Paula Lehtomäki: Minua pidetään kaikkein suomettuneimpana
Kompastuuko keskustapoliitikko tällä kertaa Suomi-Venäjä-Seuraan?
”Miten tämä päättyy”, hätääntynyt ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) kysyi, vaikka tiesi, että vastausta ei ollut.
Oli syyskuun 25. päivä 2010. Alkamassa oli keskustan vaaliristeily Riikaan, joka Lehtomäeltä meni pilalle heti aluksen irtauduttua satamasta. Toimittajat olivat Lehtomäen kimpussa. Piiritys oli tiivis, koska toimittajien ja kuvaajien yhteydet laivasta mantereelle katkesivat alle kahdessa tunnissa.
Julkisuudessa oli vellonut herkullinen tieto, että Lehtomäen läheiset olivat hankkineet tuntuvan osuuden kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeista. Epäiltiin, oliko ministeri Lehtomäellä sisäpiiritietoa yrityksestä, joka kaavaili uraanin louhimista hyötykäyttöön.
Lehtomäki oli jo luovuttamassa. Korkokengät vaihtuivat ballerinoihin, ja hän keskittyi sivupöydässä purkamaan huonoa oloaan ystävälleen kansanedustaja Mika Lintilälle (kesk) ja avustajalleen Hanna Ekmanille. Lehtomäen risteilyllä mukana olleet lapset jäivät isoäidin seuraan.
”Kyllä lopettaminen kävi mielessä. Politiikka näytti silloin sellaiset kasvot, jotka eivät ole inhimillisesti kohtuulliset”, Lehtomäki sanoo.
Finanssivalvonta tutki sisäpiiriepäilyt eikä löytänyt mitään viitteitä rikkeistä. Lehtomäki kertoo, että lopulta puoliso ja muut läheiset kärsivät Talvivaarassa laskennallisesti satojentuhansien eurojen tappiot.
Tuossa syyskuussa 2010 taittui Paula Lehtomäen yli kymmenen vuotta jatkunut nousu. Sisäpiiriepäilykset ja kiihtyvä riitely jätevesiasetuksesta vaaransivat uran, vaikka hänet olisi muutama kuukausi aikaisemmin valittu keskustan puheenjohtajaksi ja pääministeriksi.
Kasvot olivat vieraat. Ylen vaalilähetyksen juontaja totesi maaliskuussa 1999 hieman venyttäen ja ilman mitään lisättävää: Paula Lehtomäki. Ensikertalainen Oulun vaalipiiristä oli kerännyt eduskuntavaaleissa 7 800 ääntä.
Muutaman vuoden kuluttua politiikan seuraajat tunsivat koulutetun ja sanavalmiin Lehtomäen, joka halusi ja jaksoi jutustella kollegoidensa ja toimittajien kanssa taksitunneille saakka.
Lehtomäestä tuli nopeasti keskustan suosituin poliitikko. Hän pystyi häivyttämään mielikuvaa perinteisestä keskustalaisesta, joka on ei-oikeistolainen, ei-vasemmistolainen, ei-kaupunkilainen ja puhuu ei-ruotsia.
Suosio oli sekä todellista että suhteellista. Oulun vaalipiirissä hän oli kahdesti, 2003 ja 2007, ääniharava. Vuonna 2007 silloinen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri sai 16 390 ääntä.
Kun pääministeri ja puheenjohtaja Matti Vanhanen kertoi joulukuussa 2009 vetäytyvänsä hallituksen ja keskustan johdosta, Lehtomäki oli ylivoimainen ennakkosuosikki molempiin tehtäviin.
”Siinä olisi suuri vaara tulla valituksi”, Lehtomäki pohdiskeli itsevarmasti ja lopulta kieltäytyi. Hän vakuuttaa, että ratkaisuun ei vaikuttanut se, että keskusta oli polkenut itsensä upoksiin vaalirahakohun suohon.
”Päätökseen vaikutti vain ja ainoastaan se, että meillä oli silloin neljä- ja kaksivuotias lapsi. Olisi saattanut olla kiva pyrkiä puheenjohtajaksi. Sitä harkintaa en ole koskaan katunut.”
Lehtomäki halusi jatkaa keskustapoliitikon kuolemanpaikalla ympäristöministerin tehtävässä, johon hän oli pelottomasti tai virhearvion vuoksi pyrkinyt. Omat hakkasivat jätevesiasetuksella ja Selkämeren kansallispuistolailla. Jätevesiasetus teki Lehtomäestä puolueessaan poliittisen hylkiön, jonka arvioitiin olevan vaalirahasotkun lisäksi suurin syntipukki keskustan musertavaan vaalitappioon 2011.
Pääkaupunkiseudulle Sipooseen muuttanut Lehtomäki oli 2011 ehdokkaana Uudellamaalla. Hänen epäonnekseen hallitus teki ennen vaaleja Lehtomäestä helsinkiläisen, kun Vanhasen toinen hallitus äänin 8–4 siirsi Lounais-Sipoon osaksi Helsinkiä ja Helsingin vaalipiiriä.
Vaalirahakohu, jätevesiasetus ja ehdokkuus uudessa vaalipiirissä rapauttivat kannatuksen 7 356 ääneen. Tulos oli korkeintaan siedettävä, koska Uusimaa on suurin vaalipiiri, lähes kaksi kertaa niin suuri kuin Oulun vaalipiiri.
Puolitoista vuotta sitten kansanedustaja Paula Lehtomäkeä houkuteltiin Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtajaksi. Lopulta hän innostui tehtävästä, vaikka vaikeuksia oli odotettavissa ja niitä tuli. Venäjä on miehittänyt Krimin, EU asettanut pakotteita ja maidemme välinen kanssakäyminen hiipunut.
