paitoja. Kun Marinia kritisoitiin Trendi-lehden kuvista – jakkupuvussa ilman aluspaitaa – Instagram-käyttäjät julkaisivat itsestään kuvia jakussa ilman aluspaitaa ja ilmaisivat tukensa: #imwithsanna.
Pääministeri itse kommentoi pääministeriyttään kuten tasa-arvolla ylpeilevän maan pätevän asiajohtajan kuului: ”En ole koskaan ajatellut sukupuoltani tai ikääni.”
Ja tuntemuksia tehtävästään: ”Ei ole lainkaan olennaista, miltä minusta tuntuu. Oleellista on se, mitä hallitus tekee. Minä keskityn omaan työhöni eli hallituksen johtamiseen.”
Vain kolme kuukautta pääministeripestin alkamisen jälkeen korona julistettiin pandemiaksi. Uusimaa eristettiin, vanhukset pakotettiin jäämään koteihinsa ja julkiset tilat suljettiin. Viisikko seisoi viikosta toiseen Säätytalon puhujapönttöjen takana, vakavana, asiallisena, maskeissa, surupuvuissa. Nyt ei ole oikea aika lähteä mökille.
Oikea aika tuli vasta lähes puolentoista vuoden päästä, kesällä 2021.
Silloin myös Marinille tapahtui jotain. Jos hänen Instagram-tilinsä oli aiemmin näyttänyt siltä, että sitä olisi voinut ylläpitää joku muu, nyt hän oli selvästi kiinnostunut päivittämään sitä itse. Yksikään avustaja ei pysty pakottamaan pääministeriä julkaisemaan selfietä juoksutopissa.
Pandemiaunivormu vaihtui urheilukelloon, puoluetoimiston ottamat kuvat boho chic -filtteröityihin otoksiin, Krista Kiuru uusiin ja nuorempiin, sosiaalisesta mediasta tuttuihin ystäviin.
Tykkäyksiä tuli huomattavasti enemmän kuin kuviin Eurooppa-neuvoston kokouksista.
”Murtautui ulos kultaisesta häkistä”, Yle analysoi. Kuin Marin olisi kerrasta päättänyt ryhtyä siksi feministi-ikoniksi, jollaiseksi häntä valinnan yhteydessä soviteltiin.
Maria Veitola yökylässä -ohjelmassa Marin syytti mediaa naispoliitikkojen tahallisesta nolaamisesta. Hän kritisoi, että Urpilaisesta julkaistiin aikanaan pelkästään huonoja kuvia, toisin kuin miespuolisista johtajista. Hän jatkoi samaa Politiikka-Suomi-sarjan haastattelussa.
Jo samana syksynä Marin vaikutti ärsyyntyneen siitä, että media käsitteli hänen muuttunutta imagoaan ja vapaa-ajanviettoaan. Hän jakoi Instagramissa selfien demarikaveri Ilmari Nurmisen kanssa ja kirjoitti päälle Benjamin Peltosen laulun sanat: Hei boom-boom-boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin.
Siitä vasta riemu repesi. Marinin katsottiin nälvivän vanhempaa polvea, mitätöivän itseensä kohdistuvaa kritiikkiä osoittelemalla kritisoijien ikää.
Ylen Pääministerin haastattelutunnilla Marin selitti: ”Itse toivoisin, että voisin ravistella tätä instituutiota. Olen nuoremman sukupolven edustaja: 35-vuotias perheenäiti. Pyrin elämään ikäiseni lailla.”
Silti hän toivoi median keskittyvän asioihin.
Vain viidellä kansanedustajalla oli oma Facebook-tili syyskuussa 2007, Vanhasen toisen hallituksen kauden alussa.
Jyrki Katainen perusti kautensa puolivälissä, kesällä 2013, Instagram-sivun. Kuvat olivat usein heilahtaneita otoksia pahvikahvikupeista, risukasoista, paloitellusta sipulista. Useita kuvia erilaisista kylteistä, salama päällä vain silloin kun ei kannattaisi.
”Silloin ei ollut stooreja eikä muita, politiikassa pystyi olemaan oikein hyvin olematta sosiaalisessa mediassa”, Katainen sanoo.
Hän toimi pääministeriytensä jälkeen Brysselissä EU-komissaarina ja istuu nyt Sitran neuvotteluhuoneessa Helsingissä. Katainen on rahaston yliasiamies. Web-kamera on kehittynyt, sen kuvakulmia pystyy vaihtelemaan kesken keskustelun.
”Tämä asia on todella muuttunut valtavasti, ja keskustelukulttuuri sen myötä.”
Katainen on tehnyt seitsemän kohdan listan siitä, mikä juuri pääministerin ja median suhteessa usein menee pieleen.
1) Politiikka henkilöityy pääministeriin.
