Sauli Niinistö aloitti toisen kautensa: ”Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia”

Presidentin tärkein aisti on Niinistön mukaan tunto: "Se on oikeudentunto ja se on vastuuntunto."

eduskunta
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Presidentti Sauli Niinistön toinen toimikausi alkoi keskiviikkona eduskunnassa juhlallisesti, mutta samalla perinteisen koruttomasti. Puolen tunnin seremoniassa Niinistö antoi eduskunnalle juhlallisen vakuutuksen ja piti kansanedustajille puheen.

Lyhyessä puheessaan Niinistö nosti esiin huolensa ilmastonmuutoksesta.

”Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia. Niin vain on, ettei ihminen kestä maapallon menetystä”, Niinistö sanoi.

Niinistön toiselle kaudelle osuu useita merkittäviä tapahtumia. Hän arveli, että kansainvälinen jännite ei ole laskussa.

”En odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevallakaan ajanjaksolla.”