Oikeiston päät kolisevat yhteen presidenttikisassa – Rkp pohtii oman ehdokkaan mielekkyyttä

Elokuu on selkiyttänyt presidentinvaaliasetelmia. Kisaan on muutamassa viikossa lähtenyt, nimitetty tai pyydetty niin monia ehdokkaita, että heistä alkaa olla ruuhkaa.

Tuorein lisäys on Sari Essayah, jota kristillisdemokraattien puoluehallitus esitti ehdokkaaksi. Kun viikonlopun puoluekokous vahvistaa asian, Essayahista tulee vaalin ensimmäinen naisehdokas.

Aiemmin elokuussa perussuomalaiset nimitti ehdokkaakseen Jussi Halla-ahon. Kokoomus kääntyi Alexander Stubbin puoleen. Mika Aaltola aloitti kannattajakorttien keräämisen.

Niin ikään elokuussa Li Andersson kertoi harkitsevansa vasemmistoliiton ehdokkuutta. Innokkuuden tasosta kertoo, että hän toivoi myös muiden puolueen jäsenten harkitsevan asiaa.

Komissaari Jutta Urpilaista pyydettiin Sdp:n ehdokkaaksi. Urpilaisen odotetaan ilmoittavan suostumuksestaan marraskuuhun mennessä.

Jos ehdokasmäärä ei laannu, se hipoo pian historiallista ennätystä.

Tähän mennessä eniten presidenttiehdokkaita on nähty vuoden 1994 vaalissa, jolloin nykymuotoinen suora kansanvaali otettiin käyttöön.

Tuolloin kisassa oli mukana 11 ehdokasta: seitsemän puolueiden ja neljä valitsijayhdistysten asettamaa.

Tämän jälkeen ehdokkaita on ollut korkeintaan kahdeksan kerralla. Vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit eivät ole aina asettaneet omaa ehdokasta. Nyt ne ovat kaikki mukana kisassa.

Jos kaikki eduskuntapuolueet asettaisivat nyt ehdokkaan riveistään, heitä olisi mukana yhteensä yhdeksän. Luku sisältää vihreiden Pekka Haaviston ja keskustan Olli Rehnin, jotka koukkaavat valitsijayhdistyksen kautta.

Astetta aidompien kansanliikkeiden yrittäjiä riittää ainakin yhden käden sormille. Heidän onnistumisensa kertoo, tuleeko ehdokkaita enemmän kuin koskaan.

Oma haasteensa on, ketkä onnistuvat keräämään vaaditut 20 000 paperista kannattajakorttia. Jopa mediasuosion tukeman Mika Aaltolan kampanjakoneiston tarkka kunto on mysteeri. Kuusi vuotta sitten Paavo Väyrysen (kesk) keräys takkuili sen verran, että hän ei ennättänyt ensimmäisiin väittelyihin.

Ennätystehtailu on saanut viimeisen eduskuntapuolueen pohtimaan, kannattaako kisaan lähteä mukaan. Rkp ei ole vielä linjannut, miten se aikoo osallistua vaaliin.

Vielä elokuun alussa Rkp:n puoluesihteeri Fredrik Guseff sanoi Suomen Kuvalehdelle, että oman ehdokkaan asettaminen olisi puolueelle ”varmasti oletusasetus”.

Nyt Guseff kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja, joissa on vastustettu oman ehdokkaan asettamista. Hänen mukaansa yksi tekijä harkinnassa on, että kisaan on jo asettunut monia hyviä ehdokkaita.

”On pohdittu myös sitä, miten oma ehdokas vaikuttaisi muiden ehdokkaiden äänimäärään”, Guseff sanoo.

Esityksen Rkp:n ehdokkaasta tekee puoluehallitus. Se on seuraavan kerran koolla ensi viikon torstaina. Guseff toivoo, että kokous pystyy linjaamaan vähintään siitä, asettaako puolue oman ehdokkaan vai ei.

”Hallituksen tilanteen vuoksi huomio on ollut aivan muualla kesän ajan. Siksi tästä ei ole ollut mahdollista keskustella.”