2) Presidenttiä kunnioitetaan, pääministeriä ei.
3) Pääministeristä tehdään kappalemääräisesti eniten juttuja, mikä tarkoittaa, että virheitä sattuu puolin ja toisin.
4) Pääministeri on vastuussa muidenkin tekemisistä kuin omistaan.
5) Pääministeri on väistämättä ylikuormittunut.
6) Pääministerin halutaan epäonnistuvan.
7) Pääministeriä pyritään tietoisesti horjuttamaan poliittisten toimijoiden ja median taholta.
”Pääministeriä läpivalaistaan henkilönä ja tekemisiä arvioidaan. Se on minusta ihan normaalia, niin sen pitääkin olla”, Katainen sanoo.
”Joskus voi johtaa siihen, että tulee konflikteja.”
Media käyttää mielellään sanaa pääministeritauti. Kauden puolivälin paikkeilla kukin pääministeri vuorollaan muuttuu hieman turhautuneeksi, jopa ylimieliseksi, eikä kestä kritiikkiä. Tiedostusvälineiden kanssa tulee kahnausta. Suojaus pettää.
Sipilälle kävi niin, kun Terrafame-pipo alkoi kiristää liikaa Ylen juttujen kohdalla. Vanhanen taas kirjoitti julkisuuteen vuotaneissa tekstiviesteissään silloiselle naisystävälleen: ”Oonko kertonut että tää pääministerin homma on p…”
Katainen sanoo aktiivisesti unohtaneensa suurimman osan itseään koskeneesta uutisoinnista eikä keksi mitään, mikä olisi jäänyt harmittamaan. Erikseen kysyttäessä hän muistaa Himas-kohun.
”Kyllä se silloin harmitti, että rehellisyyttä ja tarkoitusperiä kyseenalaistettiin”, hän sanoo.
”Omasta mielestäni toimin oikein ja olin iloinen, kun saimme kahdeksan kansainvälisesti arvostettua tutkimusta, joita Himanen koordinoi. Sen olisi voinut tietysti välttää, olisi pitänyt kilpailuttaa projekti vastoin saamiani neuvoja, mutta toisaalta…”
Pieni tauko.
”No, sitä ei tullut tehtyä, mutta siinä ei ollut pahantahtoisuutta tai ohivetämistä, vaan olin kiinnostunut kansainvälisen professorijoukon saamisesta siihen työhön. Mutta se meni totaalisen metsään koko se prosessi.”
Katainen on silti varovainen kritisoimaan mediaa, jokainen järkevä poliitikko on. Ei traumoja, ei kaunoja.
Pääministeritautikaan ei ole pelkkää median keksintöä, Katainen sanoo.
”Siinä puolentoista vuoden ja kahden vuoden välillä alkaa olla kasvanut valta-asemaan. On saanut niin tolkuttoman määrän briiffejä, tavannut hirveän määrän muiden valtioiden johtajia, saanut iskuja ja kolhuja, että jos ei pidä varaansa, käy helposti niin, että mieluummin puhuu kuin kuuntelee.”
Katainen korostaa, ettei halua ottaa kantaa Marinin bilevideoihin, mutta sanoo, että hän itse olisi vastaavassa tilanteessa joutunut eroamaan nopeasti.
”Noin vuorokauden… tai no siis per heti. Se on ihan päivänselvä asia. Ei mitään saumoja, että olisin voinut jatkaa.”
”Minulta sitä ei olisi suvaittu. Olisin menettänyt kaiken uskottavuuden, ja sitä olisi pidetty todella suurena virheenä.”
Pääministerin avustajat ovat niitä, joiden kuuluisi sanoa pomolleen, milloin olisi parempi olla hiljaa.
Kataisen erityisavustajana työskennellyt Jussi Kekkonen on nykyään viestintätoimisto Milttonin osakas. Uudenkarhea toimisto sijaitsee Helsingin Kalliossa.
Järjestelmä on rakennettu niin, että pääministeriä silitetään myötäkarvaan, Kekkonen sanoo. Ympärillä pitäisi olla ihmisiä, jotka kyseenalaistavat ja esittävät ikäviä kysymyksiä.
”Viime kädessä kaikki lähtee ihmisen omasta toiminnasta. Ei johtava poliittinen toimija voi välttää katsomasta peiliin ja vain osoittaa, että olen joutunut median tai jonkin muun sidosryhmän ajojahdin kohteeksi. Se olisi liian yksinkertainen ja helppo selitys.”
Vaikka Kataisen kaudesta ei ole kymmentä vuotta, politiikan julkisuus on sinä aikana muuttunut paljon. Puolue-elimet ja eduskuntaryhmät ovat jatkuvasti koolla chat-ryhmissä, torikansa sosiaalisessa mediassa. Kriisiytymisen mahdollisuus on koko ajan läsnä.
