Pääministeri voisi johtaa poliittista keskustelua, mutta Juha Sipilä on hiljaa – ei tee avauksia ja vaikenee kriiseistä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pikkutunneille valvotun yön jälkeen pääministeri Juha Sipilän (kesk) kasvot tummuvat, kun hän kuuntelee puolueväkensä arvioita keskustan ja hallituksen vaikeuksista. Sipilä ja noin 150 muuta keskustalaista pohtivat Tallinnan satamassa M/S Silja Europalla, kuinka syöksykierteeseen joutuneen puolueen kannatus olisi mahdollista oikaista.

Kentän viestien painoarvoa lisää se, että puhujina on kokenutta puolueväkeä, ei mitään kukatuokinon-tyyppejä. Äänessä ovat kainuulainen Veli-Matti Karppinen ja Jussi Yli-Lahti Espoosta.

Puolueensa alamäestä huolestuneet kysyvät, missä on keskustan tulevaisuudenusko, miten puolueen maine palautetaan, mikä on Sipilän viesti nuorille, miksi kannatus on alle 16 prosenttia, miksi puolue ei pärjää mediassa.

Yli-Lahti puhuu rakentavasti, mutta viesti on selvä. Liikkuvat äänestäjät ovat kadonneet, ja keskustan on tehostettava toimintaansa julkisuudessa. Kun yleisö taputtaa Jussi Yli-Lahden pohdinnoille, pääministerin hermot pettävät.

Sipilä vastailee välillä kiukkuisesti. Hän rinnastaa arvostelijat niskaan oksentajiin ja kertoo tavanneensa nuoria puoli kahdelta yöllä.

”Mä en tässä väkisin roiku. En aio olla rasitteena tälle puolueelle”, Sipilä puhisee.

Virkauralta eläköityneellä Yli-Lahdella on legendaarinen maine keskustan strategina ja taustavaikuttajana. Hän on avustanut puoluejohtoa, pääministeri Esko Ahoa ja komissaari Olli Rehniä.

Yli-Lahti johti keskustan poliittista osastoa ja vaalityötä 1980-luvun lopussa, kun puolue oli oppositiossa. Hän juoni kulisseissa ja yritti vaikuttaa mediaan. Eduskunnassa ilmatilasta taistelivat raivokkaasti Aho ja kansanedustaja Mauri Pekkarinen.

Keskustan operaatiot panivat sinipunahallituksen ahtaalle. Presidentti Mauno Koivistokin hämmästeli asetelmaa, jossa poliittista keskustelua johti oppositio eikä pääministeri Harri Holkerin (kok) ministeristö.

 

Pääministeri Sipilä on maan poliittinen johtaja, joka voisi olla Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko.

Muodolliset valtaoikeudet ovat selvästi laajemmat kuin useimmilla hänen edeltäjistään. Sipilä on valtioneuvoston yleisjohtaja, jonka vastuulla ovat Euroopan unionin asiat.

Tahtipuikko on kuitenkin kateissa. Politiikan kapellimestarin palli on tyhjä. Pääministeri ei ole toimitusjohtaja vaan instituutio, joka saa valtansa kansan valitsemalta eduskunnalta.

Sipilä on päättänyt keskittyä talouskasvuun, valtionvelan ja kansantuotteen suhteeseen, sote-uudistukseen ja työllisyyteen. Asioihin, jotka käytännössä kuuluvat valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok), työministeri Jari Lindströmille (sin), peruspalveluministeri Annika Saarikolle (kesk) ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle (kesk).

Sipilä on juuttunut samankaltaiseen käpälälautaan kuin Holkeri 1987–1991. Sinipunahallituksen pääministeri jaksoi mainostaa hallituksensa kiisteltyä verouudistusta, vaikka päävastuussa olivat valtiovarainministerit Erkki Liikanen (sd) ja Pekka Vennamo (smp).

Sipilä voisi olla myös ulkopolitiikan johtaja, mutta hän on luovuttanut suuren osan vaikutusvallastaan presidentti Sauli Niinistölle. Ulkoministeri Timo Soinikin on päässyt mukaan EU-keskusteluun, vaikka ulkoministerin muodollinen rooli EU-asioissa on vähäinen.