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Rkp:n puoluehallituksessa on asiasta kahta ilmaa.

Eräät jäsenet haluaisivat puolueelle oman ehdokkaan. Toisten mielestä mukana on jo useita sopivia kandidaatteja.

Kamelin selän katkaiseva tekijä saattoi olla Alexander Stubb. Jos kokoomus olisi kallistunut Antti Häkkäseen, Rkp:lla olisi selvemmin tila omalle ehdokkaalle. Sen sijaan arvoliberaali ja suomenruotsalainen Stubb on monelle puolueen kannattajalle mieluisa oikeistolaisehdokas.

Ilta-Sanomien elokuisen gallupin mukaan yhtä moni Rkp:n kannattaja olisi valmis äänestämään Stubbia kuin puolueen omia ministereitä Anna-Maja Henrikssonia tai Anders Adlercreutzia. Tosin kaikkein suosituin oli Pekka Haavisto.

Oman ehdokkaan asettamatta jättäminen olisi poikkeuksellista. Tähän asti Rkp:lla on ollut oma presidenttiehdokas aina, kun suora kansanvaali on ollut käytössä.

Nyt presidentinvaalin ohittaminen antaisi Rkp:lle mahdollisuuden keskittyä ensi kesän eurovaaleihin, jossa se puolustaa ainoaa meppipaikkaansa.

Sitä paitsi Rkp:lla on kauniisti muotoiltuna laihat mahdollisuudet Mäntyniemeen. Kannatus on ollut yleensä vaatimatonta ja trendi laskeva. Vuonna 1994 toisella kierroksella Elisabeth Rehniä äänesti 46 prosenttia suomalaisista. Vuonna 2018 Nils Torvalds jäi hännänhuipuksi 1,5 prosentin kannatuksella.

Toisaalta näkyvyys presidentinvaalissa pitäisi puoluetta julkisuudessa ja voisi toimia eurovaalien verryttelynä. Suomenruotsalaisen säätiörahan tukeman Rkp:n ei tarvitse huolehtia kampanjarahoituksen riittävyydestä.

Rkp:n pohdintaan kytkeytyy myös keskusta- ja oikeistopuolueiden välinen kisa.

Vihreiden, vasemmistoliiton ja Sdp:n kannattajat ovat ainakin tähän asti asettuneet gallupeissa Haaviston taakse. Puolueissa pohditaan, kuka pääsee haastamaan hänet toisella kierroksella. Spekulaatioissa pyörivät Aaltola, Halla-aho, Rehn ja Stubb.

Tässä joukossa vielä yksi pienpuolueen ehdokas voisi heilauttaa äänimääriä ratkaisevasti. Rkp tuskin haluaa tukea edes epäsuorasti Halla-ahoa, ja oma ehdokas haalisi kymmeniätuhansia ääniä pois tämän vastustajilta. Essayah ja Harry Harkimo (liik) hämmentävät jo nyt pakkaa.

Kun talvi koittaa, ehdokkaiden kannatus voi jakaantua – tai alkaa keskittyä. Kevään eduskuntavaalien trendisanaksi noussut taktinen äänestäminen on presidentinvaalien vaki-ilmiö.

Taktikoinnin merkityksen tietää omakohtaisesti Paavo Väyrynen, joka jäi vuonna 1994 Elisabeth Rehnin taakse ja syytti tappiostaan mediapeliä.

Väyrysen kohtalon kuitenkin sinetöi, että vaalissa oli mukana kaksi muuta keskustataustaista ehdokasta. Valitsijayhdistysten edustamat Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski haalivat yhteensä lähes 270 000 ääntä. Alle kolmasosa niistä olisi vienyt Väyrysen toiselle kierrokselle.

Jos Väyrynen saa jälleen kortit kasaan, hän voi nyt osallistua Olli Rehnin kampittamiseen.

Ehdokasmäärän kasvaessa laskelmoinnin merkitys korostuu. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua joulukuun puoliväliin asti. Sen jälkeen suomalaisille tarjoutuu jälleen mahdollisuus tukea suosikkiaan – tai lähteä mukaan armottomaan taktikointiin.