Niin sanottua profiilia pitäisi miettiä etukäteen, Kekkonen sanoo. Vähän kuin ”vaatekaapin avaamista” ennen vanhaan: jos kertoo yksityiselämästään sosiaalisessa mediassa, täytyy kestää, että muutkin käsittelevät sitä.
Kataisen kanssa tehtiin aikanaan päätös, ettei hän juuri avaa yksityiselämäänsä, mitä nyt kertoi pitävänsä metsästyksestä ja ruoanlaitosta. Vaimo oli mukana lähinnä Linnan juhlissa.
”On kaikkein pahinta, että yksityiselämäjulkisuuteen määrittelemättömällä tavalla ajautuu”, Kekkonen sanoo. ”Se on riskialtista.”
Perinteisen median rooli on heikentynyt Kataisen ajoista. Poliitikoilla on suora yhteys äänestäjiin, he voivat itse päättää, mitä ja miten kertovat itsestään.
”Kun poliitikosta syntyy ilmiö, voi tietysti pohtia, missä määrin fanitus loppujen lopuksi reflektoituu suoraan poliittiseksi kannatukseksi.”
Helsingin yliopistossa pohditaan. Siellä on meneillään hanke, jossa selvitetään, miten sosiaalisen median vaikuttajat käyttävät valtaansa poliittisissa kysymyksissä ja miten poliitikot ovat ottaneet vaikuttajien viestintäkeinoja käyttöönsä.
”Aika usein henkilökohtaisuus ymmärretään jonain vaatekaapin tai aamiaispöydän esittelemisenä, mutta se ei edellytä sitä lainkaan”, hankkeen vetäjä Essi Pöyry sanoo.
Ne, jotka osaavat asiansa, ikään kuin piilottavat poliitikkoutensa. Osaavat jakaa sosiaalisessa mediassa itsestään kuvia, jotka liittyvät osaksi normaalia virtaa, eivät pomppaa pönäkkyydellään tai virallisuudellaan.
Sosiaalisessa mediassa on korostettava avuja, jotka tekevät poliitikosta ”aidon”. Haluamme uskoa aitouteen, vaikka tiedämme, että taustalla on tavoitteellisuutta.
Poliitikon tuote on oma poliittinen linja, ja sitä esitellään samoilla keinoilla kuin yhteistyötuotteita: mainoksin, jotka eivät näytä tai tunnu mainoksilta.
”Sanna Marin on hyötynyt ulkonäöstään, niin moni muukin poliitikko. Sen takia hänen kuviaan laitetaan lehteen, siksi hän laittaa omia kuviaan someen”, Pöyry sanoo.
Mutta kun kuvia käsitellään alustan ulkopuolella, poissa kontekstista ja virrasta, ne saattavat näyttäytyä vähän hölmöinä, lapsellisina.
Ihailu ei tarkoita samaa kuin äänestäminen, mutta se lisää niiden kiinnostusta, jotka eivät seuraa politiikkaa aktiivisesti. Mitä useampi julkkis suosittelee poliitikkoa, sitä todennäköisemmin äänestäjät uskovat ehdokkaan menestyvän vaaleissa.
Sosiaalidemokraatit havittelevat varmasti nuoria äänestäjiä, mutta pääministerin bilevideoiden leviäminen ei ollut millään tavalla suunnitelmallista, muutamat Marinin kanssa työskennelleet demarit arvioivat.
Se on ollut ajautumista, ajattelemattomuutta.
”Marin on hirveän taitava poliitikko ja pääministeri, mutta on tullut uusien kavereiden myötä mieleen, haluisiko hän ehkä sittenkin olla vain influensseri. Sellainenkin voi olla monella tapaa, käyttää näkyvyyttään tärkeisiin asioihin”, yksi sanoo.
Kaveripiirin laajentaminen on monen mielestä ymmärrettävää: politiikkakavereiden kanssa päätyi helposti vapaa-ajallakin puhumaan politiikasta ja työasioita, mikä ei ole kovin palauttavaa.
Pääministerin profiilia ei etukäteen erityisesti mietitty, vaihto tapahtui niin nopeasti. Sitä paitsi Marin oli kokenut esiintyjä ja erinomainen median kanssa.
”Mutta on pääministeri-Sanna ja myös se, joka haluaa olla vain Sanna, ja näiden yhteensovittaminen ei ole aina ihan helppoa.”
Kun Hillary Clinton tviittaa ”Keep dancing, @marinsanna” tai europarlamentaarikot pukeutuvat ”Keep on rockin’ #SannaMarin!” -paitoihin, saattaa olla hankala erottaa, kumpaa fanitetaan: Sanna Marinia vai pääministeriä.
”On varmasti vaikeaa pitää jalat täysin maassa, kun revitään pilviin.”