Suomen toimettomuus EU-politiikassa on närkästyttänyt työmarkkinajärjestöjä ja oppositiopuolueita. Ne ovat moittineet hallitusta hitaaksi ja vetäytyväksi. EK:n johtaja Taneli Lahti arvosteli hallitusta Helsingin Sanomissa. Hänen mielestään Suomi on vaarassa ajautua sivuraiteelle ja se voi vaikeuttaa suomalaisyritysten pääsyä sisämarkkinoille.

Oppositiosta arvostelijoiden kärjessä ovat olleet puoluejohtajat Antti Rinne (sd) ja Touko Aalto (vihr) sekä presidenttiehdokkaat Tuula Haatainen (sd) ja Pekka Haavisto (vihr).

 

Hallituksen johtaja on arvojohtaja, jolla on mahdollisuus vedota kansalaisten tunteisiin. Sipilä reagoi verkkaisesti ja niukkasanaisesti suuria ihmisjoukkoja askarruttaviin tapahtumiin.

Helsingin asema-aukiolla syyskuussa 2016 tapahtunutta pahoinpitelyä, jonka jälkeen uhri kuoli, Sipilä kommentoi myöhässä. Vasta kiivaan julkisen keskustelun jälkeen pääministeri tuomitsi väkivallan blogissaan.

Pääministeri jäi katveeseen myös silloin, kun presidentti ja ulkoministeri ottivat kantaa Turkin tapahtumiin, Barcelonan terrori-iskuun ja Katalonian äänestykseen alueen itsenäistymisestä. Sipilä on selittänyt vaikenemistaan sillä, ettei hänellä ollut mitään lisättävää ulkoministerin kannanottoihin.

Elo–syyskuussa Yhdysvaltojen sääilmiöiden kouriin joutui tuhansia suomalaisia, mutta Sipilä pysyi vaiti. Suomalaisen toimittajan Ayla Albayrakin Turkissa saamaa tuomiota arvostelivat presidentti, ulkoministeri ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok), ei Sipilä.

Toisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä ei johda poliittista keskustelua. Hänen puheensa eivät herätä keskustelua ja kolumnit jäävät lukematta. Syy on selvä: Sipilä pitää niukasti linjapuheita, tekee harvoin avauksia ja kirjoittaa harvakseltaan.

Valtatyhjiö täyttyy aina. 1980-luvulla aloitteen varasti keskusta. Nyt Sipilän jättämän aukon on täyttänyt presidentti.

Diplomi-insinööri Sipilä poikkeaa edeltäjistään. Pääministeri Mauno Koiviston jälkeen hallituksia on johtanut yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saanut kokenut poliitikko. Juristi Anneli Jäätteenmäki (kesk) oli poikkeus sarjassa.

 

Omassa kastissaan olivat pääministerit Kalevi Sorsa (sd), Aho ja Paavo Lipponen (sd). Heillä kaikilla oli suuri tavoite, jolle he saivat kansalaisten hyväksynnän.

Voimakkain ote mediasta oli Sorsalla, jonka neljännen hallituksen tehtäväksi jäi viimeistellä sotien jälkeen rakennettu hyvinvointi-Suomi. Sorsa piirsi huolellisesti julkikuvansa ja antoi harkitusti haastatteluja. Usein niissä oli merkittäviä yhteiskunnallisia avauksia ja kannanottoja, joihin media keräsi kommentteja.

Sorsakin oli hankaluuksissa tiedotusvälineiden kanssa. Hän syytti toimialaa infokratiaksi ja sätti Yleisradion sen omassa lähetyksessä.

Lamavaalikauden 1991–1995 pääministeri Aho puolestaan oli alituisesti median käytettävissä, koska halusi sanoa viimeisen sanan pyrkiessään pelastamaan Suomen täydelliseltä romahdukselta. Ahon taustalla avustajat yrittivät sinnikkäästi vaikuttaa tiedotusvälineisiin ja hallituksen imagoon.

Ahon suuri tehtävä oli viedä Suomi Euroopan unionin jäseneksi. Hän valitsi puolensa ja teki yhteistyötä presidentti Koiviston kanssa omia puoluetovereitaan vastaan, kun ulkoministeri Paavo Väyrynen erosi hallituksesta ja ryhtyi vastustamaan jäsenhakemuksen jättämistä.

Lipponen sysäsi 1995 Ahon ja keskustan kahdeksaksi vuodeksi oppositioon. Sosiaalidemokraattien yllätykseksi Lipponen jatkoi siitä, mihin Ahon porvarihallitus lopetti. Sdp:n parjaama valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) pysyi tehtävässään eikä talouspolitiikan kurssia muutettu.