”Ei hirvittänyt. Kävi päinvastoin. Katsoin, miten tilanne etenee, kuinka yhteistyö muuttuu ohkaisemmaksi ja ohkaisemmaksi. Se lisäsi motivaatiotani”, Lehtomäki sanoo.
Venäjä on aina ollut lähellä Lehtomäkeä. Se on vain neljän kilometrin päässä syntymäkodin pihapiiristä Kuhmosta. Lehtomäen kotikunnan kautta meni Kainuun valtimo, rata Vartiuksesta Venäjän Kostamukseen ja Lietmajärvelle.
Kostamuksen rakennusurakalla 1977–1985 oli erityisen suuri merkitys Kainuulle ja Rautaruukille, joka sai malmia kaivoksesta. Urakan kummisetien presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Aleksei Kosyginin kuvat löytyvät useasta idänkaupan teoksesta.
Neuvostoliitossa Lehtomäki kävi ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Venäjä ei jäänyt silloinkaan, kun kielen hallitseva Lehtomäki opiskeli Turussa. Kauppa- ja valtiotieteisiin keskittynyt Lehtomäki oli venäjän opiskelijoiden ainejärjestön Slavan show-vastaava.
Viimeksi Lehtomäki, 41, kävi Venäjällä loppukesällä. Hän puolustaa tiukasti yhteydenpitoa Venäjään ja sen hallintoon, vaikka Krimin miehitys ”ei ole hyväksyttävä asia”. Lehtomäen mielestä Ukraina on menettänyt Krimin.
”Se on de facto osa Venäjää. Ei ole näköpiirissä mitään sellaista, että siitä päästäisiin yli, ja siksi Venäjän ja Ukrainan tulisi sopia kiistasta.”
Suomettumissyytöksistä huolimatta Lehtomäki pitää kiinni siitä, että Suomen tulisi olla nykyistä aktiivisemmin yhteystyössä venäläisten kanssa.
”Jos pannaan kova kovaa vastaan, se johtaa ääritilanteessa aseelliseen yhteenottoon. Olemme naapurimaita, ja jollain tavalla nämä suhteet pitää hoitaa. Tiedän, että moni pitää Venäjä-seuraa suomettuneena ja minua kaikkein eniten rähmällään olevana yksilönä.”
Suomi-Venäjä-Seuraa on arvosteltu yhteistoiminnasta presidentti Vladimir Putinin hallinnon kanssa.
Lehtomäki huomauttaa, että Venäjä-seura on kansalaisjärjestö, jonka nimessä ei ole neuvostotyylistä sanaa ystävyysseura. Silti ”Venäjän kansalaisjärjestötyö on valtiollistunut. Emme pysty tekemään ruohonjuuritason työtä, jos meillä ei ole asiallisia suhteita hallintoon”.
Lehtomäki myöntää, että mediailmapiiri on kiristynyt Venäjällä. Nobelin rauhanpalkinnon saaneen ydinfyysikon Andrei Saharovin perustama Memorial-liike uhkaa tulla kielletyksi. Ylen Pressiklubissa 17.10. Lehtomäki ei kuitenkaan saanut tuomituksi Putinin hallinnon yritystä kieltää liikkeen toiminta.
”Venäjällä on vahva historia itsevaltiudesta. Meidät Venäjästä erottaa luterilainen uskonto ja Ruotsin laki. Olemme tehneet yhteistyötä myös Memorialin kanssa. Ajattelemme, että Venäjän hallinnon kautta pystymme, jos pystymme, tukemaan heitä.”
Mitä mieltä Lehtomäki on Putin-kiekosta, KHL-liigasta, jossa Jokerit pelaa?
”KHL on hyvä liiga, ja KHL on parhaita myönteisten mielikuvien luomiskanavia.”
Lehtomäki kertoo lähtevänsä haastattelusta Helsingin Ruoholahden telakalle Venäjä-seuran tilaisuuteen. Pelkkä seura ei kuitenkaan riitä Lehtomäelle, joka on ollut ministerinä seitsemän vuotta. Hän haluaa jatkaa valtakunnanpolitiikassa ja olla ensimmäinen kansanedustaja Sauli Niinistön jälkeen, joka tulee valituksi eduskuntaan kolmesta eri vaalipiiristä.
”Olen aikeissa pyrkiä ehdolle Helsingin listalle”, Lehtomäki vahvistaa.
Edellisissä vaaleissa Helsingistä valittu Mari Kiviniemi on siirtynyt talouden ja kehityksen järjestön OECD:n apulaispääsihteeriksi. Lehtomäki ei aio hankkia edustajapaikkaa pelkästään keskustalle.
Vaalien jälkeen hän pyrkii ministeriksi, ja kenties joskus keskustan puheenjohtajaksi. Perheessä on nyt kolme lasta, joista nuorin on kolmevuotias.
”Jos ja kun on ehdolla, tavoitteita on kaksi: oma läpimeno ja kokemuksen tarjoaminen Juha Sipilän joukkueeseen ja sen tueksi. En pyri puheenjohtajaksi näköpiirissä olevana aikana. Aktiiviuraa on jäljellä 25–30 vuotta, sillä välillä en sulje mitään ovea etukäteen.”
Yhden oven hän kuitenkin pitää tietoisesti auki. Poliitikon ura ei ole ainoa ura, jonka Lehtomäki pyrkii tekemään.
”Aina olen niin ajatellut, ja ajattelen niin edelleen. Se ei ole helppoa, koska politiikasta ei ole helppoa siirtyä mielekkäisiin tehtäviin. Kynnys on politiikan ulkopuolella korkea.”