Antti Rinne ehti järjestää Kesärannassa vain kolmet juhlat. Hallituspuolueille, oppositiolle ja toimittajille. Valtioneuvoston autonkuljettajat ja turvahenkilöt kävivät kerran saunomassa, kaveriperhe ja vanhemmat kylässä parina sunnuntaina.
Juhlissa käytettiin alkoholia kyllä, mutta institutionaalisella tavalla. Niin, ettei siitä tule ongelmia.
Ei ole olemassa mitään kirjoittamattomia sääntöjä, mitä pääministeri-instituutio tarkoittaa, Rinne sanoo. Niin sanoo Katainenkin, samoin pääministereitä avustaneet. Eduskunnan arvovaltaa ylläpidetään tietyllä koodistolla, kuten asiallisella pukeutumisella, mutta pääministeriyteen ei ole käsikirjaa.
”Se riippuu niin hirveästi henkilöstä, millä tyylillä tehtävän hoitaa. Mutta nähdäkseni siihen kuuluu, että olipa oma toimintapa mikä tahansa, korkeimman poliittisen vallan käyttäjän aseman pitää näkyä niin, että sitä arvostaa sen verran, että käyttäytyy sen mukaisesti”, Rinne sanoo.
”En tarkoita, ettei voisi juhlia, mutta jos juhlii, pitää juhlia sillä tavalla, että siihen ei negatiivisessa mielessä kiinnitetä huomiota.”
Instituutio on mielikuva, vertailua edeltäjiin. Ja kun asiat on tehty tietyllä tavalla, puku päällä ja puhelin kiinni, poikkeaminen näyttäytyy erikoisena.
”Täytyy nyt suoraan sanoa, että minulla on neljä nuorta aikuista tyttöä ja jos ajattelen heidän juhlimistaan, niin teininä saattoi olla jotain tuollaista, mistä nyt nämä kohut ovat olleet.”
Kesä ehti vaihtua syksyksi ja bilekohu asiakysymyksiksi, kun lokakuun lopussa lähetettiin jälleen perinteinen Pääministerin haastattelutunti, jossa eri mediat tenttaavat pääministeriä.
Ilta-Sanomien veteraanipolitiikantoimittaja Timo Haapala ilmoitti olevansa ”henkilökohtaisesti vieraalla kentällä”, kun kysyi Marinilta kysymyksen, joka kuulosti lähinnä isän ja tyttären keskustelulta mutta oli myös sellainen, jota oikein kukaan Marinin läheisestä työpiiristäkään ei ole kehdannut boomeriuden uhalla kysyä: ”Miksi te näitä Instagram-kuvia lähettelette tämän tästä kaiken maailman kokouksista?”
Marin oli vastikään avannut pääministerin työtä videolla, jossa kävelee kadulla. Kuvatekstissä hän kertoi toisinaan kävelevänsä istumisen vastapainoksi. Brysselin-reissua oli taltioitu läheltä otetulla mustavalkoselfiellä.
Marin vastasi: ”No se johtuu siitä, että ihmiset ovat Instagramissa, ja siellä herkästi kiinnittää huomiota vain niihin kuviin, mutta kyllä niiden kuvien rinnalla on myös tekstiä.”
Eurooppa-neuvoston kokouksesta otetuista selfieistä Marin sanoi: ”Usein sellaiset kuvat, missä on ihminen läheltä, katsekontakti, ne keräävät kaikkein eniten niitä katsojia.”
Juttuun on haastateltu seitsemää ihmistä, jotka tuntevat tai ovat työskennelleet Sanna Marinin kanssa. Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, Alexander Stubb ja Sanna Marin kieltäytyivät haastattelusta. Juha Sipilä ei vastannut haastattelupyyntöön. Viestinnäntutkijoiden selvitys eliittien skandaaleista löytyy Anu Kantolan toimittamasta kirjasta Hetken hallitsijat (Gaudeamus, 2011).
Kuvat: Heikki Saukkomaa, Pekka Nieminen, Vesa Moilanen, Jorma Pouta, Mikko Stig / LK
Oikaisu:
28.10.2022 kello 9.40: Talvivaaran kaivoksen alihankkijana toimi Juha Sipilän sukulaisten Katera Steel -yhtiö, ei Terrafame, kuten jutussa luki.
28.10.2022 kello 14.55: ”Stubb möläytti Pohjoismaiden neuvoston kokouksesta poistuessaan: ’Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa’” -kohta poistettu jutusta, koska tapahtuman aikana Stubb ei ollut pääministeri.
29.10.2022 kello 14.32: Korjattu jutun loppukursiivissa ollut virhe. Alexander Stubb oli mainitun Pohjoismaiden neuvoston kokouksen aikaan ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri, ei ulkoministeri.