Paavo Lipposen kuningasajatus oli saada Suomi EU:n ytimiin. Lipposen hallitus viimeisteli Suomen EU-jäsenyyden ja vei 1999 Suomen Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n jäseneksi.

Lipponenkin oli usein median käytettävissä, vaikka vastaili välillä lyhyesti ja töykeästi. Julmistelussa oli joskus mukana savolaista kieroutta, kun toimittajanakin työskennellyt Lipponen murjoi entisiä kollegoitaan.

Puheiden ja haastatteluiden lisäksi Sorsa, Aho ja Lipponen hallitsivat julkisuutta ja johtivat maata kynällä. Sorsa oli erinomainen sanataituri, ja Lipposen kolumnit Turun Sanomissa olivat jokaisen politiikkaa seuraavan vaikuttajan ja toimittajan pakkolukemistoa.

Aholle ja edelliselle keskustalaiselle pääministerille Matti Vanhaselle tuli tilaisuus toimia kansakunnan tulkkina ja lohtuna. Aho oli pääministeri, kun autolautta Estonia 1994 upposi. Onnettomuudessa menehtyi 852 ihmistä, joista 10 suomalaista.

Vanhanen johti hallitusta, kun tsunami iski tapaninpäivänä 2004 Intian valtameren rannikolle ja tappoi 300 000 ihmistä, joista 179 suomalaista. Alkuvaikeuksien jälkeen hallitus käynnisti suomalaisten kotiutusoperaation, joka sai valtavasti julkisuutta.

 

Keskustan risteilyn päätähdeksi pääsee, jos on kahden prosentin kannatus seuraavaksi presidentiksi. Vanhasella on kokemusta ja hän on jo sopeutunut tulevaan tappioonsa presidentinvaaleissa.

Sipilän sijasta Vanhanen onkin risteilyn ykköshahmo. Presidenttiehdokas puhuu Venäjästä, Euroopan unionista, Afrikasta, tulevaisuudesta eli asioista, jotka kuuluvat myös pääministerille. Keskustan ulkopolitiikasta vastaa käytännössä presidenttiehdokas ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Vanhanen, ei puheenjohtaja.

Laivalla kenttäväki hämmästelee Sipilän purkausta ja käytöstä, joka eroaa selvästi samassa tilaisuudessa esiintyvien Saarikon ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen tyylistä. Saarikko iskee asiaansa, ja tilaisuuden juontaja Kaikkonen taas yrittää pitää yleisön hyvällä tuulella.

Eteläpohjalainen sanonta ”kun oikein koville ottaa niin koiraskin poikii” kuvaa keskustan vaikeuksia.

Pohjalainen risteilyvieras on huolissaan puolueensa kannatuksesta ja Sipilän hermostumisesta. Hänen mielestään eteläpohjalainen sanonta ”kun oikein koville ottaa niin koiraskin poikii” kuvaa mainiosti keskustan vaikeuksia.

Sipilää uhkaa Jyrki Kataisen (kok) ja Alexander Stubbin (kok) kaltainen mahalasku, vaikka hänen porvarihallituksensa on monissa asioissa onnistunut. Kilpailukykysopimus on kova näyttö, talous kasvaa, Suomen kansainvälinen kilpailukyky on kohentunut ja työllisyys on nousussa.

Laivalla Sipilä murehtii, miksi kaikki sataa kokoomuksen laariin. Kenttämies toivoo pääministeriltä maan johtajan otteita eikä sektoriministereiden tehtäviin kuuluvien talouslukujen jankkaamista.

Sipilälle tarjoutuu tilaisuus aluksen lähestyessä Helsingin Länsisatamaa. Päätöstapahtumassa puheenjohtaja ja pääministeri voisi innostaa väkensä vaalitalkoisiin 2018 ja 2019. Mutta poikiiko koiras?

Sipilä ei yllätä. Hänellä on kolme asiaa: valtion velan suhde kansantuotteeseen on laskussa, velaksi eläminen loppuu vuonna 2021 ja työllisyysaste on nousussa. Kuulijat taputtavat vaisusti, tarttuvat laukkuihinsa ja lähtevät pois.

Keskustan risteily jää muistiin pääministerin pimahduksesta medialle. Niin jäi kokoomuksenkin laivareissu 1990. Silloin Holkeri tiuskaisi medialle: ”Minä juon nyt kahvia.”