Postilakko kertoo, kuinka sekavaa poliitikkojen touhu valtion omistajaohjauksessa on ollut koko 2000-luvun

Uutisanalyysi: Valtio haluaa heikentää postilaisten palkkoja, jotta Posti voisi olla sellainen yhtiö kuin poliitikot haluavat.

Heikki Malinen
Teksti
Mikko Niemelä

Ihannemaailmassa lehdet, kirjeet ja paketit toimitettaisiin asiakkaille luotettavasti, jakajat olisivat tyytyväisiä työehtoihinsa ja omistajan liiketoiminta olisi vuodesta toiseen kannattavaa.

Postin kohdalla näin ei ikävä kyllä ole, vaikka joku voisi olettaa, että lähes 400-vuotias yhtiö olisi vakaa kaikkien osapuolten kannalta.

Suomen postilaitos perustettiin vuonna 1638 ruotsalaisen kenraalikuvernööri Pietari Brahen päätöksellä. Eri vaiheiden jälkeen Suomessa aloitettiin kirjeiden ja sanomalehtien jako 1853. Se oli Postin perustoimintaa yli 100 vuotta.

Posti on kehittynyt monopolistisesta kirjeiden jakajasta liikelaitokseksi, joka toimii avoimesti kilpaillulla markkinalla jakaen valtiolle miljoonia euroja osinkoina vuosittain. Sitä Pietari Brahe tuskin osasi visioida postilaitosta perustaessaan.

Postin kehitys on ollut nopeaa etenkin 1990-luvulta alkaen, jolloin digitalisaatio alkoi yhä voimakkaammin kehystää kaikkea ihmisen toimintaa.