Natohaukka Risto E. J. Penttilän yllätysisku

Nato-jäsenyys
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
risto e j penttilä

Sotilaallinen liittoutumattomuus kelpaa Risto E. J. Pentttilälle, jos presidentin asemaa vahvistetaan.

Teksti Tuomo Lappalainen
Kuva Petri Kaipiainen

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Risto E. J. Penttilä on taas vauhdissa.

Penttilä on vuosien mittaan tullut tunnetuksi kovana Nato-jäsenyyden kannattajana ja presidentin vallan leikkaajana. Muutama vuosi sitten hän sai Tarja Halosen tukijat lähes tolaltaan vaatimalla, että presidentin pitäisi luopua joko virastaan tai valtaoikeuksistaan.

Nyt vanha Nato-haukka on kuitenkin tarkistanut kantaansa. Hän on tullut siihen tulokseen, että Nato-jäsenyys ei ole sellainen elämän ja kuoleman kysymys, jona Suomen lännettäjät ovat sen tähän asti esittäneet. Ulkopuolellakin on elämää, vaikka se tie on vaikea.

Penttilä on parhaillaan viimeistelemässä Suomen ulkopolitiikan ideasta Evalle raporttia, jonka on määrä ilmestyä vielä tämän kuun aikana. Siinä hän pohtii Nato-kysymyksen lisäksi myös presidentin asemaa uudella tavalla.

Onko ikuinen optimisti vihdoin luopunut toivosta ja tunnustanut, ettei kansaa ikinä saa käännytettyä Nato-myönteiseksi? Vai onko takana ovela salajuoni, jonka tarkoituksena on vaivihkaa häivyttää suomalaisten enemmistön Natoa kohtaan tuntemia epäluuloja?

Ei kumpikaan, Penttilä vakuuttaa.

Tärkeintä on päästä eroon nykyisestä sekavasta ulkopolitiikan johtamismallista.
Sen tekohengitys ei palvele enää kenenkään etua. Mikä tahansa muutos on muutos parempaan.

Sekamallista paljon riesaa

Kaksipäisestä johtajuudesta on Penttilän mielestä ollut Suomelle jo tarpeeksi haittaa.

“Kahden toimeenpanevan instituution välinen kilpailutilanne ei ole lähtökohtaisesti hyväksi sen enempää yrityshallinnossa kuin politiikassakaan. Vallan tasapainoon kuuluu, että valtiomahdit valvovat toinen toisiaan, mutta se on eri asia kuin kilpailu”, hän selittää.

Yksi pahimmista sählingeistä nähtiin toissa kesänä, kun Pietarissa järjestettiin johtavien teollisuusmaiden niin sanotun G8-ryhmän huippukokous. Koska Suomi oli silloin EU:n puheenjohtaja, täältä piti olla poliittisen johdon paikalla edustamassa unionia.

Valtapolitiikka tuli kuvaan, kun Venäjä-suhteita innokkaasti vaaliva Halonen piti itsestään selvänä, että hänen kuului mennä Pietariin, vaikka EU-asiat ovat perustuslain mukaan pääministerin alaa.

“Voi hyvin kysyä, onko nykyisen perustuslain mukaista, että presidentti puhuu EU-asioista, kun hän tapaa Venäjän johtoa”, Penttilä pohtii.

Sekamallista koitui päänvaivaa myös silloin, kun eduskunnassa kiisteltiin siitä, kuka saisi sanoa viimeisen sanan suomalaisten joukkojen lähettämisestä EU:n sotilasoperaatioihin. Penttilän mukaan siinä unohtui kokonaan, että ylipäällikkö ei tee poliittisia päätöksiä. “Ei edes Mannerheim tehnyt sellaisia sodan aikana.”

Niin ikään Suomen edustuksesta Eurooppa-neuvostossa on jo ollut riittämiin hämminkiä.

“Kahden lautasen ongelma” syntyi, kun presidentti halusi väkisin tunkea kaikkiin sellaisiin EU:n huippukokouksiin, joissa käsitellään ulkopolitiikkaa. Asetelma hankaloituu entisestään Lissabonin sopimuksen astuessa voimaan, jolloin Eurooppa-neuvostosta tulee virallinen EU-elin.

Sen jälkeen presidentti ei voisi perustuslain mukaan olla enää lainkaan paikalla, Penttilä tulkitsee.

Presidentin ja hallituksen valtataistelu voidaan Penttilän mielestä viheltää poikki kahdella tavalla. Joko presidentiltä viedään loppukin valta, tai sitten hänen asemaansa vahvistetaan uudelleen.

Kumpikin ratkaisu on hänestä mahdollinen.

Kysymyksessä ei ole vain valinta kahden erilaisen vallanjakomallin välillä. Samassa yhteydessä ratkaistaan myös Suomen turvallisuuspolitiikan suunta.

Lue lisää SK:sta 10/2008.

Eri mieltä!
Lipponen: Presidentti sivistys- ja arvojohtajaksi (SK netti 6.3.2008)