Olli-Pekka Kallasvuo syrjään Nokian johdosta - riittääkö yhtiön noste?

Nokia
Teksti
SK:n toimitus
Olli-Pekka Kallasvuo Nokian pääkonttorilla Espoossa maaliskuussa 2010. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Nokian johdon jättävä Olli-Pekka Kallasvuo saa yhteensä noin 4,6 miljoonan euron erorahan.

Hänen seuraajakseen tulee Stephen Elop, 46, joka johtaa tällä hetkellä Microsoftin yritysratkaisuista vastaavaa yksikköä. Elop aloittaa Nokiassa 21. syyskuuta.

”Nokian hallitus uskoo, että Stephen Elopilla on oikeanlaista toimialakokemusta ja kykyä johtaa Nokiaa hyödyntäen yhtiön kaikkia mahdollisuuksia. Hänen vahvasta ohjelmistotaustastaan ja osoitetuista muutosjohtamistaidoistaan tulee olemaan merkittävästi hyötyä, kun päättäväisesti etenemme kohti Nokian muutosprosessin päätöstä. Uskomme, että Stephen pystyy viemään eteenpäin sekä innovointia että yhtiön strategian tehokasta toteutusta ja näin tuottamaan lisäarvoa osakkeenomistajillemme,” sanoo Nokia hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila yhtiön tiedotteessa.

Samaisessa tiedotteessa Ollila myös kiittää Kallasvuota: ”Kiitän Olli-Pekkaa Nokian koko hallituksen puolesta hänen 30-vuotisesta Nokia-urastaan. Näiden vuosien aikana hän on ollut vahvasti mukana kehittämässä yhtiötä ja sen toimintaa. Hänen sitoutumisensa ja panoksensa on kautta vuosien ollut poikkeuksellisen vahva. Hallitus toivottaa hänelle mitä parhainta menestystä jatkossa.”

Uutiset vaihdoksesta aiheuttivat Nokian osakkeelle lähes kuuden prosentin nousun Helsingin pörssissä heti kaupankäynin alettua perjantaina.

Nokia taistelee monella rintamalla

Uudella toimitusjohtajalla riittää tehtävää, jos Nokia haluaa pitää asemansa maailman suurimpana kännykkävalmistajana ja olla silti muutakin kuin laitevalmistaja.

Näin Nokia tilannetta analysoitiin SK:ssa 10/2010 (ilm. 12.3.):

Pohjola Pankin sijoitusanalyytikko Hannu Rauhala pohtii, tekikö Nokia virheen keskittyessään Kiinan ja Intian markkinoihin, joissa sillä on nykyisin jopa 40-50 prosentin markkinaosuus. Nokia valmistaa isolla volyymilla halpoja ja keskihintaisia puhelimia, kun amerikkalaiset jättiyhtiöt keräävät suurempia marginaaleja kehittelemällä kalliita älypuhelimia.

Myytyjen kännyköiden perusteella Apple ja Google ovat pikkutekijöitä, mutta rahassa mitattuna niiden osuus kasvaa vauhdilla. Jos Apple jatkaa nykyistä vauhtia, se ohittaa Nokian liikevaihdossa jo parin vuoden kuluttua.

Apple hallitsee kalliiden ja laadukkaiden tietokoneiden kauppaa ja pyrkii nyt samaan kännyköissä. Markkinoilla odotetaan Applen uutta iPad-verkkopäätelaitetta. Sen kysyntä ylittää jo iPhonen alkuvaiheen. Laitteen valmistuksessa on ilmennyt kuitenkin ongelmia, joten se saadaan kauppoihin suunniteltua myöhemmin.

Nokialta on odotettu turhaan kilpailijaa iPhonelle. Yhtiö on vahvimmillaan peruspuhelimien tuottajana, mutta niiden hinta laskee koko ajan. Nokian puhelinten keskihinta on nykyisin noin 63 euroa, halvimpia malleja saa parillakymmenellä eurolla.

Kallasvuon mukaan Nokia on myynyt viidessä vuodessa yli 750 miljoonaa halpapuhelinta. Toisin sanoen lähes 40 prosenttia Nokian myymistä puhelimista kuuluu halvimpiaan hintaluokkaan.

Apple taistelee Nokiaa vastaan monella rintamalla. Se on haastanut Nokian oikeuteen patenttirikkomuksista ja syyttää sitä monopolipyrkimyksistä. Apple väittää, että Nokia johtaa viranomaisia harhaan varmistaakseen, että sen patentit määritellään uusien standardien perustaksi.

Älypuhelimien ja uusien palveluiden esiinmarssi alkoi muutama vuosi sitten Yhdysvalloissa, jossa RIM:n Blackberryllä on noin 40:n ja Applella 30 prosentin markkinaosuus. Nokia laahaa kaukana perässä.

”Nokia oli pitkään alan teknologiajohtaja, mutta teknologian merkitys on vähentynyt, sillä sitä voi aina ostaa. Nyt kamppaillaan siitä, minkälaista sisältöä teknologialla tuotetaan”, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila, joka on seurannut pitkään Nokian kehitystä.

Hänen mukaansa sama kehitys nähtiin tietokoneissa jo aikaisemmin. Tietokoneet tehdään nykyisin Kiinassa, ja alan amerikkalaisesta suuryhtiöstä IBM:stä on tullut informaatioteknologiaan liittyvien palveluiden tuottaja.

Hannu Rauhala on samaa mieltä.

”Kaikki valmistivat aikaisemmin itse omat komponenttinsa. Kun joku onnistui tekemään tehokkaamman, se oli selvä kilpailuvaltti. Nykyisin kännyköissä on paljon muitakin elementtejä.”

Nokia – markkinoiden ahdistettu valtias: Lue koko juttu pdf-tiedostona tästä.

Lue myös: Näin Nokian parjattu Kallasvuo lupasi vuonna 2006