Kolmas alku

Puhemies Anu Vehviläinen kaipaa lakiesityksiä hallitukselta. Sen toimintakyvyn ratkaisee keskustan puheenjohtajavaali.

Anu Vehviläinen
Teksti
Heikki Vento
Kuvat
Jarmo Wright

Kansanedustajien työ on pahasti myöhässä. Vaalikausi aloitetaan tiistaina 1. syyskuuta käytännössä jo kolmannen kerran.

Vuonna 2019 valitun eduskunnan ensimmäinen syksy lässähti pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen vaikeuksiin, jotka johtivat joulukuussa Rinteen eroon. Korona katkaisi pääministeri Sanna Marinin (sd) ministeristön yrityksen aloittaa hallitusohjelman toteutus.

Eduskunta hyväksyi syksyllä 2019 vain 43 lakia, vaikka määrä on yleensä yli sata. Kevätistuntokaudella lakiesityksiä meni läpi ainoastaan 34. Puhemies Anu Vehviläisen (kesk) mukaan hallitukselle ja eduskunnalle on syntynyt ”lainsäädäntövelkaa”.

”Tarkoitan sillä sitä, että korona vei hallitukselta ajan. Lisäksi eduskunnassa oli tiukka rajaus, että se käsittelee vain koronaan liittyviä ja erittäin kiireellisiä asioita”, Vehviläinen sanoo.